1. yle.fi
  2. Uutiset

Maanpetturit vai sankarit?

Juntusrannan kylä joutui erikoisen tapahtumasarjan näyttämöksi talvisodan aikana.

Arolan tilan emäntä Lempi Seppänen heräsi puoli kuudelta torstaiaamuna keittämään kahvia Suomussalmen Juntusrannassa. Oli marraskuun viimeinen päivä 1939.

Yön aikana oli satanut 10 senttiä lunta. Aamu oli vielä hämärä, kun Lempi lähti hakemaan aitasta kauraryynejä keittääkseen lapsilleen aamupuurot.

Samalla ulos livahti perheen koira Vahti.

Se lähti kiivaasti haukkuen kohti metsää. Lempi tiesi, ettei kaikki ole hyvin, sillä Vahti ei haukkunut oman kylän miehiä.

Kuvassa Eero Seppäsen koira, joka nykyisin vartioi Arolan tilaa.

Lempi oli yksin kotonaan Arolassa, hänen miehensä Otto Seppänen oli arkisin pöllin teossa.

Nainen kapusi kiireesti talon päässä oleville tikkaille ja tiiraili naapuritaloa päin.

Lempi näki kymmenien neuvostosotilaiden tulevan heidän taloaan kohti. Mikäli sotilailla olisi ollut lumipuvut, ei heitä olisi erottanut. Lempille tuli kiire.

Hän pakkasi 3, 5 ja 8-vuotiaat tyttönsä kelkkaan. Yksi lapsista oli keuhkokuumeessa ja vielä yöpaitasillaan, kun Lempi tempaisi hänet sängystä. Lempi ehti nakata kyytiin villaraanun lämmikkeesi.

Talvisodan aikaan Juntusranta oli tiettömän taipaleen takana, kuten myös Lehtovaara, jossa Lempi perheineen asui. Kiantajärvi oli tärkeä kulkuväylä.

Niinpä Lempi lähti viemään sanaa neuvostosotilaista vesistön poikki Juntusrannan kylälle. Jää rasahteli heidän allaan, mutta nainen veti kelkan lapsineen 10 kilometrin päähän kylälle. Lempi oli toisella kuulla raskaana.

Matkalla Lempi vei vesistön varrella asuville ihmisille sanan. Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet naisen kertomaa.

Kun Lempi Seppänen pääsi kylälle kertomaan näkemästään, ei sotilasjohto alkuun uskonut naista. Hieman vähätellen he sanoivat, että naapurimaasta tulee varmaan vain jokunen komppania.

Rajan takaa tuli noin 18 000 neuvostosotilasta.

Suomalaiset saivat koottua häthätään sotilaita noin parituhatta. Iso osa suomalaisten joukoista oli muualla.

Juntusrantaan hyökkääminen oli yllätys Suomen armeijalle, vaikka osa kyläläisistä olikin toistuvasti raportoinut itärajan takaa kuuluvista äänistä rajamiehille.

Suomessa uskottiin, että viholliset hyökkäävät Raatteeseen, sillä Neuvostoliitosta kulki sinne suora ikivanha kulkuväylä.

Lopulta Suomussalmella jäi evakuoimatta yli 1 600 siviiliä. He jäivät Neuvostoliiton puna-armeijan valtaamalle alueelle.

Juntusrannan talvisodan aikaisista tapahtumista kaksi kirjaa kirjoittanut Seppo Kämäräinen pitää kummallisena sitä, ettei siviiliväestön evakuoimiseen Suomussalmella tehty enempää.

Kämäräisen mukaan tähän on voinut olla useita syitä.

Itänaapuria ei haluttu provosoida evakuointisuunnitelman toteuttamisella eikä lisäämällä joukkoja rajalle. Myös tieverkostot olivat kehnot.

Moni Lempin varoittama kyläläinen onneksi otti naisen sanan tosissaan ja ehtivät viime tingassa lähteä kohti Suomussalmen kirkonkylää ja sitä kautta turvaan Pohjois-Pohjanmaalle.

Pako kotoa oli monelle kilpajuoksua kuoleman kanssa. Kodit jätettiin kiireesti, eläimet tapettiin ja niiden veret jätettiin valuttamatta, jotta ne eivät kelpaisi ihmisravinnoksi.

Osa jäi loukkuun kotiinsa. Jää oli paikoin niin heikkoa, etteivät kaikki uskaltaneet lähteä ylittämään vesistöä.

Paikoitellen jää kuitenkin kesti, sillä sitä oli vesitetty eri puolilta noin viikon. Tarkoituksena oli hakea järven jäätä pitkin halkoja toiselta puolelta rantaa. Sen turvin osa pääsi pakoon.

Osa jäi kotiinsa, koska olivat epävarmoja, mitä pitäisi tehdä. He tiesivät, että sota oli alkanut, mutta kun ohjeita ei tullut, he eivät uskaltaneet liikkua.

Jotkut kuitenkin jäivät kotiinsa tietoisesti, he eivät halunneet lähteä mihinkään.

Jo vuosia ennen talvisodan syttymistä neuvostopropagandaa levitettiin Suomeen. Neuvostoliitosta pyrittiin luomaan kuvaa ihannevaltiona, jossa kaikki oli paremmin.

Elämä Kainuussa oli kovaa. Juntusrantalaiset saivat elantonsa lähinnä maasta ja metsästä. Elämän raadollisuuden vuoksi alue oli otollista niin sanotulle korpikommunismille ja vasemmistolaiselle ajattelulle.

Sen vuoksi osalle neuvostosotilaiden tulo rajan takaa oli unelmien täyttymys.

Neuvostodivisioonan ensimmäinen kohde oli Suomussalmen kirkonkylä, jonka jälkeen aikomus oli jatkaa kohti Oulua ja katkaista Suomi sen kapeimmalta kohdalta.

Suomalaissotilaat vetäytyivät Suomussalmen itärajan tuntumasta. Kylän asukkaat jäivät eristyksiin naapurimaan sotilaiden kanssa.

Vetäytyessään suomalaiset polttivat lähes koko Suomussalmen kirkonkylän.

Elämä Juntusrannassa jatkui neuvostosotilaiden pyörittämänä. Osa kyläläisistä ei halunnut tehdä heidän kanssaan yhteistyötä.

Suomalaisia muun muassa kuulusteltiin tieverkostoista, suomalaisten sotilaiden kalustosta ja halusta liittyä puna-armeijaan. Myös summittaisia pidätyksiä tehtiin. Neuvostosotilaat teloittivat 14 suomussalmelaista.

Neuvostosotilaat antoivat kyläläisten kuitenkin päättää monista asioista itse. Se loi monelle hyvän kuvan itärajan yli tulleista. Nähtiinpä kylässä puna-armeijan ansioista ensimmäinen äänielokuva Neuvostomaan puolesta.

Jotkut kyläläisistä tekivät yhteistyötä vihollisen kanssa selviytyäkseen. Osa puhtaasta halusta.

Puhuttaessa Kuusisen Kansan armeijasta Seppo Kämäräinen madaltaa ääntään.

Suomen Kansanarmeija, josta yleisesti käytettiin nimitystä Kuusisen Kansan armeija, toimi Neuvostoliiton alaosastossa. Siihen liittyi noin 40 suomussalmelaista, osa hiostettiin mukaan, osa suostui vapaaehtoisesti. Kuvassa suomalaisia sotilaita.

Tammikuussa 1940 nähtiin harvinainen yhteenotto 20 kilometrin päässä Juntusrannasta.

Suomen armeijan ja Kuusisen Kansan sotilaat kävivät toistensa kimppuun. Eli suomalaiset taistelivat suomalaisia vastaan. Tätä taistelua kutsutaan Peuron talon taisteluksi.

Kuusisen Kansan armeijassa suomalaisia sotilaita oli noin kymmenen. Osa miehistä kaatui ja joitain loukkaantui. Kuvassa suomalaisia sotilaita.

Samoihin aikoihin taistelun kanssa suomalaiset valtasivat Juntusrannan takaisin puna-armeijan vetäydyttyä. Juntusrantaan jääneitä asukkaita odotti syytös vihollisen auttamisesta.

Neuvostoviranomaiset halusivat siirtää Juntusrantaan jääneet noin 250 ihmistä selkeästi Neuvostoliiton puolelle. Heidät vietiin Kintismän metsätyöleirille. Mukana oli sekä lapsia että aikuisia.

Olot leirillä olivat karut. 13 ihmistä kuoli siellä ollessaan.

Eloonjääneet palautettiin takaisin Suomeen vasta 3.6.1940. Takana oli raskas leiri, jossa oli koettu vilua ja nälkää. Heidät vietiin karanteenileirille Paltamon Mieslahden opistolle.

Heitä ruokittiin, tarkistettiin eri tautien varalta ja kuulusteltiin sodanaikaisista tapahtumista.

Osalle lapsista annettiin vahingossa liian nopeasti liian paljon ruokaa. Osa heistä kuoli opistolla.

Muiden kyläläisten suhtautuminen palautettuihin oli kaksijakoista: osa piti heitä marttyyreinä, joidenkin mielestä heitä ei olisi pitänyt vapauttaa ollenkaan.

Lopulta 27 juntusrantalaista tuomittiin maanpetoksesta. Miehiä 26, ja naisia yksi.

Heidät kuljetettiin rangaistuksena Karvian varavankilaan, jossa olot olivat kovat. Siellä kuokittiin soita, kaivettiin viemäreitä ja rakennettiin taloja.

Mutta mitä tapahtui Lempi Seppäselle?

Lempi perheineen palasi takaisin kotiin Arolan tilalle keväällä 1940. He olivat olleet evakossa Pohjois-Pohjanmaalla, kuten moni muukin Juntusrannasta lähtenyt.

Lempi oli synnyttänyt evakossa ollessaan neljännen lapsen. Kuten lähtiessään, myös palatessaan kotiin Lempi oli raskaana.

Muut evakossa olivat varoittaneet, ettei Lempi lähtisi raskaana pitkälle matkalle, mutta Lempi oli päättänyt, että synnyttää kotona. Niinpä kelkka lastattiin jälleen täyteen.

Eero Seppänen syntyi vuonna 1945. Hän asuu edelleen Arolan tilalla.

Naapurissa nököttää edelleen talo, jota neuvostosotilaat piirittivät yli 80 vuotta sitten. Lempi katsoi tilannetta samasta kohtaa, jossa Eero on tässä kuvassa.

Lempin mies Otto Seppänen kuoli 1957. Nainen jäi yksin seitsemän lapsen kanssa, nuorin oli 6-vuotias ja osa jo aikuisia. Hän hoiti Arolan tilalla karjaa 1970-luvulle saakka.

Viimeiset vuodet hän asui yhden tyttärensä luona Kiantajärven rannassa.

Vuosien varrella Lempin valtavaa riskinottoa muistettiin useita kertoja.

Hänelle myönnettiinLotta Svärd -mitali, Kotirintamanaisten mitali ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein.

Lempi nukkui pois marraskuun viimeinen päivä 1998.

Tekijät

Teksti

Mari Jäntti

Kuvat ja videot

Elisa Kinnunen, Joni Takalo, Seppästen kotialbumi, SA-kuvat, Sotamuseo ja Kainuun Museo

Lähteet

  • Talvisodan toiset kasvot, Seppo Kämäräinen
  • Talvisodan katkera jälkinäytös, Seppo Kämäräinen

Julkaistu 3.6.2020

Karttoja korjattu 4.6. klo 15.54

Lue seuraavaksi