Analyysi: Aiemmin mahdottomina pidetyt koulupäätökset yritetään nuijia Porissa pöytään koronan avittamina

Porin kaupunki on joutunut erittäin vaikeaan taloustilanteeseen, mutta keskiviikkona esitetyn säästöohjelman toteuttaminen on kuntavaalivuoden alla epävarmaa, toimittaja Antti Laakso arvioi.

Pori
Porin suomalaisen yhteislyseon koulurakennus.
Jos sivistystoimen johdon esitys toteutuu, Porin suomalaisen yhteislyseon tiloihin tulee Porin suurlukio.

Porin kaupunki tekee uusimman arvion mukaan tänä vuonna noin viidenkymmenen miljoonan euron tappiot, jos mitään ei tehdä. Koronaviruksen aiheuttama talouden alamäki on saanut kaupunginjohdon tarttumaan punakynään.

Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen esittää yli 40 miljoonan euron leikkauksia investointiohjelmaan. Säästöohjelma toisi jatkossa vuodessa noin viiden miljoonan euron säästöt vähentyneinä kuluina.

Esimerkiksi urheilutalon remontti saattaa lykkääntyä, ja monien uusien koulujen rakentaminen jää joko kokonaan tai suunnitelmia karsitaan. Pori Sinfonietta aiotaan siirtää teatterin alaisuuteen

Vaikeimmin kaupunkilaisten ja poliitikkojen hyväksyttävissä ovat todennäköisesti kouluja koskevat muutokset. Porin lukiot eli Porin suomalainen yhteislyseo ja Porin lyseo aiotaan yhdistää. Suurlukion toteuttaminen siirtäisi lukiolaiset PSYLlin nykyisiin tiloihin ja yläkoululaiset lyseon rakennukseen.

Esitys koskee myös peruskouluja eli muun muassa Ahlaisten, Enäjärven, Kalaholman, Käppärän, Reposaaren, Ruosniemen, Söörmarkun, Toejoen, Tuorsniemen ja Vähärauman alueiden nykyisiä ja tulevia oppilaita. Kouluja ja koulupiirejä aiotaan yhdistää, oppilaita siirtää koulusta toiseen.

Lähes kaikki säästöesitykset ovat olleet pöydällä jo aiemmin, mutta poliitikot ovat hylänneet ajatukset. Erityisesti kouluja koskevat säästöesitykset on todettu valtuustossa monta kertaa mahdottomiksi.

Nyt koronakriisin varjolla päätökset halutaan nuijia valtuustossa pikavauhtia eli jo kesäkuussa. Normaaleja kansalaiskuulemisia ei aiota järjestää, vaan kaupunkilaisten näkemyksiä kysytään vain nettipalautteen muodossa.

Tässä on esityksen heikoin kohta: Koululaisten vanhemmat ovat aiemmin kerääntyneet sankoin joukoin kertomaan näkemyksiään oman koulun sulkemisesta. Puheenvuoroissa ei ole silitelty sivistystoimen johtoa myötäkarvaan.

Lukiolaiset, opettajat ja vaikutusvaltaiset seniorijärjestöt ovat ryhmittyneet puolustamaan perinteikkäitä opinahjojaan, lyseota ja yhteislyseota.

Porin virkamiehille kuulemistilaisuudet ovat olleet vaikeita. Sivistystoimen johdon hermo on ollut koetuksella ja pinna kireällä, kun vanhemmat eivät ole nielleet koulujen yhdistämistä.

Palaute on helpompi ottaa vastaan – ja ohittaa kohteliaasti – kun sitä ei joudu kohtaamaan kasvokkain vaan kritiikin pääsee lukemaan tietokoneen ruudulta.

Tilanne onkin poliitikoille vaikea, koska kuntavaalit ovat jo ensi keväänä. Olisi suoranainen ihme, jos leikkauslista hyväksyttäisiin sellaisenaan. Ratkaisu olisi vaikea myydä kaupunkilaisille vaalikentillä.

Porin kaupunginjohto kuitekin arvioi, että korona on muuttanut ilmapiiriä ja aiemmin mahdottomana pidetyt esitykset on mahdollista viedä läpi. Sivistyspuolen toimialajohtaja Esa Kohtamäki lähetti poliitikoille keskiviikkoaamun tiedotustilaisuudessa myötätunnon ilmauksen.

– En haluaisi olla tekemässä näitä päätöksiä. Nyt tehdään kovia ratkaisuja, Kohtamäki sanoi.

Poliitikkojen tilannetta ei helpota, että päätöksiä pitäisi tehdä jo ennen juhannusta.

Porilaisten perinteiden mukaista toki olisi, että ehdotukset jätettäisiin pöydälle ja niihin palattaisiin kesälomien jälkeen. Silloin koronatilanne on voinut muuttua, ja ehkä valtion tukipaketista kunnillekin on kuultu jotain konkreettista.

Mitä pidempään esityksen käsittely venyy, sitä mutkikkaammaksi se muodostuu. Tämän tietää myös virkamiesjohto, joka hoputtaa päättäjiä tekemään ratkaisut nopeasti.

Artikkelia voi kommentoida 20.5. klo 22 saakka.