1. yle.fi
  2. Uutiset

Taiwanista merkittävä lahjoitus pohjoisen sairaanhoitopiireille: 200 000 kirurgista suojaa, jotka riittävät kolmeksi viikoksi

Taiwan on tehnyt vastaavanlaisia lahjoituksia aikaisemmin myös muihin Pohjoismaihin.

koronavirus
Jingyao Lin suu- ja nenäsuojus päällä.
Taipein edustuston sihteeri Jingyao Lin esittelee suu- ja nenäsuojusta.Pekka Loukkola / Yle

Taiwan on lahjoittanut Suomen pohjoisille sairaanhoitopiireille 200 000 kirurgista suu- ja nenäsuojaa koronaviruksen vastaiseen taisteluun.

Suojatarvikkeet menevät käyttöön Pohjois-Suomen terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisille.

Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen hankintapäällikkö Juha Putkonen pitää lahjoitusta merkittävänä.

– Nyt kun koronatilanne on pohjoisessa rauhoittunut, 200 000 suu- ja nenäsuojaa riittää jopa kolmen viikon ajaksi. Hienoa, että tällaista lahjoitushenkeä on vielä olemassa, kertoo Putkonen.

Taiwanissa koronatilanne on pysynyt hyvin hallinnassa, sanoo Taiwanin edustaja Helsingissä Janet Chang. Hän kertoo, että saarella tuotetaan yli 17 miljoonaa kirurgista suu- ja nenäsuojaa päivässä. Vastaavanlaisia lahjoituksia on tehty aikaisemmin myös Tanskaan ja Ruotsiin.

Suojukset ovat tällä hetkellä Oulun yliopistollisen sairaalan keskusvarastossa Kempeleessä.
Suojaimet ovat tällä hetkellä Oulun yliopistollisen sairaalan keskusvarastossa Kempeleessä, josta ne jaetaan niitä tarvitseville sairaanhoitopiireille.Marko Väänänen / Yle

Lahjoitusta Taiwanista Suomeen on järjestämässä lappilainen keskustan kansanedustaja ja eduskunnan Taiwan-ystävyysryhmän puheenjohtaja Mikko Kärnä.

– Lahjoitus tulee tarpeeseen, sillä koronaepidemia on koetellut erityisesti Länsi-Pohjan ja Kainuun sairaanhoitopiirin alueita, Kärnä sanoo.

Kärnän mukaan maskeja olisi saatu jo huhtikuussa, mutta silloin niiden toimitus viivästyi. Iltalehti uutisoi aiemmin (siirryt toiseen palveluun), että kasvomaskien matka tyssäsi ulkoministeriön vastahankaan. Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Suomen valtio ja Huoltovarmuuskeskus eivät ota vastaan lahjoituksia muilta mailta.

Lahjoituksilla pitää olla tiedossa vastaanottajaksi kunta, sairaanhoitopiiri tai muu toimija.

– Kun asiaa selviteltiin, niin hyvässä yhteistyössä lopulta todettiin, että jos saamme yleishyödyllisen tahon lahjoituksen vastaanottajaksi, silloin se voidaan hoitaa, Kärnä kertoo.

Oulun yliopistollisen sairaalan erva-alue kattaa yli puolet Suomesta. Siihen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Länsi-Pohjan, Keski-Pohjanmaan ja Lapin sairaanhoitopiirit sekä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka!

Juttua korjattu 26.5.2020 kello 13.50: Jutussa kerrottiin aikaisemmin, että Taiwan on valtio. Taiwanin asema on kiistanalainen, muun muassa Suomi ei tunnusta Taiwania itsenäiseksi valtioksi.

Juttua täydennetty 26.5 kello 14.34: Juttuun lisätty tieto, että maskien saanti aiemmin viivästyi, sillä Suomen linja on, ettei toiselta maalta voida ottaa lahjoituksia. Lisätty myös Mikko Kärnän kommentti asiaan.

Lue seuraavaksi