Espoossa räjähdys poliisioperaation yhteydessä, asunnosta löytyi yksi kuollut, kaksi poliisia loukkaantui

Kummankaan loukkaantuneen poliisin ei tarvinnut jäädä sairaalahoitoon. Tapauksen tutkinnanjohto siirtyy keskusrikospoliisille.

poliisi
Espoon Mäkkylässä räjähdys poliisioperaation yhteydessä.
Espoon Mäkkylässä räjähdys poliisioperaation yhteydessä.

Poliisi on löytänyt Espoon Mäkkylässä sijaitsevasta kerrostalon asunnosta kuolleen ihmisen.

Asunnossa räjähti maanantai-iltana poliisioperaation yhteydessä. Kaksi poliisia loukkaantui, kun he menivät asuntoon sisään ja räjähdys tapahtui.

Molempien vammat vaativat sairaalahoitoa, mutta heidän ei tarvinnut jäädä sairaalaan.

Espoon Mäkkylässä tapahtunut räjähdys 25. toukokuuta 2020.
Räjähdys tapahtui noin puoli yhdeksän aikaan illalla.Timo Kämäräinen / Yle

Poliisi tarkastaa asuntoa edelleen ja tarkastus saattaa jatkua aamuun asti.

Kerrostalon asukkaat on evakuoitu hotellimajoitukseen.

Poliisi ja poliisiauto Espoon Mäkkylässä kuvattuna maanantai-iltana hieman ennen puolta yötä.

Poliisista kerrotaan, ettei tapahtuneen tutkintanimike ole vielä tarkentunut.

Poliisi ei kertonut, miksi partio oli alun perin hälytetty paikalle, mutta kuvaili tehtävää rutiininomaiseksi tarkastustehtäväksi.

Toistaiseksi poliisi ei tarkenna operaation yksityiskohtia esimerkiksi räjähteiden osalta.

Tapauksen tutkinnanjohto siirtyy keskusrikospoliisille, koska tehtävässä loukkaantui poliiseja.

Poliisi valvoi tilannetta Mäkkyläntien varressa Espoossa maanantai-iltana.
Poliisi valvoi tilannetta Mäkkyläntien varressa Espoossa maanantai-iltana. Mikko Stig/ Lehtikuva

Poliisin tiedossa ei ollut illalla seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että räjähdys liittyisi järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tehtävällä ei myöskään ole viitteitä terrorismiin, poliisi kertoi.

Kerrostaloa poliisi luonnehti pienehköksi. Siinä on 20 asuntoa.

Silminnäkijä: Rakennuksessa ei päälle päin näy tuhoja

Paikan päällä tilannetta oli maanantai-iltana seuraamassa Ylen vastaava verkkotuottaja Timo Kämäräinen.

Hän kuvaili, että kadulla oli tuolloin linja-auto, paloauto sekä yksi poliisiauto. Lisäksi rakennuksen vieressä oli joukko poliiseja.

–Täältä ulkoa katsoessa rakennuksessa ei näy päälle päin merkkejä räjähdyksestä, kertoi Kämäräinen.

Espoon Mäkkylässä sijaitsevassa kerrostalossa tapahtui räjähdys 25. toukokuuta 2020.
Tapahtumapaikalla on edelleen käynnissä usean partion operaatioTimo Kämäräinen / Yle

Hänen mukaansa paikalle oli kerääntynyt noin 20–30 uteliasta ihmistä seuraamaan tilannetta.

Poliisi on kehottanut sivullisia pysymään pois alueelta.