Airiston veneturman esitutkinta valmis – isomman veneen kuljettajaa epäillään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viime kesäinen kahden ihmisen kuolemaan johtanut onnettomuus siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.

vesiliikenneonnettomuudet
Purjevene ja moottorivene onnettomuudessa Airistolla elokuussa 2019.
Elokuun alussa 2019 tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli kaksi miestä.Västra Finlands sjöbevakningssektion

Poliisi on saanut valmiiksi viime elokuussa Airistolla tapahtuneen, kahden miehen kuolemaan johtaneen veneonnettomuuden esitutkinnan. Asia siirtyy syyteharkintaan.

Isomman veneen kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta.

Poliisin käsityksen mukaan suurin syy tapahtuneelle on ollut puutteellinen tähystys. Sille, miksi tähystys on ollut puutteellista, ei ole kyetty selvittämään mitään selkeää yksittäistä syytä.

Onnettomuustutkintakeskus vahvisti jo aiemmin tähystyksen puutteet onnettomuuden suurimmaksi syyksi.

Yhteentörmäys tapahtui väylien risteyskohdassa, Seilin saaren pohjoispuolella. Kummankaan veneen miehistö ei havainnut yhteentörmäysvaaraa ennen kuin oli liian myöhäistä.

Isompi vene törmäsi päällikön viime hetken väistöyrityksistä huolimatta pienemmän veneen vasempaan laitaan. Molempien veneiden päälliköillä oli pitkä veneilykokemus.

Tähystyksen merkitys korostui poliisin esitutkinnassa. Liikenne alueella oli vähäistä ja näkyvyys hyvä.

Molemmissa veneissä oli hyvin kokeneita ja osaavia vesillä liikkujia. Alkoholilla ei myöskään epäillä olleen mitään osuutta asiaan.

Aiheesta aiemmin:

OTKES: Airiston veneturman syynä puutteellinen tähystys

Airiston veneonnettomuuden perimmäinen syy edelleen epäselvä

Poliisi tutkii Airiston turmaa moottoriveneiden välisenä onnettomuutena