Koivun siitepölyä runsaasti ilmassa maan keskivaiheilla – myös heinän kukinta leviää sään lämmetessä

Norkkolaskentojen perusteella koivun kukinnasta odotetaan tänä vuonna tavanomaista heikompaa.

siitepöly
Koivun siitepölyä
Koivu kukkii jo lähes koko maassa.Yle/ Risto Salovaara

Koivu kukkii maan etelä- ja keskiosissa (siirryt toiseen palveluun) ahkerasti sään lämmetessä. Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa siitepölymäärän ennustetaan olevan runsasta koko viikon. Siitepölymäärät vaihtelevat kohtalaisista runsaisiin koko maassa Lappia lukuun ottamatta.

Luonnonvarakeskuksen norkkolaskentojen perusteella koivun kukinnasta odotetaan tänä vuonna kuitenkin tavanomaista heikompaa. Syynä siihen on viime kesänä vallinnut kylmä sää.

Avoimilla ja lämpimillä paikoilla, kuten pihoilla, kasvavissa koivuissa voi silti esiintyä paljonkin norkkoja, mikä lisää siitepölyn määrää ilmassa paikallisesti.

Heinäkin kukkii maltillisesti

Heinien kukinta voimistuu viikon aikana maan lounaisosissa, ja kukinnan odotetaan alkavan myös muualla maan eteläosissa. Myös heinien siitepölymäärien odotetaan jäävän vähäisiksi maan eteläosissa.

Siitepölykausi alkoi Suomessa vuonna 2020 poikkeuksellisen aikaisin, kun ensimmäiset kukkivat pähkinäpensaat havaittiin maan eteläosissa jo tammikuun puolivälin jälkeen.

Oman alueen ja koko maan siitepölytilannetta voi seurata Turun yliopiston tuottamassa Norkko.fi-palvelussa.