Ravintoloiden uudet rajoitukset etenevät kiireellä, tärkeä mietintö runnottiin läpi eduskunnassa

Ravintolat aukeavat alle viikon kuluttua, mutta perustuslakivaliokunta vaati vielä eilen muutoksia esitykseen ravintoloiden rajoituksista.

ravintolat
 Koronaviruspandemian takia suljetun saunaravintola Löylyn terassi tyhjänä Hernesaaressa Helsingissä 14. toukokuuta.
Eduskunta keskusteli tiistaina ravintoloiden ensi viikolla voimaan tulevista koronarajoituksista. Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan tallenteen päivän täysistunnoista. Kuvassa koronaepidemian takia suljetun ravintola Löylyn terassi Helsingissä.

Ravintoloiden avaaminen poikkeusrajoituksin etenee eduskunnassa, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta sai päivällä mietintönsä asiasta valmiiksi.

Kansanedustajat aloittivat väittelyn ravintolarajoituksista tiistaina iltapäivällä, kun asia eteni ensimmäiseen käsittelyyn eduskunnan saliin.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää välttämättöminä ravintoloiden aukiolon, anniskelun ja asiakaspaikkojen rajoittamista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Perustuslakivaliokunnan maanantaisen kritiikin takia hallituksen esitystä piti kuitenkin muuttaa.

Varsinaisiin rajoituksiin ei tule muutosta, mutta valiokunnan mietinnössä on siirretty tartuntatautilakiin osia lakiin liitetystä asetuksesta kuten perustuslakivaliokunta edellytti. Lain puolelle on siirretty ainakin se, millaisia velvoitteita ravintoloilla kesäkuun alusta lähtien on.

Rajoitusesityksen etenemisellä on kova kiire, sillä ravintolat voisivat avata ovensa maanantaina ilman rajoituksia, jos eduskunta ei ehtisi hyväksyä lainmuutosta tämän viikon aikana. Syynä on se, että lainmuutos, jolla hallitus sulki ravintolat, on voimassa toukokuun loppuun.

Ravintolat voivat avata kesäkuun alussa ovensa, mutta ne voivat täyttää enintään puolet asiakaspaikoistaan ja alkoholin anniskelu pitää lopettaa kello 22.

Eduskuntakäsittelyn aikataulu vaikea

Perustuslakivaliokunta arvosteli maanantaina jyrkästi ravintolaesityksen kiireistä käsittelyaikataulua.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Anu Vehviläinen (kesk.) luottaa siihen, että tilapäiset rajoitukset ehtivät voimaan maanantaiksi.

– Olemme nähneet viime viikkojen aikana, että eduskunta, valtioneuvosto ja tasavallan presidentti ovat pystyneet viemään ripeästi asioita eteenpäin, Vehviläinen sanoo.

– Aikataulu on ongelmallinen, se on totta. Ei ole ensimmäinen kerta näinä viikkoina kun eduskunta on joutunut kiireellä asioita käsittelemään.

Aikataulua kiristää se, että hallituksen ravintolaesityksen toinen käsittely voi tapahtua aikaisintaan kolmen päivän kuluttua ensimmäisestä käsittelystä. Jos hallituksen esitys ei olisi ehtinyt salikäsittelyyn tänään tiistaina, toinen käsittely ja presidentin esittely olisi pitänyt järjestää viikonloppuna.

Oikeusoppineet arvostelivat alueellisten erojen huomiotta jättämistä

Hallitusta on arvosteltu siitä, että se ei ole huomioinut alueellisia eroja, eli sitä että ravintolatoimintaa rajoitetaan alueilla, joissa koronatartuntoja ei ole enää juuri havaittu.

Perustuslakivaliokunta kuuli yhtenä asiantuntijana valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasta, joka piti ongelmallisena, että hallituksen esitys merkitsee mahdollisuutta rajoittaa ravintoloiden toimintaa useita kuukausia myös maakunnissa, joissa epidemia on hiipunut.

Vehviläinen sanoo Ylelle, että hallituksen rajoitusesitys muuttui valiokunnassa alueellisuuden suhteen niin, että asia nostettiin lakitasolle.

– Lain pykälässä on sanottu alueellisuudesta ja edellytetty, että hallituksen pitää tarkastella asiaa riittävän usein, Vehviläinen sanoo.

Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on korostanut sitä, että tauti elää ryppäittäin, joita voi syntyä vähäisten tartuntojen alueilla, ja että lievässäkin tautitilanteessa tilanne voi muuttua yllättäen.

Valiokunta purki kytköksen perustuslakiin

Arvostelua on herättänyt, että hallitus ajoi ravintolarajoituksia läpi poikkeusolojen keinoilla, vaikka rajoituksia ei kiristetä vaan lievennetään.

Perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeusoppineet pitivät erittäin ongelmallisena tapaa, jolla hallitus oli rajoittamassa ravintoloiden toimintaa perustuslain 23. pykälän nojalla.

Pykälän mukaan suomalaisten perusoikeuksista voidaan poiketa tilapäisesti kansakuntaa vakavasti uhkaavien poikkeusolojen aikana. Hallitus otti 23. pykälän käyttöön maaliskuussa saadakseen ravintolat suljettua.

Perustuslakivaliokunta arvosteli myös huomattavan pitkäksi ravintolarajoitusten viiden kuukauden voimassaoloaikaa lokakuun loppuun asti. Kesto on pitkä, sillä poliitikot ovat aiemmin keväällä päättäneet valmiuslain nojalla tehdyistä poikkeustoimista kuukaudeksi tai puoleksitoista kuukaudeksi kerrallaan.

Anu Vehviläisen mukaan valiokunta purki lainmuutoksen kytköksen perustuslain 23. pykälään. Hänen mukaansa perusteluna ei kritiikin takia enää käytetä perustuslain 23. pykälää, vaan rajoitukset toteutetaan tavallisella lailla.

– Teemme muutoksen tartuntautilain nojalla, koska rajoitukset ovat aika pitkäaikaisia, Vehviläinen sanoo.

Lisää aiheesta:

Ravintoloiden ovien määrä aueta viikon kuluttua – perustuslakivaliokunta vaatii vielä muutoksia rajoitusesitykseen

Uusimmat tiedot koronaviruksesta