Pitkälahden Riihilammen jätepumppaamolla ylivuoto

Jätevettä valui Kuopion Riihilampeen.

Kuopio
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Kuopion Pitkälahdessa on valunut jätevettä Riihilampeen. Kuopion Veden Riihilammen jätevesipumppaamolla on ollut ylivuoto helatorstaina 21. toukokuuta puolen yön ja puolenpäivän välisenä aikana.

Jätevettä valui lampeen noin 450 kuutiota. Ylivuodon syynä oli sähkövika. Kuopion Veden verkostoinsinööri Janne Paldanius kertoo, etteivät laitteet olleet osoittaneet ja havainneet vikaa.

Vika paljastui, kun työntekijät olivat ihmetelleet laitteen varoittavan jäteveden alarajasta.

Paldanius sanoo, että jätevedenpuhdistamolle ohjautuvat jätevedet Kylmämäen ja Heinälammen alueelta. Jäteveden arvioidaan olevan laimeaa. Paldanius kävi Riihilammella eikä lammen veden väri ollut muuttunut.

– Lammessa ei näkynyt kiintoainetta.

Ympäristöviranomainen ottaa vesinäytteet lammesta huomenna perjantaina.