Umpihelsinkiläinen Aarne Granlund, 34, puolitti hiilijalanjälkensä muuttamalla Pohjois-Karjalaan – ei vaatinut autosta tai lihasta luopumista

Granlund valitsi asuinpaikkansa taulukoimalla kunnianhimoisinta ilmastotyötä tekevät Suomen kunnat.

ilmastonsuojelu
Mies nojaa kaatuneeseen puunrunkoon metsässä.
Heikki Haapalainen / Yle

Mitä tekee helsinkiläinen millenniaali, jota painaa ilmastoahdistus? Luultavasti suosii kasvisruokaa, välttää lentämistä ja ajaa kaupunkipyörällä.

Harvempi tekee kuten Aarne Granlund: selvittää, missä päin Suomea pystyisi elämään mahdollisimman hiilineutraalisti ja muuttaa sitten 420 kilometrin päähän Liperiin, Pohjois-Karjalaan.

– Helsingistä muuton jälkeen hiilijalanjälkeni on pienentynyt lähes puolella, Granlund sanoo.

Miten se on mahdollista? Granlund ei lennä, mutta syö lihaa ja ajaa autolla. Voiko sellainen elämä olla ekologisesti kestävää, ja vielä pitkien välimatkojen syrjäseudulla?

Mies on lähdössä kalastamaan kelluntarenkaan avulla.
Aarne Granlund käyttää kalastaessaan usein kelluntarengasta. Sen avulla voi lipua äänettömästi rantojen läheisyydessä.Heikki Haapalainen / Yle

Hinku-kunnat ja kalastuskosket taulukkoon

Ilmastoasiat ovat Helsingissä kasvaneelle Aarne Granlundille työ ja intohimo. Hän on kuitenkin enemmän Excel-taulukkoihminen kuin megafoniin huutaja.

– En ole koskaan varsinaisesti kuulunut aktivistiporukoihin. Itselleni ominaista on etsiä tietoa ja vaikuttaa hiljaisemmin.

Uuden asuinpaikkansa Granlund valitsi huolellisella taulukoinnilla. Jo pidempään hän oli halunnut muuttaa Helsingistä lähemmäksi luontoa. Haaveissa oli paikka, josta olisi lyhyempi matka toteuttamaan toista tärkeää intohimoa, perhokalastusta. Samalla oma hiilijalanjälki oli tarkoitus hioa niin pieneksi kuin mahdollista.

Arjen ilmastotyö kiinnostaa Granlundia. Niinpä asuinpaikan täytyi löytyä kunnasta, jossa asia otetaan tosissaan.

Granlund alkoi kaivaa tietoa Suomen ympäristökeskuksen Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostoon kuuluvista kunnista. Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä.

Granlund teki ison Excelin, johon hän listasi Hinku-kuntien ja perhokalastuskoskien lisäksi myös muita muuttujia: läheltä pitäisi löytyä yliopistokaupunki ja mahdollisimman paljon kansallispuistoja. Kuntien konkreettiset ilmastoteot kiinnostivat, samoin työllisyysnäkymät.

Näillä muuttujilla kärkikahinoihin nousi Liperi, maakuntakeskus Joensuun naapurikunta. Päätös sai sinetin, kun kunnasta löytyi sattumalta hiilineutraalien unelmien vuokra-asunto: maalämmöllä lämpiävä 38-neliöinen rivitaloasunto, jonka katolle on asennettu aurinkopaneelit. Neliöt tuplaantuivat ja asumisen hinta laski roimasti Helsinkiin verrattuna.

Granlund pakkasi tavaransa Helsingin keskustan yksiöstä ja muutti Liperiin juuri ennen kuin Uusimaa eristettiin koronaepidemian vuoksi.

Mies esittelee värikästä perhoa.
Perhokalastus on identiteeteistä tärkein. Se herätti Granlundin myös ilmastokysymyksiin.Heikki Haapalainen / Yle

Kuntien ilmastotavoitteet kovemmat kuin valtion

Granlund tuntee tarkkaan sekä oman että suomalaisten hiilijalanjäljen. Itse asiassa hän oli mukana kehittelemässä Sitran laskuria, jolla jalanjäljen voi mitata. Testin on tehnyt jo lähes miljoona suomalaista.

– Maailman mittakaavassa on poikkeuksellista, että ihmiset ovat näin kiinnostuneita oman toimintansa vaikutuksista ilmastoon, Granlund sanoo.

Hän työskenteli Sitrassa puolitoista vuotta projektitehtävissä. Edessä olisi voinut olla ura kansainvälisen ilmastotyön polttopisteessä.

– Halusin kuitenkin jotain konkreettisempaa ja paikallisempaa. Monilla suomalaisilla kunnilla on kunnianhimoisemmat ilmastotavoitteet kuin valtiolla, Granlund huomauttaa.

Uudelta kotiseudultaan hän mainitsee esimerkkeinä Joensuun kaupungin työn pyöräilyn edistämiseksi sekä Liperin tuulivoimahankkeen, joka toteutuessaan tuottaisi enemmän puhdasta energiaa kuin kunta kuluttaa.

Mies laittaa räpylöitä jalkaan kelluntarenkaan päällä järven rannassa.
Kalastusvarusteisiin kuuluvat kahluuhousut, räpylät ja laadukas vapa.Heikki Haapalainen / Yle

Järvikalaa ja maalämpöä

Entä se hiilijalanjälki? Miten päästöt voivat olla pienemmät syrjäseudulla kuin tiiviimmän asumisen ja pienten välimatkojen pääkaupungissa?

– Ensimmäiseksi on muistutettava, etteivät yksilöiden teot ratkaise maailman ilmasto-ongelmaa, Granlund huomauttaa.

Mutta silti esimerkiksi Suomessa yli 60 prosenttia ilmastopäästöistä tulee ihmisten kulutuksesta. Valinnoilla on merkitystä.

– Ei riitä, että valtio on hiilineutraali, myös ihmisten olisi hyvä olla sitä niin paljon kuin mahdollista, Granlund sanoo.

Mies virvelöi kelluntarenkaan päältä järven rannassa.
Kaislikossa kuteva hauki ei tarttunut tällä kertaa syöttiin. Heikki Haapalainen / Yle

Yksittäisen ihmisen hiilijalanjälki koostuu neljästä asiasta: asumisesta, ruuasta, liikenteestä ja muusta kuluttamisesta. Keskimääräinen suomalainen päästää ilmakehään 10 000 kg hiilidioksidia vuodessa.

Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun 1,5 asteen lämpenemistavoitteen mukaan suomalaisen jalanjäljen pitäisi olla kymmenen vuoden päästä vajaa kolmannes nykyisestä, 3000 kg vuodessa.

Tavoite vaikuttaa utopistiselta, mutta Aarne Granlund pääsee siihen kevyesti. Liperiin muuton jälkeen hänen hiilijalanjälkensä jää hänen omien laskelmiensa mukaan 2400 kilon paikkeille.

– Tärkein asia on asuminen. Nykyinen asuntoni lämpenee maalämmöllä, mikä on käytännössä päästötöntä.

Helsinki käyttää lämmitykseen paljon maakaasua ja hiiltä. Se kasvatti myös Granlundin jalanjälkeä pääkaupungissa asuessa.

Muissa elämänvalinnoissaan Granlund on ennemmin maltillistaja kuin totaalikieltäytyjä. Hän on vähentänyt lihansyöntiä, mutta ei ole lopettanut sitä kokonaan. Monesti lautaselta löytyy joko kaupan kalatuotteita tai itse kalastettua haukea tai harjusta.

– Nykyisin kaupasta saa vähemmän arvostetusta kalasta valmistettuja massatuotteita, kuten järvikalapuikkoja tai -säilykkeitä. Ne ovat hienoja esimerkkejä ilmastoystävällisestä ruuasta, Granlund sanoo.

Hymyilevä mies metsässä lähikuvassa.
Aarne Granlund elää kuherruskuukautta uuden asuinseutunsa kanssa. Elämänlaatu on noussut huimasti. Heikki Haapalainen / Yle

Autoilu on välttämättömyys

Granlundilla on käytössä auto, jonka kulutus on noin 4 litraa bensaa sataselle. Hän käyttää sitä lähinnä retkireissuillaan luontokohteisiin. Hänen mielestään on järjetön tavoite, että ihmiset isojen kaupunkien ulkopuolella luopuisivat autoistaan kokonaan.

– Tällaisessa yhteiskunnassa ei voi vaatia, että älkää käyttäkö öljyä lainkaan. Oikea viesti on, että käyttäkää sitä vähemmän.

Lentäminen onkin sitten vähän eri asia. Se on vain harvoin välttämätöntä. Päästöt ovat suuret, eikä niitä veroteta. Se on Granlundin mielestä ongelma yhdenvertaisuuden kannalta: vauras kaukomaille lentävä ei maksa ilmastopäästöistään samaan tapaan kuin diesel-autolla töihin ajava vähävarainen.

Granlund itse lopetti lentämisen joitakin vuosia sitten. Viime syksynä hän kuitenkin päätyi elämänsä ensimmäiselle kaukolennolle – työmatkalle ilmastokonferenssiin New Yorkiin.

– Oli tietysti ihan hienoa käydä New Yorkissa, mutta minulle jäi tunne, etten ole silti jäänyt mistään paitsi, Granlund sanoo.

Ilmakuvassa luonnonsuojelualueen takaa pilkottaa kaupunki
Granlund kokeili kalaonneaan Kuhasalon luonnonsuojelualueella Joensuun kupeessa. “Uskomatonta, että tällainen paikka on näin lähellä kaupunkia”, hän sanoo.Heikki Haapalainen / Yle

Koskessa seisominen on luksusta

Neljäs hiilijalanjäljen osa-alue, eli muu kuluttaminen, on Granlundilla pientä. Rahaa menee lähinnä retkeily- ja kalastustarvikkeisiin. Niissä hän ostaa vähän kalliimpaa ja laadukkaampaa kuin mihin olisi varaa siinä toivossa, että tuote kestää pitkään.

Ilmastoteoissa puhutaan usein kuluttamisen vähentämisestä ja jostakin luopumisesta. Granlundin mielestä se ei ole välttämätöntä. Jos jollekulle nyt on luksusta kaukomatka ja uusi auto, tulevaisuudessa sitä voi olla ylellinen ekomatkailu ilman lentämistä tai Teslan viimeisin malli.

Granlundille itselleen luksusta on se, että hän saa viettää kesäkuukaudet koskissa seisten. Ilman perhokalastusta hän tuskin olisi herännyt ilmastohuoleen.

– Perhokalastus on tärkein identiteettini. Kalastuspiireissä on porukkaa, joka ottaa luonnonsuojelu- ja ilmastoasiat hyvin tosissaan, Granlund sanoo.

Ilman kalastusharrastusta Granlundista olisi saattanut tulla jonkin suuren kansainvälisen firman lakimies. Opinnot oikeustieteellisessä ovat viimeistelyä vaille valmiit.

Parikymppisenä Granlund oli lakimiesharjoittelijana Siemensillä, ja yritymaailma veti puoleensa. Sen jälkeen hän vietti muutaman talven opiskelijavaihdossa Alpeilla ja harrasti vapaalaskua.

Suunta muuttui vuonna 2014. Granlund törmäsi netissä ilmastonmuutoksesta kertovaan dokumenttiin ja alkoi kaivaa aiheesta lisätietoa. Elettiin aikaa, jolloin globaali ilmastotietoisuus oli vasta lyömässä läpi.

– Muistan olleeni outo lintu, kun ihmettelin kavereiden lentomatkoja. Oli oikeasti pysäyttävä hetki, kun ilmastokriisin laajuus ja vakavuus iskivät tajuntaan, Granlund sanoo.

Mies nojaa kaatuneeseen puunrunkoon metsässä.
Ilmastoasioissa erityisesti autoilu ja ruoka herättävät voimakkaita tunteita. Aarne Granlund karsastaa joko–tai-ajattelua.Heikki Haapalainen / Yle

Hän päätyi opiskelemaan Norjaan Nordin yliopistoon ilmastonmuutoksen maisteriohjelmaan. Twitteristä löytyi ilmastodebattia käyviä yhteisöjä ja kansainvälisiä kontakteja.

Pari vuotta myöhemmin myös suuret massat heräsivät ilmastokeskusteluun.

– Viime vuonna nuorten ilmastolakkoilu otettiin jo kansainvälisellä tasolla erittäin vakavasti, Granlund sanoo.

Itä-Suomessa ei olekaan änkyröitä

Granlund on vakuuttunut, että lähivuosina ilmastoasioissa tapahtuu paljon nimenomaan paikallistasolla. Kunnissa kehitellään arjen ratkaisuja. Siinä työssä myös hän itse haluaa olla jatkossa mukana. Sitä ennen aikomus on paketoida opinnot valmiiksi Itä-Suomen yliopistossa.

Granlundia harmittaa pääkaupunkiseudun ja muun Suomen vastakkainasettelu: hän ei tunnista takapajuisuutta ja änkyräasennetta, jotka usein liitetään ruuhka-Suomen ulkopuolisiin alueisiin.

– Ilmastotyössä kaikki ei todellakaan tapahdu vain Helsingissä tai valtakunnan politiikassa.

Mies kävelee polkua metsässä.
Aarne Granlund on ilahtunut Pohjois-Karjalassa jakamistaloudesta. “Joensuun ladulta sai vuokrattua lumikengät kympillä. Ei sellaista ole Helsingissä missään.”Heikki Haapalainen / Yle

Oikeastaan Granlund elää todellista kuherruskuukautta uuden kotiseutunsa kanssa. Tuntuu, että elämänlaatu, jota hän lähti etsimään, on löytynyt: omaa tilaa on enemmän, naapurit puhuvat toisilleen, kotikulmilla kunnostetaan laavu talkootöillä.

– Ruunaan kosket, Koli, Patvinsuon kansallispuisto, kaikki tässä aivan ulottuvilla. Ja lähtipä pohjoiseen, länteen tai etelään, parin sadan kilometrin säteellä löytyy upeita kalastuskoskia, Granlund luettelee.

Ensimmäistä kertaa elämässään hän voi kuivatella retkikamppeet omalla takapihalla. Syksyyn asti tavoitteena on viettää vähintään kaksi yötä viikosta luonnossa.

Mitä ajatuksia juttu herättää sinussa? Osallistu keskusteluun. Keskustelu suljetaan 25.5. klo 23.

Juttua muokattu 25.5. klo 14:35: tarkennettu kohtaa, jossa puhutaan Helsingin energiantuotannosta. Poistettu biomassa mainittujen energianlähteiden listasta.

Lue myös:

Katso lukijoiden 100 ilmastotekoa – professorin mukaan niillä on merkitystä, koska 66 prosenttia ilmastopäästöistä syntyy kotitalouksissa

Toimittajalta: Ahdistaako ilmastonmuutos? Niin minuakin – siksi etsin 8 tapaa muuttaa ilmastoahdistus ilmastoteoiksi