1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Roskien poltosta levinnyt tulipalo oli polttaa talon Rovaniemellä – "lumen alta paljastuva kuloheinä on todella paloherkkää"

Pelastuslaitoksen mukaan Lapissa on ollut useita maastopaloja, jotka ovat levinneet myös rakennuksiin.

tulipalot
Päivystävän palomestarin takki roikkuu paloauton ovessa.
Risto Koskinen / Yle

Tuli tuhosi pihaa Rovaniemen Tapionkylällä torstaina. Lapin pelastuslaitoksen mukaan tulipalo levisi roskien poltosta piha-alueelle ja osin myös naapurin pihalle. Tulipalo nuoli myös rakennuksen seinustaa, mutta ei levinnyt rakennuksiin, kerrotaan pelastuslaitokselta.

Pelastuslaitos sai tulipalon nopeasti hallintaan. Palanut alue oli noin 15 aaria.

Lapissa useita maastopaloja

Pelastuslaitoksen mukaan Lapissa on ollut viime päivinä useita maastopaloja, jotka ovat levinneet myös rakennuksiin
asti. Esimerkiksi Tornion Karungissa paloi suuri varastorakennus keskiviikkoiltana. Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo sai alkunsa kulotuksesta ja raivaustähteiden polttamisesta.

Pelastuslaitos muistuttaa, että lumen alta paljastuva kuloheinä on todella paloherkkää ja palon leviämisen nopeus saattaa yllättää kokeneenkin kulottajan tai roskien polttajan. Ruohikko- tai metsäpalovaaran aikana
nuotion tai muun avotulen sytyttäminen on kiellettyä.

Lue seuraavaksi