Oulu uudistaa brändinsä – edellinen brändi Pohjois-Skandinavian pääkaupungista on jo kuuden vuoden takaa

Brändityöhön toivotaan mukaan jopa joka kymmenettä oululaista kertomaan ajatuksiaan Oulusta.

Oulu
Kauppakeskus Valkea
Oulu saa uuden brändin. Arkistokuva. Timo Nykyri / Yle

Oulun kaupunki on aloittanut brändin uudistamisen.

Uudistamistyöhön tavoitellaan mukaan jopa 20 000 kaupunkilaista. Osoitteessa Tulevaisuus.oulu.com (siirryt toiseen palveluun) pyydetään kertomaan, mitä Oulusta ja oululaisuudesta kannattaa nostaa esille.

Uudistus koskee niin visuaalista ilmettä kuin sitä millaisena Oulu haluaa näyttäytyä.

Oulun viestintäjohtaja Mikko Salmi kertoo, että brändityössä halutaan nostaa Oulua esiin matkailu- ja tapahtumakaupunkina. Myös keinoja siihen, miten elinvoimaisuus ja asukkaiden pysyminen alueella turvataan, toivotaan kyselyssä esille.

Uusittu brändi julkaistaan syksyllä 2021. Samaan aikaan selviää, onko Oulu Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026.

Salmen mukaan edellinen brändityö tehtiin kuusi vuotta sitten, jonka tuloksena lanseerattiin Oulun merkitys pohjoisen Skandinavian pääkaupunkina.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus