Porin valtuustossa toukokuinen perinne: Reilua kauppaa käsiteltiin taas yömyöhään

Viime vuonna Porissa äänestettiin toukokuussa yhdentoista jälkeen reilun kaupan banaaneista, tänä vuonna reilun kaupan kannatustyöryhmän kokoonpano puhutti puoli yhden aikaan yöllä.

reilu kauppa
Banaanipukuihin pukeutuneita Reilun kaupan banaanien jakajia
Reilun kaupan banaanien markkinointia.Marjut Suomi / Yle

Porissa on muodostunut toukokuinen perinne, että valtuusto käsittelee reiluun kauppaan liittyviä asioita puolen yön maissa.

Viime vuonna valtuusto äänesti puoli kahdentoista aikaan reilun kaupan banaanien tarjoilusta Porin kouluissa. Tänä vuonna käsiteltiin reilun kaupan kannatustyöryhmän kokoonpanoa puoli yhden aikaan yöllä.

Valtuutettu Hanna Hildén (kok.) oli toivonut, että jokaisesta valtuustoryhmästä tulisi edustus työryhmään. Edustajia olikin löytynyt kiitettävästi.

Varsin väsynyt, etäkokousta jo iltakuudesta asti eli lähes kuuden ja puolen tunnin ajan istunut Porin kaupunginvaltuusto halusi vielä käydä aiheesta keskustelua. Martti Lundén (sd.) pohti, miten monta erilaista työryhmää kaupunkiin voidaan perustaa.

Tämän jälkeen omassa valtuustoryhmässään istuva Markku "Pensselisetä" Tanttinen (ikivihr.) pohdiskeli vielä asiaa syvällisemmältä kannalta.

– On mietittävä, miten sitä reilua kauppaa käydään, ettei tästä tule sellainen turhuuden juttu, Tanttinen totesi, ja tähän keskustelu lopetettiin.

Kokous ei toki loppunut tähänkään vaan seuraavaksi alettiin keskustella kaupungin avoimuudesta.

Porilaisvaltuutettuja etäyhteydellä klo 00.45 19.5.2020, jolloin valtuusto oli istunut jo lähes seitsemän tuntia.
Porilaisvaltuutettuja valtuuston etäkokouksessa klo 0.45.Kuvakaappaus

Illan kokous venyi myöhään yöhön muun muassa teknisten ongelmien ja jatkuvien kokouksen keskeytysten takia. Äänestyksiä jouduttiin uusimaan valtuutettujen pudottua linjoilta.

Myös Porin taloustilanteen käsittely vei aikaa. Kokous päättyi lopulta tiistaina hieman kello yhden jälkeen.