1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Uusikaupunki

Uudenkaupungin SiHy-hankkeen aikataulu menossa uusiksi – kaavamuutoksesta kaksi valitusta

Jos palveluntuottaja vetäytyy hankkeesta taloudelliset vahingot voivat nousta useisiin miljooniin euroihin.

Uusikaupunki
Uudenkaupungin uusi uimahalli ulkoa.
Uusikaupunki julkisti SiHy-keskuksen toteutussuunnitelman toukokuun puolivälissä.SRV Rakennus Oy / Arkkitehdit von Boehm - Renell Oy

Uudenkaupungin sivistys- ja hyvinvointikeskuksen (SiHy) toteutus uhkaa viivästyä. Turun hallinto-oikeuteen on tullut toistaiseksi kaksi valitusta valtuuston huhtikuussa tekemästä kaavamuutoksesta. Valitusaika umpeutuu 2. kesäkuuta.

Valitusten allekirjoittajina on neljä yksityishenkilöä. Toisessa valituksessa vaaditaan kaavapäätöksen kumoamista ja toisessa hylkäämistä tai asian palauttamista uuteen valmisteluun puutteiden korjaamiseksi.

Valitusten perusteluissa todetaan muun muassa, että uudisrakentaminen tuhoaa alueen nykyisen rakennus- ja kulttuuriperinnön, koska se vaatii kolmen merkittävän rakennuksen tarpeettoman purkamisen. Lisäksi päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on monissa kohdin lainvastainen.

Väliaikaisratkaisuksi ehdollinen sopimus

Uudenkaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari katsoo, että valitukset myöhästyttävät hanketta vähintään vuodella. Pahin skenaario on, että palveluntarjoajaksi valittu SRV Rakennus Oy vetäytyy projektista. Palvelusopimusta ei voi allekirjoittaa ennen kuin se on lainvoimainen.

– Silloin hanke lakkaisi olemasta ja siihen on jo nyt uhrattu suuria summia. Lisäksi, kun hanke viivästyy, niin muutkin kustannukset kasvavat. Samalla meiltä uhkaa mennä sivu suun liikuntarakentamisen 1,2 miljoonan euron valtionavustus. Yhteensä puhutaan siis useista miljoonista, arvioi Nikkari.

Nikkari arvioi, että SRV:n kanssa pyritään nyt solmimaan väliaikaisratkaisuna ehdollinen sopimus, jossa hankkeen suunnittelu jatkuisi normaalisti. Samalla varaudutaan siihen, että jos valitukset menestyvät, suunnittelukustannukset korvataan palveluntarjoajalle.

Yhtenä mahdollisuutena on Nikkarin mukaan myös rakentamisen aloittaminen poikkeuslupamenettelyn avulla, mihin nykykaava tarjoaa mahdollisuuden. Tosin tästäkin asiasta voi valittaa.

– Henkilökohtaisesti en usko valitusten menestyvän. Valtuuston päätös SiHy-hankkeen toteutuksesta oli yksimielinen, painottaa Nikkari.

Kustannusarvio 57,6 miljoonaa

SiHy-hankkeessa Viikaistenmäelle on tarkoitus rakentaa tilat muun muassa yhtenäiskoulun, lukion, päiväkodin ja kansalaisopiston tarpeisiin. Samaan rakennuskokonaisuuteen sijoittuisivat myös uudet uima- ja monitoimihallit.

Hanke toteutetaan elinkaarimallilla. Siinä SRV Rakennus Oy:n vastuulle kuuluvat hankkeen suunnittelu, toteutus ja ylläpito. Kaupunki maksaisi SRV:lle palvelumaksua, johon sisältyvät vuokra ja ylläpitokustannukset.

Hankkeen tilaajatyöryhmä on julkistanut myös tarkempia tietoja kustannuksista. Rakennusinvestointi maksaa 57,6 miljoonaa euroa. Ylläpito- ja kunnossapitokustannukset on arvioitu 20-25 vuoden ajanjaksolla 30 miljoonaksi euroksi.

Rakentaminen oli tarkoitus aloittaa ensi vuoden alussa. Silloin valmistuminen ajoittuisi vuoden 2023 loppupuolelle.

Lue lisää:

Uudenkaupungin historian kallein ja kiistellyin talo maksaa 50 miljoonaa euroa – saman katon alle kirjasto, uimahalli, koulut ja paljon muuta

Lue seuraavaksi