"Kevät oli tosi, tosi, tosi rankka", kuvailee koululaisen äiti koronakevättä – moni perhe pelkää jo nyt syksyä: voimat eivät riitä etäkouluun ja työntekoon

Koronatilanne saattaa pahentua loppukesästä, ja edessä voi olla jälleen etäkoulunkäyntiä. Tässä jutussa puhuvat jo nyt jaksamisensa äärirajoilla olevat perheet.

perheet
Lapsi tekee matematiikan tehtäviä kirjaan kotona.
Monessa perheessä uuvuttiin koronakevään työtaakan alla. Vanhemmat pelkäävät, että etäkoulu jatkuu syksyllä.Petteri Juuti / Yle

– Kevät oli tosi, tosi, tosi rankka.

Näin kertoo tämän jutun loppupuolella eräs koronakevään lasten koulut ja työt läpi keplotellut äiti.

Koronakevät kolhi peruskoululaisten perheitä monin eri tavoin. Joitakin enemmän, joitakin vähemmän. Nyt jo tiedetään, että koronakevät lisäsi eriarvoisuutta.

– Etäopiskelu on kohdellut eri tavoin perheitä. Esimerkiksi erityisperheissä on pärjätty tosi hyvin tai ollaan oltu hätää kärsimässä, väsytty ja tehty 12 tunnin työpäiviä ja viikonloppujakin, kertoo yhdenvertaisuusasiantuntija Aslak Rantakokko Suomen Vanhempainliitosta.

Myös riskiryhmiin kuuluvia koululaisia tai lapsia, joiden perheenjäsen kuuluu riskiryhmään, on kohdeltu eriarvoistavasti.

Poikkeusolojen koulunkäynnissä on ollut erittäin suuria eroja kuntien, koulujen ja jopa opettajien sekä eri luokkien välillä, Rantakokko kertoo.

Rantakokko toivoo, että opetusministeriö, opetushallitus ja koulut ottavat nyt tosissaan perheiden koronakokemukset, kun syksyllä koulut taas alkavat, sillä moni lopen uupunut perhe pelkää jo nyt, mitä syksy tuo tullessaan: onko sama keväinen rumba etäkoulun kanssa edessä?

Ylen tietojen mukaan hallitus aikoo pian antaa eduskunnalle esityksen väliaikaisesta laista, joka mahdollistaisi peruskoululaisten etäopetuksen myös ensi syksynä.

Erilaiset järjestöt, kuten Autismi- (siirryt toiseen palveluun), ADHD- sekä Suomen Vanhempainliitto ovat tehneet laajoja kyselyitä perheille, (siirryt toiseen palveluun) jotka on toimitettu valtioneuvostolle.

– Minusta se olisi pähkähullua, jos tätä tilannetta ei analysoida jotenkin, sanoo Rantakokko.

– Kyllä on umpipösilöä, jos näitä vanhempien kokemuksia ei jollain tavalla ruodita. Samoin poikkeusolojen vaikutusta lapsiin olisi pitänyt arvioida jo koko kevään aikana.

Osa on puhunut digiloikasta etäkoulujen yhteydessä, osa digiflopista.

– Voisin kuvitella, että jos lopen uupunut neljän autistilapsen äiti kuulee, että koronakevät ja etäopetus sujuivat erinomaisen hyvin, niin hän saattaisi olla pikkuisen eri mieltä joistakin asioista, sanoo Rantakokko.

Tässä jutussa kolme vanhempaa kertovat tarinansa siitä, miten poikkeuskevät koululaisten kanssa sujui. Ja siitä, kuinka heidät on jätetty odottamaan syksyä täysin epätietoisina siitä, millaista opetusta heidän lapsensa saavat tulevana syksynä, jos koronaepidemia jatkuu.

Äidit kertovat kokemuksensa nimettöminä suojellakseen lastensa ja perheidensä yksityisyyttä.

Töitä tehtiin kolmessa vuorossa, toppatakki päällä vintillä läppärin kanssa lasten henkeä uhkaavan taudin pelossa

Pari päivää ennen kuin koulut suljettiin keväällä koronapandemian vuoksi, puhelin soi.

– Lastenklinikan lääkäri soitti minulle ja sanoi, että teidän lapsillenne korona on hengenvaarallinen, kahden harvinaista pitkäaikaissairautta sairastavan lapsen äiti muistelee.

Siitä puhelusta alkoi kaksi kuukautta kestänyt etätyö- ja koulurumba. Ensin tuli sokki. Ja pelko: miten etäkoulusta, omista töistä ja eskarilaisen hoitamisesta selvitään – konkreettisen huolen kanssa?

Vaihtoehtoja ei ollut, vaan työt, koulut ja lapset piti hoitaa.

– Minulle turvallisuutta tuo se, että pyrin vaikuttamaan siihen mihin pystyin. Eli vaikka siihen, että ruokaa on jääkaapissa, ei tavata ihmisiä ja pesemme käsiä.

Alakoululaisen ja eskari-ikäisen vanhemmat tietävät mitä pelko on. Kummankin lapsen kanssa on ollut tiukkoja tilanteita: takana on satoja kertoja käyntejä lääkärissä ja sairaalassa, on oltu myös teho-osastolla ja eristyksissä.

– Koronan myötä on tullut aiemmista tilanteista takaumia. Lapsilla on ollut hyvin vaikeita tilanteita paljonkin. Kokemuksista jäävät muistot, vaikka toivoo, että niihin ei koskaan enää tarvitsisi palata.

Alkusokin jälkeen arki alkoi asettua uomiinsa. Perheellä oli tavallaan kokemustakin tilanteesta: lasten ollessa ihan pieniä infektiovaaran kanssa oli ennenkin oltu eristyksissä.

Perheen isän yrityksen työt hiipuivat koronan takia, joten hän lähti joka aamu kuudelta toiselle paikkakunnalle töihin. Samaan aikaan äiti aloitti oman ensimmäisen etätyövuoronsa kotona koneellaan. Lasten aamupalojen jälkeen alkoi esikoisen etäkoulu.

– Vaikka lapsellani ei ole oppimisvaikeuksia, ja koulu menee hyvin, niin hän tarvitsi tukea tehtävien kanssa jatkuvasti, äiti kertoo.

Eskari-ikäinen tunsi itsensä monesti yksinäiseksi ja kutsui pian äitiä, jos oli omassa huoneessaan.

Iltapäivisin niin ikään riskiryhmään kuuluvat isovanhemmat lähtivät perheen yhteisestä sopimuksesta lasten kanssa ulos, jotta äiti pääsi keskittymään töihin.

Isän tultua tehtiin yhdessä ruokaa. Sen jälkeen äiti lähti talon ullakolle, usein toppatakki päällään ja näpit jäässä läppärin kanssa työskentelemään, jotta sai työrauhan.

– Illalla kun lapset menevät nukkumaan, niin silloin on niin väsynyt, että siinä ei enää paljon jumppavideoita jumpata, hän sanoo.

Lääkäri oli ilmoittanut jo ennen kuin koulut avasivat ovensa, että lapset eivät voi mennä kouluun ja hoitoon loppukeväänkään ajaksi, vaikka varsinaista hengenvaaraa koronan takia ei lapsilla enää uskottu olevan.

Alkoi soittelu- ja viestirumba koulun kanssa: miten koululaisen opetus järjestetään, kun lapsi ei voi sairautensa takia osallistua lähiopetukseen?

Etäopetusta ei voinut enää koulun mukaan järjestää, vaikka perusopetuslain 18 pykälän mukaan opetusta täytyy järjestää riskiryhmään kuuluville lapsille. Myös riskiryhmään kuuluvien lapsille opetushallituksen suosituksen mukaan opetusta olisi pitänyt järjestää. (siirryt toiseen palveluun)

– Minulle kerrottiin koululta, että riskilapselle ei voi antaa opetusta, koska silloin ne, jotka jäivät vapaaehtoisesti koulusta kotiin, joutuvat eriarvoiseen asemaan, jos heille ei järjestetä etäopetusta, äiti muistelee.

Lopulta sovittiin, että opettaja lähiopetuksensa ohessa soitti aamuisin ja iltapäivisin pojalle tarkistaakseen miten sujuu. Muu aika oli omaehtoista opiskelua – eli äidin avustuksella oppimista.

Viimeisen kouluviikon aamuna soittoa ei enää tullutkaan.

– Me istuimme puoli yhdeksältä aamulla koneen ääressä ja poika odotti päivän ainoaa kontaktia koulusta. Ei tullut mitään puhelua, eikä tullut mitään tehtäviä, äiti kertoo,

Nämä voivat tuntua pieniltä yksityiskohdilta, mutta niillä on valtavan suuri henkinen merkitys, äiti toteaa. Selvisi, että koululla oli päätetty, että poika saa kuusi tuntia viikossa etäopetusta. Muu aika on omatoimista opiskelua.

Perhe ei ole saanut tietoa siitä, miten syksyllä lasten koulut järjestetään, jos tilanne jatkuu samanlaisena – tai jopa huononee.

– Miten riskilasten tai niiden, joiden vanhemmat kuuluvat riskiryhmään, opetuksesta ja oppimisesta huolehditaan? Heitä on paljon, äiti miettii huolestuneena.

– Kokonaan on unohdettu lasten henkinen puoli: silloin kun kaikki lapset olivat pois koulusta, oli hirveän tärkeää, että heillä oli yhteisiä videokokouksia, jolloin lapset kokivat olevansa yhdessä. Sitten kun meidän poikamme jäi yksin kotiin lähes neljänkymmenen oppilaan luokalta, niin ne loppuivat. Vaikka poikamme on sosiaalinen, sillä on valtavan suuri merkitys, että joku ottaa häneen yhteyttä.

Koronakevät osoitti äidin mukaan sen, että oikeus perusopetukseen ei toteudu kaikille tasapuolisesti, vaikka julkisuudessa siitä kovasti on puhuttu. Oppivelvollisuus ja arviointi säilyvät kuitenkin samanlaisina kuin ennenkin.

Syksyllä perhe ei enää pysty hoitamaan kahden lapsen koulunkäyntiä ja omia töitään.

– Opettaminen ei ole vanhemman tehtävä, koska vanhempi ei ole opettaja. Lasta ei voi myöskään jättää yksin oppimaan, se on kohtuuton vaatimus. Lasta pitää opettaa ja sosiaalistaa ja ottaa huomioon lasten henkinen puoli.

Äiti toivoo, että kesän aikana kouluissa valmistuttaisiin kunnolla syksyyn, sillä jos koronatilanne jatkuu, se ei tule enää yllätyksenä.

– Nyt pitäisi kaikki paukut olla siinä valmistelutyössä. Ymmärrän, että on ihmisiä, jotka eivät vapaaehtoisesti laittaneet lasta kouluun pelon vuoksi, mutta me emme tehneet tätä valintaa itse. Meille tämä tuli annettuna, hän sanoo.

Kolme vihreätä ympyrää, joille on piirretty yrmeät kasvot ja sakaroita kuin korona-viruksella.
Riskiryhmään kuuluvan koululaisen piirustus aiheesta "Korona".

Erityislapsen äiti koronakeväästä: "Meillä oli rehellisesti sanottuna ihan kamalaa"

Monilla keskittymisongelmista kärsivillä lapsilla kokemukset kevään etäkoulusta ovat olleet myönteisiä: oppiminen sujui rauhallisessa ympäristössä.

Mutta kaikilla ei niin ollut.

– Meillä oli rehellisesti sanottuna ihan kamalaa, kuvaa kevään etäkoulua 10-vuotiaan ADHD-tytön äiti.

Lapsi ei saa erityistä tukea koulusta, vaikka apua on monta vuotta pyydetty. Diagnoosin hän sai juuri ennen kuin koulut menivät kiinni.

Tamperelaisperheessä on kaksi koululaista ja isä kuuluu riskiryhmään. Koko perhe oli kotona koko kevään ja koulua käytiin melkoisen vaikean tappelun saattelemana, omien töiden ohessa.

– Toiset sanovat, että kun koulun kuormitus on jäänyt jää pois, niin lapsi on voinut paremmin, mutta kyllä meillä oli tosi isoja haasteita. Joka ikisen tehtävän ajan on istuttu vieressä ja yritetty tulkita, mitä tehtävänanto tarkoittaa.

Hermot menevät lapsilla herkästi.

– Sitten kun lapsi ei ymmärtänyt, niin hän suuttui. Sitten pidettiin pieni tauko ja yritettiin taas uudelleen. Vaikka kuinka toivoisi, että lapsi tekisi tehtävät omatoimisesti ja kun lapsia on kaksi, niin kyllä siinä koko työpäivä meni, äiti kuvailee.

Vaikka opetusta oli etänä päivittäin hetki, niin käytännössä kaikki tehtävät jäi yksin tehtäviksi – joista lapset eivät yksin suoriutuneet.

– Kun on toiminnanohjauksen pulmia, niin vihkot, paperit, kynät ja kumit ovat koko ajan hukassa. Aikaa meni myös siinä, kun piti lukea monista eri kanavista, Wilmasta ja muista ohjelmista ohjeita, etsiä kirjoja ja niin edelleen.

Skismaa lasten kanssa aiheutti se, että yhtäkkiä vanhemmat joutuivat ottamaan opettajan tai erityisopettajan roolin vanhemmuuden lisäksi. Se ei ollut helppoa.

– Itse saan ainakin niin kamalaa palautetta tytöllä, että en haluaisi, että kukaan olisi kuulemassa sitä, äiti sanoo.

Vanhemmat tekivät töitä vuoroissa, milloin missäkin, autossa pihalla ja varastossa, jotta saivat rauhan puhua verkkopalavereissa. Lasten käyttäytyminen oli niin levotonta kotona, että rauhaa ei ole ollut.

Kevät oli koko perheelle raskas.

– Kevät oli tosi, tosi, tosi rankka, äiti sanoo.

Vanhemmilla ei ollut mitään palautumisaikaa, vaan joka päivä on mennyt lasten kouluja tai omia töitä ja rästitöitä tehdessä. Voimia on syönyt myös lasten kanssa koetut haastavat tilanteet ja riittämättömyyden tunne.

Myös lasten henkinen jaksaminen on huolettanut.

– Olen miettinyt sitä, miten koko kevät on vaikuttanut neuropsykiatrisista ongelmista kärsiviin lapsiin, joiden tunne- ja sosiaaliset taidot ovat muutenkin ehkä heikommat kuin normaalisti. Myös pitkä ero ystävistä on vaikuttanut varmasti.

Monelle perheelle kesä on levon aikaa, mutta monella erityislasten perheillä sama härdelli jatkuu myös kesällä. Vanhempien täytyy yhä jakaa lastenhoitovuorot ja työt, hoitopaikkoja ei lapsille ole.

– Mietin sitä, että missä vaiheessa itse pääsee kesällä lepäämään, vai pääseekö ollenkaan.

Ensi syksynä perheen voimat ei enää riitä etäkouluun – jos siihen tarvitaan vanhemman joka hetkistä apua. Jos kevään kaltainen etäopetus jatkuisi koronatilanteen takia, toisen vanhemmista pitäisi käytännössä lopettaa työt. Ja se ei ole mahdollista.

Jos syksyllä olisi etäopetusta, sen pitäisi olla tosi strukturoitua, että lapsi tietäisi, mitä missäkin vaiheessa päivää tapahtuu, eikä niin että opetus on hajallaan eri kanavissa eri opettajien toimesta, äiti pohtii.

Jos pitäisi päättää nyt, tamperelainen perhe valitsisi lasten laittamisen kouluun. Jopa sillä riskillä, että perhe sairastuu, vaikka isä kuuluu riskiryhmään.

– Taloutemme ei kestä, jos tekisin puolikasta päivää. Voimatkaan eivät riitä läsnä olevaan etäopetukseen. Se riski varmaan olisi otettava, että mitä tapahtuu jos sairastuu. Se on iso ja pelottava asia, mutta jos vaakakupissa on se, että koko perhe räjähtää. Tosi vaikea sanoa.

Äiti odottaa, että lapsi saisi vihdoinkin tarvitsemaansa erityistä tukea koulussa, jos sinne syksyllä pääsee.

Lapsen piirtämä punainen täytekakku, jonka yläpuolella on kolme sydäntä.
Koronakevään kotona viettäneen eskarilaisen piirustus aiheesta "Kesäunelma".

Sijaisäiti avun puutteesta: lapset sysätään yhteiskunnan ulkopuolelle ja he syrjäytyvät

Jotkut oppilaat ovat saaneet maistaa kotona sitä, miltä tuntuu kun pystyykin keskittymään ja oppimaan.

Vantaalainen, erittäin vilkas ja haastava poika sai aikaan yhdellä matematiikan tunnilla valmiiksi ehkä yhden tehtävän. Muutoin sivu oli sotkettu, rikottu tai raavittu. Kotona läksyjä pystyttiin yleensä tekemään vain muutaman tehtävän.

Koulussa ei tavoitteena ollut edistyminen ja oppiminen, vaan opetteleminen olemaan. Yhtäkkiä koulun sulkeuduttua, kodin rauhassa tehtävät alkoivat sujua kuin tanssi: poika osasi ja pystyi.

– Kotona keskittyminen onnistui pian erinomaisesti. Me teimme esimerkiksi matematiikasta usein koko aukeaman ja vielä lisätehtäviäkin, sijaisäiti kertoo.

Kahden lapsen sijaisäiti pystyi välillä vastaamaan omiin työsähköposteihinsa, pesemään jopa ikkunoita tai tekemään ruoka sen jälkeen, kun oli antanut lapselle hyvät ohjeet tehtävien tekemiseen.

Poika pystyi tekemään tehtäviä ohjeen mukaan ihan omatoimisesti, mikä oli lapselle todella suuri harppaus, äiti kertoo. Kevään aikana lapsen itsetunto kasvoi kohisten.

– Se onnistuminen ja into, mitä siitä tuli, oli valtava, sijaisäiti kertoo.

Sijaisäiti kertoo, kuinka hän on saanut oikein kylmiä väreitä, että kun on neuvonut poikaa ja huomannut, että "jäbähän osaa".

Hänen mukaansa koulussa opettajat ovat taitavia ja pyrkivät ottamaan pojan huomioon, mutta keskittyminen suurissa ryhmissä on mahdotonta.

– Siellä on niin paljon häiriöitä, että minäkään en pystyisi siellä keskittymään, hän sanoo.

Pojalle isossa ryhmässä oleminen syö itsetuntoa.

– Siellä tulee se eriarvoisuuden leima, kun toinen lapsi siinä naapuripulpetissa lukee kuin vettä vaan, ja toinen vasta yrittää ymmärtää kirjaimia. Kun ei vaan pysty keskittymään. Kuka meistä aikuisistakaan kestäisi jatkuvaa epäonnistumista?

– Kyllä minäkin masentuisin ja rupeaisin häiriköksi, jos minulla olisi aivoissani sellainen ominaisuus, että en vain pystyisi keskittymään.

Lapsen pitäisi saada positiivistakin palautetta, eikä aina sitä että miksi kaadoit jotain, miksi hajotit, miksi lyöt, hän pohtii.

Poika käy normaalisti koulua tarkkaavaisuutta parantavien lääkkeiden voimalla, koska erityisluokkapaikkaa ei ole pyynnöistä huolimatta järjestynyt.

– Nyt kun poika on saanut itsetuntoa ripustettua ylöspäin, käytöshäiriötkin ovat vähentyneet.

Myös opettajat ovat viestineet, että muutos on ollut todella iso.

– Kun lapsi saa onnistumisen kokemuksia, oma olokin paranee ja silloin sen olemisen opettelu onnistuisi myös.

Sijaisäiti toivoo nyt, että vantaalaisissa kouluissa otettaisiin oppia koronakeväästä ja ymmärrettäisiin, että keskittymisvaikeuksista kärsivien lasten pitäisi saada koulussa rauha opiskella pienryhmissä.

– Muuten nämä lapset sysätään yhteiskunnan järjestelmästä ulos ja he syrjäytyvät, vaikka he ovat ihan normaaliälyllä varustettuja lapsia, sijaisäiti sanoo.

Voit keskustella aiheesta 5.6. kello 23:een saakka.

Jos sinulla on koulunkäyntiin tai koronaan liittyviä vinkkejä, voit ottaa yhteyttä artikkelin kirjoittajaan osoitteseen elina.jamsen@yle.fi