“Olen yhä katkera, ettei tilanteeseen puututtu ajoissa” – Annika eli vuosia väkivallan varjossa, vaikka hänestä tehtiin 12 lastensuojeluilmoitusta

Lasten ja nuorten piiloon jäävä hätä on yleisempää kuin uskomme. Nuorten Sekasin-chatissa on käyty ennätysmäärä keskusteluja koronakevään aikana.

Lapset ja nuoret
Dramatisoitu kuva jossa lapsi seisoo korkealla kallionkielekkeellä katsoen alas.
Kotona tapahtuvasta väkivallasta tai muista vaikeuksista kertominen on lapselle ja nuorelle vaikeaa. Kuvituskuva.Jarkko Riikonen / Yle

SOS-lapsikylä avasi vappuna 7–12-vuotiaille lapsille tarkoitetun Apuu-chatin (siirryt toiseen palveluun).

Parissa viikossa siellä on käyty noin 1 000 keskustelua. Vetoapua palvelu on saanut sosiaalisesta mediasta, muun muassa lasten suosimalta tubettaja Roni Bäckilta.

Apuu on reaktio poikkeustilaan, jossa lasten kontaktit kodin ulkopuolisiin aikuisiin ovat koronan vuoksi vähentyneet, kertoo SOS-lapsikylän kehitysjohtaja Kati Palsanen.

Tavoitteena on auttaa lapsia, joiden kotona on turvatonta esimerkiksi väkivallan, vanhempien mielenterveysongelmien tai alkoholinkäytön vuoksi.

Keskustelujen aiheet ovat vaihtelevia ja valtaosalle on riittänyt avuksi yksittäinen yhteydenotto.

Joukkoon on mahtunut myös vakavampia kohtaamisia. Muutaman kerran lapsen tilanne on ollut niin akuutti, että asiasta on soitettu välittömästi hätäkeskukseen. Lisäksi on tapauksia, joissa on oltu yhteydessä lapsen kouluun tai tehty lastensuojeluilmoitus.

Palsasen mukaan kiusaaminen nousee keskusteluissa erityisen paljon esille. Joillakin lapsilla on myös ajatuksia itsensä vahingoittamisesta.

– Olen keskustellut 9-vuotiaan kanssa, joka suunnitteli itsensä tappamista.

Palsasen mukaan Apuun keskusteluja yhdistää se, että peloista ja huolista on hämmästyttävän vaikeaa puhua omille vanhemmille.

– Vastuu avun hakemisesta ei pitäisi olla lapsella. Mutta aina on sellaisia lapsia, joiden todellisuutta aikuiset eivät näe. Siksi pitää olla lasten omia kanavia.

Dramatisoitu kuva, jossa lapsi katselee kämmeneen piirtämäänsä itkevää hymiötä.
Koronan vuoksi monen lapsen kontaktit turvallisiin aikuisiin ovat vähentyneet. Kuvituskuva.Jarkko Riikonen / Yle

Verkko on lapsille ja nuorille luonteva tapa hakea apua. Poikkeusoloissa erilaiset chatit ovatkin kasvattaneet suosiotaan.

Yli 12-vuotiaille tarkoitetussa Sekasin-chatissa (siirryt toiseen palveluun) on koronakevään aikana tehty ennätyksiä keskustelujen määrissä. Esimerkiksi huhtikuussa käytiin 4 333 keskustelua, mikä on yli kaksinkertaisesti normaalioloihin verrattuna.

Palveluun on saatu väliaikaiseksi vahvistukseksi yli 300 uutta päivystäjää esimerkiksi kunnista, jotka ovat koronan vuoksi sulkeneet nuorisotilansa.

– Olemme saaneet nuorisotyöntekijöistä tarpeellista vahvistusta etenkin iltoihin. Yhteydenotot lisääntyvät aina iltakahdeksan jälkeen, kertoo verkkokriisityön päällikkö Satu Sutelainen Mieli ry:stä.

Piiloon jäävä hätä on noussut esiin koronan aikana myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) palvelevassa puhelimessa ja chatissa (siirryt toiseen palveluun). Kipeitä asioita ei ole helppo ottaa puheeksi.

– Lasten ja nuorten on vaikeaa puhua esimerkiksi lähiaikuisen tekemästä väkivallasta. Luottamus syntyy vain kiireettömän kohtaamisen kautta ja aikuisen on osattava toimia eri-ikäisten kanssa, kertoo MLL:n auttavien puhelimien päällikkö Tatjana Pajamäki.

Turvattomuus lisääntyy poikkeusoloissa

Annika oli lapsi, jonka hätää ei huomattu. Haastateltavan nimi on muutettu hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.

Äidin kuoltua isä oli perheen ainoa aikuinen.

– Minusta tehtiin 12 lastensuojeluilmoitusta. Väkivaltaisen isän vuoksi kotona oli todella turvatonta. Sitä ei kuitenkaan huomattu eikä kukaan auttanut mitenkään.

19-vuotiasta Annikaa suututtaa vielä vuosienkin jälkeen, ettei perheen tilanteeseen puututtu ajoissa ja tarpeeksi jämäkästi. Annika ja hänen pikkuveljensä otettiin huostaan viisi vuotta ensimmäisen lastensuojeluilmoituksen jälkeen.

– Minulla oli viiden vuoden aikana seitsemän sosiaalityöntekijää. Tapasin heistä vain kahta, sillä minulle ei edes kerrottu, että he ovat minun sosiaalityöntekijöitäni. Työntekijät vaihtuivat, eikä heillä ollut aikaa perehtyä meidän tilanteeseemme.

Työntekijöiden vaihtuessa oleellista tietoa katoaa asiakaskirjauksista huolimatta.

Suomessa ei toistaiseksi ole määritelty ylärajaa sille, kuinka monta lasta yhden sosiaalityöntekijän vastuulla on. Asia on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta linjaus vaatii toteutuakseen lakimuutoksen. Ylärajaksi tavoitellaan 30 lasta, mutta tällä hetkellä yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa sata asiakasta.

Annikan tapauksessa tilanne muuttui, kun hän vihdoin päätti kertoa tilanteestaan.

– Kun lastensuojeluilmoituksia oli tehty riittävän monta, uskalsin lopulta puhua.

Ilmoituksia tekivät ainakin naapurit, sukulaiset ja koulu, luultavasti joku muukin. Koulussa Annika kävi pariin otteeseen koulukuraattorin juttusilla, mutta ei kertonut väkivallasta sielläkään.

Millaisista merkeistä Annikan pahoinvointia olisi voinut päätellä?

– Esimerkiksi vaatetuksesta. Vaatteet eivät olleet aina puhtaat ja ehjät. Olin paljon ulkona kavereitten kanssa enkä juurikaan kotona.

Annika viihtyi koulussa ja arvosanat olivat hyviä. Koulu oli Annikalle turvapaikka, joten hän pystyy hyvin kuvittelemaan, millaista lapsen elämä voi pahimmillaan olla koronaoloissa. Tästä syystä koulujen avaaminen edes hetkeksi ennen kesälomia on hänen mielestään hyvä asia.

– Kotona voi olla turvatonta ja vaarallista eikä nyt esimerkiksi isovanhempien luo ole koronan vuoksi voinut mennä. Koulussa näkee kavereita ja päivään tulevat toistuvat rutiinit.

Dramatisoitu kuva, jossa lapsi istuu nurkassa suojaten kädellä päätään ja torjuen uhkaa toisella.
Avuntarve ei aina näy ulospäin. Kuvituskuva.Jarkko Riikonen / Yle

Koronan aiheuttama poikkeusaika on ollut osalle vanhempia raskasta. Päihde- ja mielenterveysongelmat sekä jaksamattomuus ovat voineet korostua.

Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) jotkut vanhemmat kertoivat olevansa jaksamisen äärirajoilla ja osa pelkäsi satuttavansa lapsiaan. Yrityksistään huolimatta he eivät olleet saaneet apua mistään, kertoo tutkimuksesta vastaava professori Kaisa Aunola.

Lasten ja nuorten piiloon jäävää hätää on aina, mutta poikkeustilanteessa sen määrä kasvaa. Kun koulut ovat olleet kiinni, kotona on voinut tapahtua kaikenlaista.

– Huoli on erityisesti perheistä, joiden tilanne oli huono jo ennen koronaa. Koulutyö on vain hetken helpotus ennen kesälomia, toteaa Ylöjärven kunnassa lastensuojelussa työskentelevä perheohjaaja Henna Aira.

Perheen tilanteen puheeksiottaminen ei ole aina helppoa. Esimerkiksi Pirkanmaan väkivaltaverkosto kouluttaa ammattilaisia lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa.

Henna Aira muistuttaa, että pelkkä kysyminen ei riitä.

– Kun vaikeita asioita otetaan puheeksi, tilanteessa täytyy olla hereillä ja läsnä. Täytyy uskaltaa kysyä suoraan, mutta on osattava myös auttaa eteenpäin.

Aira muistuttaa, että lastensuojelun tehtävänä on perheen auttaminen ja lapsen suojeleminen. Huostaanotto on äärimmäinen toimenpide, johon päädytään vain silloin, kun muut tukitoimet eivät ole riittäviä tai se todetaan lapsen edun mukaiseksi.

Piiloon jäävän hädän määrää on vaikea arvioida

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan on tavallista, että kodin ulkopuolelle sijoittamiseen kuluu vuosia. Hän on tarkastellut aineistoa, jossa oli mukana noin 40 lapsen huostaanottoasiakirjat.

On tyypillistä, että lapsesta tehdään useita lastensuojeluilmoituksia ennen sijoituspäätöstä. Pekkarisen aineistossa asiakkuus lastensuojeluun ennen sijoitusta kesti keskimäärin neljä vuotta.

Vain kolme nuorta tuli sijoitetuksi ilman aiempaa asiakkuutta, suoraan ensimmäisestä lastensuojeluilmoituksesta.

Sitten ovat he, joista ei tehdä ensimmäistäkään ilmoitusta. Tapaukset, joissa ympäristö ei ole huomannut ongelmia tai puuttunut niihin.

Pekkarinen sanoo, että piiloon jäävän hädän määrää on mahdotonta arvioida, sillä hätä tarkoittaa jokaiselle eri asiaa.

– Ihmisellä voi olla lapsuuskokemuksia, joita kukaan ulkopuolinen ei olisi voinut arvioida traumatisoiviksi. Ja päinvastoin: meillä on lapsia, jotka ovat eläneet helvetin, mutta he pärjäävät aikuisena hyvin eivätkä ole kokeneet tarvitsevansa apua lapsenakaan.

Piiloon jäävä hätä on Pekkarisen arvion mukaan todennäköisesti suurempaa kuin uskomme. Siitä huolimatta, että kansainvälisesti arvioituna huomattavan iso osa suomalaislapsista on erilaisten tukimuotojen, kuten lastensuojelun piirissä.

Kouluterveyskyselyssä (siirryt toiseen palveluun) yli 10 prosenttia lapsista ja nuorista kertoo, että vanhempi tai muu huoltapitävä aikuinen on ollut häntä kohtaan väkivaltainen viimeisen vuoden aikana.

Lastensuojelussa lapsen pahoinpitely, vanhempien välinen väkivalta ja alkoholinkäyttö jäävät usein piiloon.

Sen sijaan mielenterveyden ongelmia on vaikeampi peitellä, ja ne ovatkin lastensuojelun asiakasperheissä erittäin yleisiä.

Jos lapsi tai nuori ei oireile näkyvästi, ei tilanteeseen osata puuttua.

Erityisasiantuntija Annukka Paasivirta Lastensuojelun Keskusliitosta pohtii, kuinka paljon näissä tapauksissa on kyse siitä, että vaikeuksia ei haluta nähdä.

– Missä menee raja, että jostain tulee normaalia? Ongelmat voidaan kuitata sillä, että “oppilas nyt on aina ollut tällainen”.

Paasivirran mukaan ongelmia on tiedonkulussa ja moniammatillisissa yhteistyössä. Vanhemmalla saattaa olla esimerkiksi asiakkuus päihde- tai mielenterveyspalvelujen kanssa, mutta lapsen tilanne jää huomiotta.

Apuu.fi -sivusto auki lapsen kännykässä.
Lapsille ja nuorille on tarjolla muun muassa chat-palveluja, joissa omia huoliaan voi kertoa aikuiselle. Kuvituskuva.Jarkko Riikonen / Yle

Suomessa tehdään paljon lastensuojeluilmoituksia

Jätetäänkö lastensuojeluilmoituksia tekemättä vai tehdäänkö niitä liikaa? Hukkuuko todellinen avuntarve ilmoitusten suureen määrään?

Vuonna 2018 Suomessa tehtiin lähes 146 000 lastensuojeluilmoitusta (siirryt toiseen palveluun). Ne koskivat noin 79 000 lasta. Yhtä lasta kohden tehtiin keskimäärin 1,8 ilmoitusta.

Kynnystä ilmoituksen tekemiseen madallettiin vuonna 2008, kun ilmoitusvelvollisuus laajeni kattamaan käytännössä kaikki lasten kanssa työskentelevät ihmiset.

Ilmoituksen tekeminen on myös helppoa.

Tästä on seurannut ruuhkaa lastensuojeluun. Varsinkin nuorista tehdään nykyisin ilmoituksia, jotka aiemmin olisi jätetty tekemättä. Aiheena voi olla esimerkiksi näpistely, pinnaaminen tai päihteiden käyttö.

Annukka Paasivirta uskoo, että ilmoituksia voi jäädä tekemättä esimerkiksi sen vuoksi, että tilanteen pelätään hankaloituvan entisestään.

Esimerkiksi päiväkodissa ei välttämättä oteta perheen asioita puheeksi. Arvio saa tukea myös tilastoista: kun on selvitetty Suomen kuuden suurimman kaupungin tilannetta (siirryt toiseen palveluun), vain murto-osassa lastensuojeluilmoituksista tekijä on päivähoidon työntekijä.

– Saattaa olla perusteltu huoli siitä, että luottamus perheeseen menee ilmoituksen takia. Pelätään vaikkapa, että lapsi otetaan pois päivähoidosta.

Perheen suhtautuminen vaikuttaa avun laatuun, kertoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen aineistoonsa viitaten.

– Lastensuojelu työskenteli intensiivisesti perheiden kanssa, jotka ottivat apua auliisti vastaan ja olivat mukautuvia. Sen sijaan vastentahtoisten, aggressiivisten ja hankalien vanhempien lapset jäivät ilman apua jopa vuosiksi.

Noin joka viidennen lastensuojeluilmoituksen tekee yksityishenkilö. Annika toivoo ihmisiltä maalaisjärkeä ja rohkeutta toimia huomatessaan ongelmia.

– Varmasti lastensuojeluilmoituksia jätetään tekemättä. Rima on liian korkealla ja mielikuva lastensuojelusta on negatiivinen. Jos naapurista kuuluu jotain huolestuttavaa, ilmoituksen voi tehdä.

Annika oli 15-vuotias, kun hänet lopulta huostaanotettiin yhdessä pikkuveljen kanssa.

Tultuaan täysi-ikäiseksi Annika muutti asumaan omilleen. Tällä hetkellä hän opiskelee sosionomiksi, tavoitteenaan lastensuojeluala.

Opiskelu on osaltaan auttanut käsittelemään rankkaa menneisyyttä.

– Olen edelleen katkera, ettei tilanteeseen puututtu ajoissa. Sain siitä motivaation lähteä opiskelemaan lastensuojelualaa. Haluan kehittää sitä, jotta se toimisi jatkossa paremmin.

Annika ei halua osoittaa sormella ketään tai mitään yksittäistä tahoa. Opintojensa myötä hän on ymmärtänyt lastensuojelun vaikean tilanteen.

– Yhdellä sosiaalityöntekijällä on aivan liikaa asiakkaita. Siinä ei yksinkertaisesti ole aikaa ja resurssia käydä asioita riittävän perusteellisesti läpi.

Samalla on pidettävä mielessä, että huoliin puuttuminen ja tarttuminen on kaikkien lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten tehtävä. Ei vain lastensuojelun.

Voit keskustella aiheesta perjantai-iltaan kello 23 saakka.

Lue myös:

Moni nuori kantaa korona-aikana huolta vanhempiensa jaksamisesta ja perheen toimeentulosta – vähävaraisten perheiden nuorilla hankalinta

Kouluterveydenhuollon käynnit romahtivat, kun oppilaat siirtyivät etäopetukseen – "Lapset ja nuoret jätettiin aika yksin"

Ykkösaamu: Lapset kertovat yksinäisyydestään ja peloistaan SOS-Lapsikylän chat-palvelussa