Kokkolassa viritellään ensimmäistä kertaa yhteisöllistä viljelyä – haaveissa ilmastoystävällinen ja kukoistava kaupunkipuutarha

Kaupungissa tarjoutuu mahdollisuus viljelyyn myös niille, joilta puuttuu oma puutarha sekä aika hoitaa sitä yksin.

Kaupunkipuutarha
Mies ja nainen seisovat pellolla.
Yassine Jouahri ja Pia Leinonen toivovat innokkaita viljelijöitä mukaan Hollihaan viljelypalstalle juuri toimintansa aloittaneeseen Kokkolan yhteisöpuutarhureihin.Yle / Petri Kuikka

Kokkolassa on alkamassa ensimmäistä kertaa yhteisöllinen viljely -kokeilu.

Ajatuksena on innostaa puutarhanpitoon myös niitä, joilla ei ole omaa pihaa tai aikaa sitoutua toimintaan kokopäiväisesti. Haaveissa on myös edistää ilmastoystävällistä viljelyä.

Pia Leinonen ja Yassine Jouahri houkuttelevat ihmisiä mukaan juuri toimintansa aloittaneeseen Kokkolan yhteisöpuutarhureihin matalalla kynnykselle.

– Toiveena on jakaa työt, kokemukset ja satokin. Tulevaisuuden haaveena on, että lähes jokaisessa naapurustossa olisi oma yhteisöpuutarhansa, kertoo idean isä Yassine Jouahri.

Toiveena on jakaa työt, kokemukset ja satokin.

Yassine Jouahri

Viljelyssä jaetaan vastuut ja mukaan pääsee pienelläkin työpanoksella. Ilmastoystävällisyys tarkoittaa sitä, että viljellään sen verran kuin ruokaa tarvitaan, sanoo Pia Leinonen.

– Satoa kasvatettaisiin niin, että se riittää mukana olevien kotikeittiöiden käyttöön. Teollisia lannoitteita tai torjunta-aineita ei käytetä, vaan yritetään pärjätä luonnonmukaisin keinoin. Ainakin hevostalleilta kysellään lantaa ja banaaninkuorista saa keittämällä kaliumia, Leinonen pohtii.

Hernettä, perunaa ja härkäpapua

Aikomuksena on kokeilla myös vuoroviljelyä ja kumppanuuskasveja.

– Sellaiset kasvit laitetaan kasvamaan vierekkäin, jotka tuottavat toisilleen hyödyllisiä aineita. Näin kasvit lannoittaisivat toisiaan, eikä aineita tarvitse kantaa kaupasta, kuvailee Leinonen.

Härkäpapu
Ainakin härkäpapua aiotaan viljellä.Laura Hyyti / Yle

Kokkolan yhteisöpuutarhurit ovat vuokranneet parin aarin palstan Hollihaan koulun viereistä. Suunnitelmissa on muuttaa luonnon valtaama alue kukoistavaksi kaupunkipuutarhaksi.

– Palstalla kasvaa villiintyneitä vadelma- ja mustaviinimarjapuskia. Raivausurakka tulee olemaan iso, koska maata ei käännetä koneellisesti. Mutta varsinainen tavoite siintää parin vuoden päässä, haaveilee Yassine Jouahri.

Ensimmäiset talkoot järjestetään tulevana sunnuntaina. Kymmenkunta ihmistä on jo ilmoittautunut mukaan.

Ohjelmassa on muun muassa alueen kunnostusta ja viljelyspenkkien tekoa.

Ajatuksissa jo siintää, mitä alueella voisi kasvattaa.

– Ainakin hernettä, perunaa ja härkäpapua. Jos käytetään lämpöpenkkitekniikkaa, voidaan helpommin kasvattaa kurpitsaa ja kesäkurpitsaa, jotka tarvitsevat enemmän suojaa, kertoo Jouahri.

Pientä satoa yhteisöviljelijät odottavat jo syksylle muun muassa yrteistä.