Osa Timosauruksen parkkipaikasta Iisalmessa öisin kiinni korttelirallin aiheuttamien häiriöiden vähentämiseksi

Asukkaiden toiveisiin vastataan vuosien odotuksen jälkeen.

Iisalmi
Läheltä
Yle

Iisalmessa liikenneasema Timosauruksen parkkipaikka suljetaan osittain yöajaksi alueen rauhoittamiseksi. Kaupunki on saanut vuosien ajan valituksia korttelirallista ja parkkialueelta öisin kantautuvasta melusta.

Asukkaat ovat pyytäneet alueelle liikennerajoituksia, mutta kaupunki ei ole voinut päättää niistä, koska tontti on yksityisessä omistuksessa eikä aiempi omistaja halunnut tehdä asialle mitään. Omistajanvaihdoksen myötä tilanne on kuitenkin muuttunut.

Timosauruksen pysäköintialueen länsiosassa yöaikaista liikennettä rajoitetaan sekä arkisin että viikonloppuisin kello 22 ja 6 välillä.

Lähistön asukkaat ovat olleet yhteydessä kaupunkiin jo aiemmin sekä nyt myös uusiin omistajiin. Lähimmät kerrostalot sijaitsevat alle 100 metrin päässä parkkipaikasta.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus