1. yle.fi
  2. Uutiset

Kansainvälisiä risteilyaluksia ei nähdä ensi kesänä Vaasassa

Aluksia olisi ollut tulossa kaikkiaan kahdeksan.

risteilyt
Birka Stockholm
M/S Birka Stockholm on vieraillut Vaasassa jo muutamana kesänä.Hans-Mikael Holmgren / Yle

Tulevan kesän kansainväliset risteilyt Vaasaan ovat peruuntumassa koronapandemian vuoksi. Kaupunkiin olisi ollut tulossa kaikkiaan kahdeksan risteilyalusta kesän aikana, mutta nyt näyttää siltä, ettei niitä tule ainuttakaan. Asiasta kertoo Yle Österbotten.

Ensimmäinen alus olisi ollut Vaasassa kesäkuun kymmenes päivä ja viimeinen syyskuussa. Syksyn risteilyä ei ole vielä peruttu.

Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson ei kuitenkaan uskalla laskea loppukesän ja syksyn risteilyjen toteutumisen varaan.

Risteilyjen määrä nousi tälle kesälle selvästi. Viime vuonna aluksia kävi viisi. Risteilyjen peruuntuminen on Janssonin mukaan iso taloudellinen menetys.

Katso Pohjanmaan koronauutiset tästä.

Lue seuraavaksi