1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hämeenkyrö

500 vuoden takainen silta- ja tieteknologia tutkitaan Hämeenkyrössä

Ikivanhasta Hämeenkankaantiestä osa jää kolmostien Hämeenkyrön oikaisun alle. Sitä ennen historialliset jäänteet tutkitaan ja dokumentoidaan.

Kuva: Yle

Hämeenkyrö on pitkään ollut Tampereen pohjoispuolisen kolmostien tulppakohta. Taajaman kohdalle on rakennettu uutta liittymää ja kohta se laajenee tieoikaisuksi.

Maiseman läpi kulkee myös entisaikojen valtatie, ikivanha Hämeenkankaantie, myös Kyrönkankaantieksi kutsuttu. Siitä on osia jäljellä mm. Turkimusojan ja läheisen huoltoaseman välillä.

Näillä paikoilla tehdään vanhan tien poikki kolme ojaa kaivinkoneella kohdista, jotka arkeologit katsovat maastossa. Ojien seinämiä dokumentoidaan 1–2 päivää löydöksistä riippuen.

Toisella tutkimusalueella 2 etsitään jäänteitä vanhoista silta- tai siltarumpurakenteista. Niistä saadaan lisätietoa siitä, miten 1400–1700-luvuilla ihmiset ovat teknisesti hoitaneet puron ylityksen.

Maastotyöt alkavat maanantaina, uuden tien rakentaminen myöhemmin kesällä.