Vanhemmat teippasivat tutin pienen vauvan suuhun – poliisi epäilee törkeästä pahoinpitelystä, heitteillepanosta ja huumausaineen käyttörikoksesta

Vanhemmat aiheuttivat vauvalle hengenvaarallisen tilan, mutta fyysisiä vammoja ei lääkärin mukaan vauvalle jäänyt.

rikokset
Poliisi univormussaan.
Esitutkinnassa selvitettiin, oliko vauvalle annettu päihdyttäviä aineita. Niitä ei löytynyt lapsen elimistöstä.Eerik Lappalainen / Yle

Poliisi sai huhtikuussa hälytyksen Itä-Helsingissä sijaitsevaan asuntoon. Sieltä löytyi alle puolivuotias vauva, jonka suuhun oli teipattu tutti.

Nyt poliisi on saanut valmiiksi vauvaan kohdistuneen epäillyn väkivaltarikoksen tutkinnan. Vauvan vanhempia epäillään törkeästä pahoinpitelystä, heitteillepanosta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

– Nimike tarkentui törkeäksi, koska tutin teippaamiseen liittyy tukehtumisvaara, jos vauva oksentaa tai pulauttaa. On syytä epäillä, että rikoksesta epäillyt ovat toiminnallaan aiheuttaneet vauvalle hengenvaarallisen tilan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen Helsingin poliisilaitokselta.

Esitutkinnassa selvitettiin lisäksi, oliko vauvalle annettu päihdyttäviä aineita. Vauvan elimistössä ei ollut alkoholia eikä huumaus- tai lääkeaineita.

– Esitutkinnan perusteella vauvalle ei aiheutunut tapahtuneesta fyysisiä vammoja, Antikainen kertoo.

Kun poliisin tietoon tulee rikosepäily, jossa uhri on lapsi, poliisi tekee aina tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Poliisi ei kuitenkaan voi kommentoida yksittäisen tapauksen osalta, millaisiin toimiin muut viranomaiset ovat asiassa ryhtyneet.

Tapaus siirtyy syyteharkintaan.

Lisää aiheesta:

Poliisi: Luojan kiitos, näitä ei tule kovin usein – vanhempia epäillään pienen vauvan pahoinpitelystä ja heitteillepanosta Itä-Helsingissä