Soinin Vuorenmaan rinneyrittäjä irtisanomisesta: "Tuli maksamaan kunnalle muutaman miljoonan ylimääräistä"

Soinin kunnanhallitus päätti maanantaina irtisanoa sopimuksen, jonka se teki viime vuonna Erämaan Elämyskeskuksen kanssa.

Sopimuksen irtisanominen
Jorma Leppäniemi haastattelussa
Erämaan Elämyskeskusta edustava Jorma Leppäniemi. Tarmo Niemi / Yle

Soinin Vuorenmaan rinnekeskusta pyörittävä yritys uhkaa kuntaa miljoonakorvauksilla. Soinin kunnanhallitus päätti maanantaina irtisanoa sopimuksen rinnekeskuksen alueesta ja sen hoitamisesta.

Erämaan Elämyskeskus ei aio lähteä alueelta ilmaiseksi. Se on haastanut kunnan oikeuteen jo aiemmin keväällä ja nyt vaatimukset kovenevat.

Konsulttina ja valtakirjalla vaimonsa yrityksessä toimiva Jorma Leppäniemi sanoo, että yritys ei lähde alueelta ilman korvauksia.

– Rohkea päätös. Tuli maksamaan kunnalle muutaman miljoonan ylimääräistä rahaa, toteaa Leppäniemi irtisanomisesta.

Vahingonkorvauksia sopimusrikkomuksesta

Erämaan Elämyskeskus ei ole vielä saanut kirjallista irtisanomisilmoitusta kunnalta. Yritys on esittänyt kunnalle, että kunta tekisi sovintoehdotuksen, joka voisi sisältää sopimuksen purkamisen.

Kunnanhallitus käsitteli myös esitystä maanantaina, mutta päätyi kuitenkin yksipuoliseen irtisanomiseen.

– Jos kunta sanoo sopimuksen irti, niin sitten haetaan vahingonkorvauksia sopimusrikkomuksista. Sijoittajat ovat varanneet tähän 3,5 miljoonaa, joten puhutaan useasta miljoonasta joka tapauksessa, sanoo Leppäniemi.

Sijoittajilla hän viittaa edustamansa sijoitusyhtiön AIDL:n kiinalaisiin partnereihin, jotka ovat hänen sanojensa mukaan hänen ja thaimaalaisen vaimonsa perhetuttavia.

– Tämä on liiketomintaa. Kunta on puhunut, että olisi pitänyt askel kerrallaan kehittää ja talkootyöllä. Mutta meillä on ammattisijoittajat takana, eikä ne mitään talkootyötä ymmärrä.

Soinin Vuorenmaan rinnehiihtokeskus alhaalta kuvattuna.
Soinin Vuorenmaa tammikuussa 2020. Elina Niemistö / Yle

Kanne rinnetulojen menetyksestä

Kunta ja yritys allekirjoittivat kymmenen vuoden sopimuksen rinnealueesta viime vuoden lokakuussa. Jo joulukuussa asiat lähtivät väärään suuntaan.

Nyt odottamassa on siis oikeuskäsittely, jossa on kyse puolen miljoonan euron vahingonkorvauksista.

– Kanne perustuu täysin siihen, kun rinteet on olleet kiinni. Oli sähköongelma, tie huonossa kunnossa, ei saatu tamppariin avaimia ja meiltä varastettiin turvanapit. Laskelma perustuu kunnan itse ilmoittamiin lukuihin, selittää Leppäniemi.

Kanteen jälkeen yritys on jo lähettänyt kunnalle laskelman myös majoitustoiminnan puuttumisen takia syntyneistä tappioista. Sen loppusumma on 2 miljoonaa euroa.

Kunta vastaa – yritys ei peräänny

Soinin kunta on laatinut vastineen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudelle, jossa se vastaa yrityksen syytöksiin ja vaatii kanteen hylkäämistä.

Kunta katsoo, ettei ole toiminut vastoin sopimusta ja että sopimusta rikkonut osapuoli ei ole kunta, vaan yritys.

Kunnan mukaan yritys on paisutellut teknisiä ongelmia ja laiminlyönyt sille itselleen kuuluvia velvoitteita. Kunta syyttää yritystä sekä sopimusrikkomuksesta että häikäilemättömästä toiminnasta.

Yritys pelaakin kovilla panoksilla.

– Ei me voida niin vaan lähteä, kun kunta sanoo näkemiin. Eihän se näin voi olla. Me lähdetään heti pois, kun saadaan rahat, sanoo Leppäniemi.

Lue tästä Soinin kunnan kommentit irtisanomiseen: Soinin kunta irtisanoo Vuorenmaan rinnealueen vuokrasopimuksen

Lue seuraavaksi: Riita Soinin laskettelukeskuksessa syvenee – kunta haluaa irti sopimuksesta, yrittäjä uhkaa miljoonakorvauksilla

Ilo uudesta rinneyrittäjästä oli lyhyt pienessä Soinin kunnassa – petoksista tuomitun yrittäjän kanssa roihahti ilmiriita hetkessä

Tupa oli täynnä ja tunteet kuumenivat, kun Soinissa keskusteltiin rinnehiihtokeskuksen tulevaisuudesta – osa yleisöstä marssi ulos kesken tilaisuuden

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus