Hallitukselta odotetaan päätöksiä ravintoloiden avaamisesta, eduskunta varautunut käymään lähetekeskustelun jo tänään

Hallituspuolueissa on ollut eri näkemystä siitä, voidaanko ravintoloita avata erilaisin ratkaisuin eri puolilla Suomea tautitilanteen mukaan.

ravintolat
tyhjiä ravintoloita
Ravintola-asiakkaiden enimmäismäärä on ollut vaikea päätettävä hallitukselle. Silja Viitala / Yle

Hallituksen on määrä päättää tänään, millä pelisäännöillä ravintolat voidaan avata turvallisesti kesäkuun alussa.

Neuvottelu alkaa Säätytalolla kello kymmeneltä, ja sen jälkeen esitys on menossa valtioneuvoston ylimääräiseen istuntoon, jonka on määrä alkaa kello 12.

Myös eduskunta on varautunut käymään asiasta kiireellisen lähetekeskustelun jo tänään.

Hallitukselta odotettiin jo viime keskiviikkona päätöksiä siitä, miten ravintolat, baarit ja kahvilat voisivat alkaa avata oviaan turvallisesti asiakkaille kesäkuun alusta alkaen.

Alkoholia 22:een ja ravintolat auki 23:een

Viime viikolla neuvotteluissa oli esillä, että ravintoloissa tarjoiltaisiin alkoholia kello 21:een asti ja ne saisivat olla auki kello 22:een, mutta tiettävästi aukiolo on pitenemässä tästä ainakin tunnilla eli ravintolat voisivat anniskella kello 22:een ja menisivät kiinni kello 23.

Asetuksella alkoholia voisi myydä tätäkin myöhempään.

Asiakkaiden tulisi pysyä pelkästään istumapaikoilla eli seisoskelu esimerkiksi baaritiskillä ei olisi sallittua.

Ravintola-asiakkaiden enimmäismäärä on ollut vaikea päätettävä hallitukselle. Tiettävästi asiakasmäärää ei rajoiteta ainakaan pienemmäksi kuin puoleen nykyisestä lupiin kirjatusta asiakasmäärästä.

Tämän ratkaisun on tosin myös katsottu olevan liian kaavamainen ja epäedullinen pienille ravintoloille, joten muutoksia saattaa tulla neuvottelussa.

Samat rajoitukset todennäköisesti aluksi koko Suomessa

Hallituspuolueissa on ollut eri näkemystä siitä, voidaanko ravintoloita avata erilaisin ratkaisuin eri puolilla Suomea tautitilanteen mukaan.

Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa on kannattanut valtakunnallisia pelisääntöjä, ja tälle kannalle on tiettävästi hallituskin asettumassa. Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi perjantaina hallituksen lähtökohdan olevan, että koko valtakunnan alueella pitää noudattaa samoja rajoituksia.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta puolsi taannoin ravintoloiden sulkemista muun muassa sillä edellytyksellä, että kieltoa rajataan alueellisesti ja ajallisesti tilanteen salliessa.

Ainakin keskustassa on ollut kannatusta sille, että ravintolat voisivat avautua lievemmin rajoituksin alueilla, joilla ei ole paljon tartuntoja.

Hallituksen on tiettävästi määrä katsoa parin viikon kuluttua avaamisesta tautitilanteen mukaan, onko rajoituksia syytä tiukentaa uudestaan vai entisestään lieventää. Tässä voisi olla alueellista vaihtelua.

Lue myös:

Hallitus tullut ravintoloita vastaan – kaljahanat ehkä kesällä kiinni kello 22

Panimoliitto torjuu ravintoloille kaavaillut rajoitukset – ”anniskelun lopettaminen iltayhdeksältä olisi keinotekoista”

Päätöksille ravintoloiden aukiolosta tulee kiire – hallituksessa vääntöä asiakaspaikoista ja kaljahanojen sulkemisesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus