Savonlinnassa lasketaan vesistöön suurjännitekaapeli – painava kaapeli uitetaan paikalle Saimaan kanavan kautta

Suunnittelutyö on kestänyt yli kaksi vuotta alueen haastavuuden vuoksi.

sähkönsiirto
Näkymä keväiselle Saimaalle Lappeenrannan sataman kohdalta.
Kaapelin laskureitti sijaitsee luonnonsuojelualueen tuntumassa. Kuvituskuva.Mikko Savolainen / Yle

Järvi-Suomen Energia rakennuttaa suurjännitevesistökaapelin Savonlinnaan. Suomessa ei ole tiettävästi aiemmin rakennettu vastaavaa suurjänniteyhteyttä sisävesistöjen alueelle.

– Vesistökaapeli tuodaan Savonlinnaan mereltä Saimaan kanavan kautta. Vesistökaapeli painaa 200 tonnia, joten maantiekuljetus ei painon ja kaapelin koon puolesta ole mahdollista, kertoo verkostopäällikkö Mika Matikainen Järvi-Suomen Energian tiedotteessa.

Kaapeliyhteyden rakentamista on suunniteltu jo yli kahden vuoden ajan haastavan alueen vuoksi. Kaapelin reitin tuntumassa risteävät syväväylät, natura 2000- ja luonnonsuojelualueet sekä muinaismuistokohteet. Kaapelin laskualue on myös saimaannorpan elinaluetta.

Varsinaiset työ alkavat vasta kesällä 2021 maakaapeliosuuden rakentamisella. Vesistökaapelin laskeminen alkaa myöhemmin elokuussa, kun saimaannorpan liikkuminen alueella vähenee ja keskikesän vilkkain vesiliikennekausi on ohi. Hankkeen on määrä valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä.

Uusi kaapeli vahvistaa sekä Savonlinnan kaupungin, että sen ympäristön toimitusvarmuutta aina Sulkavalle ja Juvalle saakka. Kaapeliyhteys tulee Kuusniemen ja Kyrönniemen sähköasemien välille.