Miten laitteita putsataan, pysyvätkö hinnat samoina ja miten ollaan Vuoristoradan kyydissä? 7 kysymystä ja vastausta Linnanmäen koronakesästä

Linnanmäen huvipuisto aukeaa kesäkuun puolessa välissä.

Linnanmäki
Linnanmäen huvipuiston vuoristorata.
Vuodesta 1951 asti yleisöä palvelleen Vuoristoradan kyytiin pääsee myös tulevana kesänä – ei kuitenkaan ilman rajoituksia.Matti Myller / Yle

Jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti, Helsingissä Linnanmäen huvipuisto olisi ollut auki jo yli kuukauden päivät. Toisin kuitenkin kävi.

Juuri nyt Linnanmäellä valmistaudutaan siihen, että huvipuistokesä käynnistyy perjantaina 12. kesäkuuta.

Kysyimme Linnanmäen toimitusjohtajalta Pia Adlivankinilta, miten koronatilanne näkyy huvipuistossa tulevana kesänä.

Aiotaanko huvipuiston kävijämäärää rajoittaa?

Aluehallintovirasto linjasi viime viikolla, että huvipuistot eivät ole yleisötapahtumia, vaan pysyväisluontoisia tiloja, joihin ei ole suoria rajoituksia. Haluamme kuitenkin noudattaa omavalvontaa.

Alue on suuri, ja tänne mahtuu yli 20 000 ihmistä. Eli jos otamme sisään esimerkiksi 2 000–3 000 ihmistä, niin on vielä hyvin väljää.

Tästä 2 000–3 000 varmastikin aloitamme, ja nostamme sitten määrää, kun saamme lisää oppia siitä, miten pystymme varmistamaan turvallisuuden kaikille.

PIA ADLIVANKIN, toimitusjohtaja, Linnanmäki.
Toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo, että Suomen huvipuistot tekevät tiivistä yhteistyötä, minkä lisäksi kansainvälisen kattojärjestön kautta on jaettu kokemuksia siitä, miten huvipuistojen avaaminen koronan jäljiltä on onnistunut muualla Euroopassa.Matti Myller / Yle

Jos tulijoita olisi yhtäaikaa enemmän, kuin mitä pystytte ottamaan sisään, voiko olla niin, että osa joutuu jonottamaan vuoroaan huvipuiston ulkopuolella?

Toki tällainen tilanne voi syntyä. Yritämme kuitenkin viestiä nettisivuillamme siitä, millainen kävijämäärätilanne on kullakin hetkellä. Meillä on porteilla laskurit ja laskemme sisään tulevia ihmisiä reaaliajassa.

Miten koronatoimenpiteet näkyvät laitteissa: esimerkiksi Vuoristoradalla?

Jonottaessa pidetään metrin turvavälit, käsien desifiointipisteitä tulee olemaan ennen ja jälkeen Vuoristoradan ja vuoristoratajunassa istutaan vain joka toiselle riville, ellei kuuluta samaan perhekuntaan tai seurueeseen, jolloin saa istua vierekkäin.

Miten huvipuiston sisällä huolehditaan muuten turvaetäisyyksistä ja hygieniasta?

Asfalttiin tehdään merkintöjä, laitamme opasteita ja henkilökunta ohjeistaa. Meille tulee paljon uusia pisteitä käsienpesulle ja desifioinnille. Ajatuksena on, että että asiakkaat desifioivat kätensä ennen ja jälkeen laiteajelun. Tämän lisäksi laitteet putsataan vähintään kahden tunnin välein.

Ovatko kaikki laitteet kesällä avoinna?

Meillä on muutamia laitteita, joissa on tehty poikkeusjärjestelyjä ja muutamia laitteita, jotka ovat kokonaan kiinni. Kerromme näistä lähempänä avausta.

Tuleeko rannekkeiden hintaan muutoksia?

Meillä tulee olemaan huvipuistossa ihan normaalit hinnat.

Pysyykö kesätyöntekijöiden määrä samana ja miten heitä on koulutettu erityisolosuhteita varten?

Kaikki 600 kausityöntekijää eivät aloita samaan aikaan. Aloitamme hieman varovaisemmin ja lisäämme työntekijöitä sitä mukaa, kun huomaamme, että asiakkaat löytävät huvipuistoon.

Meillä on normaalisti ollut maaliskuussa iso perehdytystilaisuus, mutta tänä vuonna sen korvaa perehdytysvideo, jota olemme tänäänkin kuvanneet. Paikan päällä meillä tulee olemaan vielä normaalit palo- ja pelastuskoulutukset, mutta hygieniakoulutusta lisäämme aika paljonkin.

Aiheesta aiemmin:

Jipii! Huvipuistokesää ei ole sittenkään peruttu – “Onko porttien takana avauspäivänä yksi vai parisataa ihmistä”, pohtii yrittäjä