Lampaat parturoivat Hämeen linnan valleja tänäkin kesänä – tuhat kertaa kysyttyä: "Eivätkö ne putoa?"

Hämeen linnan lampaat eivät vietä valleilla kesälomaa. Ne ovat töissä.

lammas
Mustanharmaita ja mustia lampaita linnan vallilla syömässä ruohoa
Varma alkavan kesän merkki: lampaat ovat palanneet linnalle.Tiina Kokko / Yle

Lammaskatras huoltaa jo kuudetta kesää Hämeenlinnassa vanhan linnan valleja. Keskiviikkona kesätyön aloitti kuusi uuhta ja 13 karitsaa. Pari uuhta karitsoineen jäi vielä kotitilalle Lammille.

Lampuri Hertta Helkala Villin Lampaan Tilalta kertoo, että lampaita ei voi tuoda suoraan lampolasta linnalle. Pötsi ei kylmiltään kestäisi kaikkea ruohomäärää. Kesälaitumella oloa pitää harjoitella.

– Kotona ollaan käyty vihreällä ensin vähän ja sitten vähän enemmän ja enemmän. Samalla opetellaan katraan mukana kulkemista.

Lampaat eivät ole valleilla yksin, vaan niitä paimentavat koirat. Katraan pienimmät eivät ole koirille yksinkertainen juttu, koska karitsat eivät tahdo totella. Siksi opettelu on paikallaan jo kotitilalla.

Hullukaali teki tepposet

Lampaille linnan vallit näyttävät tällä hetkellä herkullisilta, sillä syötävää riittää.

Lampaiden tehtävänä on pitää kasvusto kurissa ja samalla saada vallit kukoistamaan. Lammas on oiva tapaus levittämään erilaisten niittykasvien siemeniä lantansa mukana. Lampaita saa kiittää siitä, että vanhan linnan vallit eivät rehota pelkästään voikukkaa.

Lisäksi lampaat tuovat mielihyvää lukuisille kaupunkilaisille, jotka tulevat niitä kesän aikana katsomaan.

Koira paimentaa kauempaa etualan lampaita linnan vallilla
Tiina Kokko / Yle

Välillä lampaat ja niitä paimentavat koirat käyvät kotona lepäämässä, mutta ovat paikalla aina syksyyn asti, jos syötävää vain riittää.

Hertta Helkalalle satelee kysymyksiä lampaista. Yksi kestokysymys toistuu: "Eivätkö lampaat putoa valleilta?" Helkala arvelee, että tänä kesänä hän saa vastata kysymykseen jo tuhannennen kerran.

– Ei tipu. Lammas on vuohieläin, eikä se kovin herkästi tipu, varsinkaan missä on multaa alla. Lampaan sorkka on niin kapea, että se uppoaa multaan.

No, yhden kerran on karitsa pudonnut vallilta, Helkala kuitenkin muistaa. Pienokainen ei loukannut itseään. Oli reppana tainnut syödä hullukaalia ja uupeluksissaan horjahtanut. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kuuntele Yle Areenasta: Hämeen linnan kesälampaat ovat palanneet

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus