Huijaamisen helppous lukion etäpääsykokeessa hämmentää – Hakijan isä: "Vaikuttaa ääliömäiseltä, mutta katsotaan, mitä aluehallintovirasto sanoo"

Lukioita on suositeltu luopumaan perinteisistä, läsnäoloa vaativista pääsykokeista täksi kevääksi. Etäkokeet jakavat kuitenkin mielipiteitä.

Kotimaa
opiskelija kirjojen kimpussa
Koronaviruksen takia perinteisiä pääsykokeita ei ole tänä keväänä voinut järjestää. Korkeakoulujen lisäksi myös osa lukioista on pitänyt pääsykokeensa etänä.AOP

Vilpin mahdollisuus etäpääsykokeessa ja sen vaikutus koulun opiskelijavalintaan huolettavat.

Esimerkiksi tiistaina kävi ilmi, että lääketieteellisten alojen valintakokeessa olisi yritetty vilppiä. Korkeakoulujen lisäksi myös osa lukioista on järjestänyt etäpääsykokeita.

Helsinkiläisen Marcus Walshin poika haki Kulosaaren yhteiskoulun tiede- ja teknologialinjalle. Kyseisessä lukiossa pidettiin sähköiset etäkokeet tällä viikolla.

Walshin mukaan tällaiset pääsykokeet ovat "juridisesti hyvin ongelmallisia".

– Kun oppilas saa kysymykset eteensä, niin miten ehkäistään se, ettei vieressä ole vanhempi tai avustaja, joka auttaa etsimään vastauksia tehtäviin? Walsh kysyy.

Hän sanoo olevansa itse koulutukselta diplomi-insinööri. Walshin mukaan hän olisi hyvin todennäköisesti osannut vastata poikaansa paremmin esimerkiksi matematiikan kysymyksiin.

– Me yhdessä pojan kanssa päätimme, että me emme tällaiseen mätämunatouhuun lähde. Samalla kuitenkin tajusimme, että joku muu varmasti lähtee, sillä kiusaus on liian suuri.

Yle kertoi alkuviikosta, että lukuisat lukio-opiskelijat olivat myöntäneet huijanneensa etäopetuksen aikana.

Walsh muistuttaa, että pääsykokeissa huijauksen merkitys korostuu vielä entisestään.

– Tässä puhutaan nuoren tulevaisuudesta ja suhteellisen merkittävästä askeleesta eteenpäin. Sillä ei ole väliä, huijaako yksi vai sata, mielestäni koe on joka tapauksessa mitätöitävä.

Walsh on tehnyt kantelun Kulosaaren yhteiskoulun lukion pääsykoejärjestelmästä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon.

– Minusta tämä vaikuttaa ääliömäiseltä, mutta katsotaan, mitä aluehallintovirasto sanoo, Walsh toteaa.

Hän ei sulje pois mahdollisuutta hallinto-oikeuteen valittamisesta, jos avin päätös ei tyydytä. Walsh kuitenkin korostaa, ettei kritiikki kohdistu yksin Kulosaaren yhteiskouluun, vaan yleisesti etäkoekäytäntöön.

Kumpi parempi: etäkoe vai pelkkä todistusvalinta?

Kulosaaren yhteiskoulun rehtori Lauri Halla myöntää, ettei vilppiä etäpääsykokeissa pystytä millään estämään täysin.

Hallan mukaan koulussa on kuitenkin nyt tänä keväänä vähennetty pääsykokeen arvoa opiskelijavalinnassa.

– Lisäksi olemme tehneet tehtävät sellaiseksi, että huijaamisesta olisi mahdollisimman vähän apua tai ei apua ollenkaan. Eli esimerkiksi kysymysten asioita täytyy ajatella, ei vain etsiä tietoa, Halla sanoo.

Kulosaaren yhteiskoulun pääsykokeellisten linjojen enimmäispisteet yhteishaussa ovat 13 tai 14. Pääsykokeista saa tänä vuonna parhaimmillaan vain kolme pistettä. Valintaan vaikuttavat kokeen ja todistuksen lisäksi myös esimerkiksi harrastuneisuus ja motivaatiovideot.

– Toki tässä on pitänyt hakea kompromisseja, että järjestelmä olisi mahdollisimman tasapuolinen kaikille hakijoille, Halla toteaa.

Marcus Walshin mukaan etäkoetta parempia vaihtoehtoa olisivat olleet pelkkä todistusvalinta tai sitten perinteisen pääsykokeen järjestäminen koulun tiloissa.

Hallan mukaan pelkässä todistusvalinnassa on se ongelma, että peruskoulujen numerot eivät ole välttämättä yhdenmukaisesti annettuja ja eri opettajien tai koulujen arvosanakriteereissä saattaa olla isojakin eroja.

– Lisäksi kokoontumisrajoitukset ovat yhä tiukat, emmekä olisi voineet ottaa ulkopuolisia koulullemme pääsykokeita varten. Voi myös olla, että moni olisi jättänyt tulematta kokeisiin kokonaan, Halla sanoo.

Hänen mukaansa hakijoita Kulosaaren yhteiskouluun oli tänä keväänä yli 700. Kriittisiä palautteita etäkokeista on tähän mennessä tullut vain tämä yksi.

Opetushallitus: Ei yleistä linjaa, uusi tilanne kaikille

Erityisasiantuntija Katariina Männikkö Opetushallituksesta kertoo, ettei Opetushallituksella ole mitään yhteistä linjaa lukioille pääsykokeiden järjestämiseen, vaan päätösvalta asiasta on kouluilla.

Koronatilanteen takia valtioneuvosto on kuitenkin suositellut, että lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät luopuisivat perinteisistä, fyysistä läsnäoloa vaativista pääsy- tai soveltavuuskokeista.

Onkin lukiokohtaista, onko pääsykokeesta täksi kevääksi luovuttu kokonaan, jolloin valinta tehdään ainoastaan todistuksen perusteella vai onko koe järjestetty etänä ja miten tällöin etäkoe on toteutettu.

– Varmastikin etäkokeisiin on voinut jäädä aukkoja ja vilppi niissä on mahdollista, Männikkö toteaa huijausyrityksistä.

Osa kouluista on voinut myös pyytää lisänäyttöjä esimerkiksi ennakkotehtävien muodossa.

– Tämä on ollut kaikille uusi tilanne, ja siksi ei varmastikaan ole yhtä valmista mallia. Koulut tekevät silti parhaansa, Männikkö sanoo.

Männikön mukaan pelkkä pääsykoe ei kuitenkaan voi olla yksin ratkaista lukioon sisäänpääsyä – ei edes normaalitilanteessa. Vähintään puolet valintapisteistä on aina tultava päättötodistuksen perusteella.

Lukioissa, jotka järjestävät pääsy- tai soveltavuuskokeen, on yleensä jokin erityispainotus. Tällaiset koulut ovat selvä vähemmistö Suomen lukioista.

Lue lisää kevään pääsykokeista:

Kuukausien valmistautuminen koronakriisin lyhentämään pääsykokeeseen: Noor Assad teki lääkiksen kokeen omalla koneellaan kotona, kuten muutkin yli 7000 hakijaa

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen muutoksista jo runsaasti kanteluita – oikeuskansleri ei ota vielä kantaa aikatauluun

Janika Sirén, 20, luki satoja tunteja pääsykokeisiin, mutta vain kaksi valitaan, eikä koekaan ole mitä piti – hakija, katso oikeutesi täältä

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus