Maasto kärysi useilla pohjalaispaikkakunnilla viikonloppuna

Maastopalot pitivät pelastuslaitokset kiireisinä.

maastopalot
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto
Maastopaloja oli eri puolilla Pohjanmaata ja Etelä-Pohjanmaata.Ismo Pekkarinen / AOP

Viikonloppuna syttyi monin paikoin maastoa tuleen. Lauantaina muun muassa Uudessakaarlepyyssä paloi. Palon aiheutti traktorin lietevaunun rengas, joka oli ylikuumentunut. Rengas irtosi ja pyöri ojaan, jolloin se sytytti kuivan heinän palamaan.

Tuuli oli tapahtumahetkellä kova ja se levitti tulta nopeasti. Tuli uhkasi lähellä olevaa mökkiä, mutta alkusammutuksen tehneet asukkaat onnistuivat estämään leviämisen.

Vöyrillä paloi maastoa myös viikonloppuna, mutta isommilta vahingoilta vältyttiin.

Sunnuntaina palokunnat sammuttivat maastopaloja muun muassa Seinäjoella, Kurikassa ja Laihialla.

Kurikan ja Laihian palot olivat saaneet alkunsa kulotuksesta. Kurikassa paloi noin puoli hehtaaria metsän pohjaa ja Laihialla puolestaan pari hehtaaria peltoa kärsi tulesta. Isommilta vaurioilta vältyttiin.

Seinäjoen maastopalon arvellaan saaneen alkunsa kaminasta lentäneestä kipinästä.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus