Ylilääkäri: Koronan saamisen todennäköisyys Satakunnassa nyt pieni, mutta varotoimista ei pidä tinkiä

Koronavirusepidemia on Satakunnassa ohi, kertoo Satasairaala. Yksittäisiä tautitapauksia voi silti ilmetä.

Satakunta
Käsien pesua wc:ssä.
Käsiä on yhä pestävä tarkasti.Rami Moilanen / Yle

Satakuntalaisten ei pidä alkaa varomattomiksi, vaikka koronavirusepidemia on tältä erää Satakunnassa mitä todennäköisimmin ainakin hetkellisesti ohi.

Satasairaala tiedotti maanantaina, että uusia koronatapauksia ei ole ilmennyt toukokuussa ja epidemia on tauonnut. Infektiopuolen osastonylilääkäri Tuomas Nieminen kuitenkin korostaa, että yksittäisiä tautitapauksia voi edelleen ilmetä.

– Viimeisimmän varmistuneen tapauksen jälkeen on alueellamme testattu liki 2 000 ihmistä tartunnan varalta, eikä tautitapauksia ole löytynyt. Nämä kaikki seikat puoltavat sitä, ettei tautia ole alueellamme paljon liikkeellä. On silti täysin mahdollista, että Satakunnassa voi olla joitakin lieväoireisia tai oireettomia infektiota sairastavia, jotka eivät tunnista tautia ja jotka voivat toimia tartunnanlähteinä, Nieminen sanoo.

Tauti yleensä matkoilta

Satakunnassa Nieminen muistuttaa, että jo tähän asti suurin osa Satakunnan koronavirustapauksista – joita on todettu yhteensä 53 – on saatu matkoilla. Kun nyt liikkuminen Suomen sisällä on rajoitusten asteittaisen purkamisen jälkeen vilkastunut, tautia voi taas tulla Satakuntaan matkustuksen sivutuotteena.

– Alueellemme on tullut muiden sairaanhoitopiirien alueelta ilmoituksia siellä taudille altistuneista satakuntalaisista. Todennäköisempää on joka tapauksessa tällä hetkellä saada tauti matkustaessa vilkkaamman esiintyvyyden alueella kuten pääkaupunkiseudulla kuin Satakunnan sisällä, Nieminen sanoo.

Helpotuksesta saa huokaista, mutta...

Monet satakuntalaiset ovat huokaisseet helpotuksesta sen jälkeen, kun koronavirustartuntojen ilmeneminen painui maakunnassa nolliin.

Ylilääkäri Nieminen sanoo, että helpotuksenhuokaus on paikallaan, mutta huolettomuuteen ei ole varaa. Koronavirus ei nimittäin ole hävinnyt minnekään maailmasta sen enempää kuin Suomestakaan. Maanantaina ilmoitettiin koko Suomessa 33 uudesta tartunnasta.

– Kuten on havaittu, vaaditaan vain yksi tartunnanlähde ja otollinen isompi ihmisten kokoontuminen, ja tilanne voi hetkessä olla aivan toisenlainen. Alueemme hyvä tilanne huomioiden on kuitenkin ollut täysin perusteltua alkaa purkaa rajoitustoimia, Nieminen sanoo.

Ylilääkäri painottaa, että annettuja koronasuosituksia ja ohjeita pitää edelleen noudattaa. Vain niin taudin leviämistä pystytään ehkäisemään.

Käsihygieniasta on siis syytä pitää huolta ja etäisyys-, kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia kunnioittaa. Oireisten (siirryt toiseen palveluun) pitää hakeutua koronatesteihin. Oireisena ei pidä lähteä töihin, kouluun tai tarhaan, ja ikäihmisten sekä riskiryhmien on noudatettava erityistä varovaisuutta.

Sairaala purkaa jonoja

Satakunnan terveydenhoidossa on pystytty vähitellen vähentämään epidemian varalta tehtyjä kaikkein tiukimpia rajaustoimia.

Esimerkiksi Satasairaalan kiireettömiä hoitoja on pystytty taas aloittamaan. Normaaleja sairaalan kesäsulkuja vähennetään, jotta kevään aikana syntyneitä jonoja saadaan purettua.

Samalla ollaan jatkuvasti valmiudessa uusiin toimiin, jos koronaepidemia nostaa Satakunnassa uudestaan päätään.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus