1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaupungit kaunistautuvat kesään – Vaasassa kesäkukat loistavat tänä vuonna värikkäästi retrohengessä, Kokkolassa 400-vuotisjuhlien merkeissä

Kesäkukat ilmestyvät katukuvaan kesäkuun alkupäivinä.

kesäkukat
kaupunginpuutarhuri kasvihuoneella
Marraskuussa suunnitellaan, joulukuussa tilataan - ja seuraavana kesänä katsotaan, miltä suunniteltu näyttää. Vaasassa kesän kukkaloisto suunnitellaan aina jonkun teeman mukaan. Kesällä 2020 se on retro, kerrotaan Vaasan puistotoimesta.

Puistopuutarhuri Sanna Myllymäki istuttaa kesäkukkia liki puolitoistametrisiin torneihin Vaasan kaupunginpuutarhan kasvihuoneella. Parin viikon päästä näyttävät kukkatornit kaunistavat kaupunkinäkymää.

– Pikkuhiljaa saadaan viedä näitä kaupungille ihmisten iloksi. Torneja sijoitellaan puistikoille ja pitkin kaupunkia keskeisille paikoille.

Kaupunginpuutarhan vuosi käynnistyy joka vuosi jo marraskuussa kesäkukkien suunnittelulla, joulukuussa lähtevät tilaukset. Plantut eli pistokkaat saapuvat maaliskuussa, sitten ruukutetaan, kasvatetaan, hoivataan ja istutetaan torneihin ja ruukkuihin..

Suunnittelijalle kutkuttavinta on se, mikä on edeltänyt tätä kaikkea.

– Kaikista jännittävin vaihe on se, kun aletaan miettiä seuraavan vuoden teemaa. Se on itselleni se kutkuttavin hetki, toteaa Vaasan kaupungin viheraluehortonomi Lea Roininen.

Tänä vuonna Vaasassa on teemaksi valittu retro. Roininen lupaa, että tänä kesänä Vaasan kesäkukat näkyvät kauas.

– Väriä pitää saada. Kahtena vuotena on ollut vähän hempeämpää, siksi tänä vuonna valittiin oikein kirkkaat värit violetti ja oranssi.

kesäkukkia istutetaan
Kesäkukkatornien täyttäminen on iso urakka. Puistopuutarhuri Sanna Myllymäki sanoo nauttivansa työstä kesäkukkien parissa. Jarkko Heikkinen / Yle

Iloa ja mielihyvää

Kaupunginpuutarhalla valmistaudutaan kesään innostuneena. Nyt jos koska on tilausta kesäkukille. Korona-aikana on Vaasassa puistojen käyttö lisääntynyt jopa 77 prosenttia.

– Se on meille hieno asia. Toivomme, että kaupunkilaiset ottaisivat kesäkukista kuvia ja jakaisivat niitä sosiaalisessa mediassa. Sillä tavalla kukista pääsisivät nauttimaan nekin, jotka eivät voi liikkua kaupungilla ja puistoissa, rohkaisee Lea Roininen.

Lea Roininen tietää jokakeväisen palautteen perusteella, että kesäkukat tuovat kaupunkilaisille iloa. Kiitosta niistä tulee paljon.

– Kaunis kaupunki ja viihtyisä ympäristö on monelle henkireikä. Ja jos ajatellaan kustannuksia, niin aika edullisesti saadaan asukkaille mielihyvää.

Kaupunginpuutarhan työntekijöillä riittää tekemistä kesäkukkien parissa koko kesäksi. Kastelua ja kuolleiden kukkien nyppimistä. Sanna Myllymäelle työ on mieluisaa. Hän myöntää, että pienet pistokkaat ovat hänelle kuin pieniä, rakkaita lapsia, joiden kasvua saa seurata ja vaalia maaliskuusta lähtien.

– Nimenomaan ne ovat vauvoja, kun ne meille tulevat. Kevään aika niitä hoivataan ja kesän alussa ne päästetään maailmalle ja senkin jälkeen vielä katsellaan, että miten ne siellä pärjäävät, naurahtaa Myllymäki.

oranssi kesäkukka
Oranssi on toinen kesäkukkien pääväreistä tänä kesänä Vaasassa.Jarkko Heikkinen / Yle

Kokkolassa ja Seinäjoella juhlavuoden kukat

Muissa maakuntakeskuksissa Kokkolassa ja Seinäjoella juhlitaan tänä vuonna kaupunkien tasavuosia ja se näkyy myös kesäisessä kaupunkikuvassa.

Seinäjoella vietetään kaupungin 60-vuotisjuhlavuotta ja Kokkolassa komistetaan kaupunkia 400-vuotissynttäreiden takia.

– Olemme satsanneet jo ennestään hienoihin kesäkukkiin juhlavuoden kunniaksi, kertoo kaupunginpuutarhuri Sini-Marja Sangii Kokkolasta.

Kaupunginpuutarhuri Kari Hirvensalon mukaan myös Seinäjoella kaupungin juhlavuosi näkyy pienenä lisäpanostuksen kesäkukkiin.

Lue seuraavaksi