Tv-korjaajan talo rapistuu pala palalta ja päätyy siksi kaikkien turistien kuviin – Saint-Louis'n kaupunki on vaarassa, eikä kaikkia kiinnosta siirtomaahistorian vaaliminen

Jos suojelutyö ei etene, Senegalin Saint-Louis'ta uhkaa pudotus Unescon vaarantuneiden kohteiden listalle.

maailmanperintökohteet
Kuvassa on siirtomaa-aikaisia taloja, hedelmäkioski ja pyöräilijä Saint-Louis'ssa, Senegalissa.
Saint-Louis on suomalaisille melko tuntematon, mutta kaupunkiin tulee turisteja etenkin entisestä siirtomaaisännästä Ranskasta. Maria Tolsa / Yle

SAINT-LOUIS, SENEGAL Souleymane Seye saapuu useimpina aamuina pajalleen ja avaa suuret puiset pariovet.

Seye, 72, on korjannut Saint-Louis'n kaupungin asukkaiden radioita ja televisioita 1960-luvulta alkaen isänsä perustamassa liikkeessä. Hän on nähnyt kaupungin kehityksen sen jälkeen, kun eliitti muutti pois ja siirtomaa-aikaiset talot jäivät hiljalleen rapistumaan.

Myös Seyen korjaamo sijaitsee talossa, joka murenee ympärillä pala palalta. Sisäpihalla törröttää puupalkkeja ja portaat vievät ei-minnekään. Yläkerrassa säleovet avautuvat tyhjyyteen, sillä sekä lattia että parveke ovat kauan sitten kadonneet.

Saint-Louis'ta kiertävät ulkomaiset turistit rakastavat Seyen taloa. Heitä pysähtyy usein korjaamon eteen ottamaan kuvia, Seye kertoo. Talossa on kieltämättä suurta Instagram-potentiaalia.

– Talolla on ikää yli sata vuotta. Tämä on ylipäänsä pystyssä vain, koska seinät ovat niin paksut, Seye kertoo, kun haastattelua maaliskuussa tehdään.

Souleymane Seye seisoo kaksikerroksisen talon edustalla.
Souleymane Seye arvioi, että talo, jossa hänen yrityksensä on vuokralla, on rakennettu 1910- tai 1920-luvulla.Eva Donckers

Suomalaisille Saint-Louis on matkailukohteena lähes tuntematon, mutta kaunis valo ja uneliaat talot houkuttelevat turisteja muun muassa Senegalin entisestä siirtomaaisännästä Ranskasta.

Mainostamisessa voidaan käyttää hyväksi sitä, että kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Titteli tuo moniin maailman kyliin ja kaupunkeihin laumoittain matkailijoita ja tukuittain rahaa.

Mutta Saint-Louis'ssa status ei ole toistaiseksi muuttunut suuriksi tulovirroiksi. Ja Unesco on alkanut pitää kaupunkia tarkkaan silmällä, koska suojelutyö junnaa ja paikat ränsistyvät.

Nyt Saint-Louis'ssa väitellään siitä, kenen perinnöstä kaupungissa on oikeastaan kyse. Siirtomaa-ajan symbolit ovat joillekin sortajan historiaa, jota ei haluta enää muistella.

Kaksi siirtomaatyylistä rakennusta ja kaksi keltamustaa autoa Saint-Louis'n vanhankaupungin kaduilla.
Vanhan talon seinä ja tolppa, jossa on paljon sähköjohtoja.
Saint-Louis hyväksyttiin YK-järjestö Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2000.Maria Tolsa / Yle

Saint-Louis'n vanhakaupunki on matka toiseen aikaan.

Kaksikerroksiset talot kurottautuvat suorien katujen varsilla kohti helteistä taivasta. Näissä taloissa asui siirtomaavallan aikaan virkamiehiä, kauppiaita ja muuta paikallista eliittiä.

Parvekkeilla saattoivat seistä elegantit naiset, joita kutsuttiin nimellä signare. He olivat ranskalaisten paikallisia puolisoita, vaikutusvaltaisia naisia, jotka kävivät kauppaa ja hoitivat miestensä liikeasioita.

Eurooppalaiset perustivat tukikohtansa pitkulaiselle saarelle jo 1600-luvulla. Saint-Louis'sta tuli muun muassa arabikumin kaupan ja myös orjakaupan keskus ja lopulta koko Ranskan hallitseman Länsi-Afrikan kansainvälinen pääkaupunki.

Tv-korjaaja Souleymane Seye muistelee mielellään lapsuuttaan, jossa oltiin paljon tekemisissä eurooppalaisten kanssa.

Souleymane Seye korjaamossaan.
Souleymane Seye kertoo, että ensimmäinen televisiovastaanotin tuli Saint-Louis'hin vuonna 1958. Se kävi Seyen perheyrityksessä korjattavana.Eva Donckers

Isä Ahmed Seye oli ollut sotimassa Ranskan puolesta, hän oli nähnyt Pariisin ja monia muita kaupunkeja. Korjaamon hän perusti palattuaan sodasta. Talo Blaise Dumont -kadun varrella valikoitui liiketilaksi, koska sen omistivat kaukaiset sukulaiset.

Alakerrassa kaikui kirjoituskoneiden nakutus, sillä Ahmed Seye korjasi koneita ja opetti konekirjoitusta nuorille, jotka tähtäsivät virkamiehiksi.

– Yhdestä tuli pormestari, Souleymane Seye mainitsee.

Liikkeessä korjattiin myös radioita ja myöhemmin televisioita. Bisnes luisti.

Kuvassa on kolme miestä vanhassa valokuvassa.
Kuvassa on vanhoja televisioita hyllyssä.
Korjaamon seinällä on kuva isä Ahmed Seyestä (keskellä) ystäviensä kanssa. Liiketila on täynnä eri-ikäisiä laitteita, joista Souleymane Seye kertoo ottavansa varaosia tarvittaessa.Ylin kuva Maria Tolsa / Yle, alin kuva Eva Donckers

Seyen nuoruudessa 1960-luvulla Saint-Louis'n tanssilattioilla vedettiin muodikasta salsaa. Vapaapäivinä voitiin mennä retkelle kivenheiton päähän Atlantin hiekkarannoille.

Mutta silloin moni asia kaupungissa oli jo toisin.

Muut Senegalin kaupungit kasvoivat 1900-luvun mittaan Saint-Louis'ta tärkeämmiksi, ja lopulta myös pääkaupunki siirrettiin Dakariin muutamaa vuotta ennen maan itsenäistymistä 1960.

Saint-Louis'n virkamiehet ja kauppiaat pakkasivat tavaransa ja muuttivat pois. Suuri osa ranskalaisista palasi Eurooppaan.

Vanhan pääkaupungin restaurointi ei ollut nuoren valtion prioriteettilistalla, ja pastellinväriset talot jäivät pitkälti oman onnensa nojaan. Saint-Louis'hin muutti uusia asukkaita Senegalin maaseudulta.

– Tänne tuli muita, joilla oli eri tavat ja eri elämäntyyli, sanoo Souleymane Seye.

Kovinkaan monella ei ollut varaa tai intoa korjata rakennuksia.

Kuvassa on vanhoja taloja Saint-Louis'ssa Senegalissa.
Vanhojen kivitalojen värikkäitä seiniä Saint-Louis'ssa.
Ylemmässä kuvassa näkyy, kuinka purettujen talojen tilalle rakennetaan moderneja taloja, jotka kohoavat selvästi ympäristöään korkeammalle.Maria Tolsa / Yle

Nyt monissa taloista asuu entisten omistajien jälkeläisiä tai kaukaisempia sukulaisia. Siellä täällä on tyhjiä tontteja, sillä osa taloista on jo romahtanut tai purettu.

Osa taloista on ehostettu. Ne ovat saaneet pintaansa uuden maalin ja nurkkiinsa punaisina kukkivat köynnökset.

1990-luvulla Senegalin hallitus päätti saada Ruususen unta nukkuvan kaupungin Unescon maailmanperintöluetteloon.

Syyt ovat selvät. YK-järjestö Unescon lista on maailman tunnetuimpia matkailubrändejä. Se on kuin nuoli, joka osoittaa: täällä on aarre.

Kun jokin paikka saa Unesco-statuksen, siihen voi kohdistua niin suuri kiinnostus, että matkailijatulva lähestulkoon hukuttaa kohteen.

Suomenlinna Helsingin edustalla on kesäisin pullollaan turisteja. Turistimassat ovat löytäneet myös esimerkiksi Laosissa sijaitsevan Luang Prabangin kaupungin. Se otettiin Unescon listalle samaan aikaan kuin Saint-Louis, vuonna 2000.

Satelliittikartta Saint-Louis'n sijainnista Senegalissa ja Senegalin sijainnista Afrikan mantereella.
Saint-Louis'n suojelukohteeseen kuuluu saarella sijaitseva vanhakaupunki ja sen mantereeseen yhdistävä silta, joka on nimetty siirtomaa-ajan ranskalaisen kuvernöörin mukaan.Harri Vähäkangas / Yle

Saint-Louis on omaa luokkaansa esimerkkinä siirtomaa-aikaisesta kaupungista, kuuluu Unescon perustelu (siirryt toiseen palveluun).

Perusteluissa kehutaan muun muassa tyyliltään yhtenäistä rakennuskantaa. Lisäksi mainitaan erityinen sijainti Atlanttiin laskevan Senegaljoen suussa. Kaupunki oli tärkeä kulttuurien kohtaamispaikka, jonka vaikutus ulottui laajalle Länsi-Afrikassa.

Mutta suojelu on edennyt hitaasti. Vaikka viime vuosina on restauroitu katedraalin ja keskusaukion tapaisia maamerkkejä, Saint-Louis'sta on vuoden 2000 jälkeen kadonnut 160 merkittäväksi luokiteltua rakennusta.

Unescossa tilannetta on seurattu huolestuneena pitkään. Maailmanjärjestön kokouksissa Saint-Louis on säännöllisesti asialistalla.

Viimeksi kaupungin tilaa käsiteltiin Unescon komiteassa vuosi sitten (siirryt toiseen palveluun). Komitea huomautti, että monet Senegalin aikomista toimista ovat vasta suunnitteluasteella ja monet talot niin huonossa kunnossa, että niiden asukkaat ovat vaarassa.

Senegalilta vaadittiin selvitystä toimista, ja asiaan on määrä palata Unescon ensi vuoden kokouksessa.

Poika juoksee Saint-Louis'n kadulla.
Kuvassa on vanhan talon sininen puuovi Saint-Louis'ssa.
Saint-Louis'ssa on nykyään noin 230 000 asukasta. Vain pieni osa heistä asuu siirtomaa-aikaisella saarella.Maria Tolsa / Yle

LUE MYÖS: Kansainvälinen eripura heijastuu maailmanperintöönkin – Aika, sota, turismi ja politikointi hapertavat ihmiskunnan yhteistä muistia

Saint-Louis'n tapaus ei ole ainoa laatuaan maailmassa. Maailmanperintölistalle saatetaan hyväksyä kohteita ikään kuin kannustuspalkintona, vaikka kaikki ei olisi kunnossa. Toimia vaaditaan myöhemmin siinä toivossa, että tilanne kohenee.

Jos Saint-Louis'ssa ei tehdä tarpeeksi, kaupunkia uhkaa pudotus Unescon vaarantuneiden kohteiden listalle.

Listalla on tällä hetkellä (siirryt toiseen palveluun) 53 nimeä. Joukossa on kohteita myös Euroopasta, muun muassa Wienin historiallinen keskusta uusien korkeiden rakennusten takia.

Saint-Louis'lle pudotus voisi tuoda hyvääkin, sillä silloin suojelutyöhön voisi hakea rahaa. Vaarantunut kohde saa yleensä paljon huomiota, ja moni taho saattaa tarjoutua auttamaan antamalla esimerkiksi asiantuntemusta.

Toisaalta statuksen lasku voi olla arvovaltatappio. Kohteiden suojelusta ensisijaisesti vastaaville valtioille ei ole hyvää peeärrää, jos kansainvälisesti todetaan, että hallitus ei osaa huolehtia kulttuuriperinnöstä.

Miksi Saint-Louis'n suojelu sitten jumittaa?

Senegalin kaltaisessa kehittyvässä maassa yhtenä syynä voisi olla rahapula.

– Rahasta ei ole kyse, sanoo arkkitehti Suzanne Hirschi.

Kuvassa ovat vanhan kivitalon pystyyn jääneet seinät Saint-Louis'n kaupungissa.
Kuvassa on talon seinä ja toisen kerroksen puinen ovi, jonka takana näkyy taivas.
Arkkitehti Suzanne Hirschi laskee, että Saint-Louis'sta on kahden vuosikymmenen aikana kadonnut 160 merkittävää rakennusta ja 80 on akuutissa vaarassa.Maria Tolsa / Yle

Hirschi jos kuka tuntee suojelukohteen läpikotaisin. Hän veti Unesco-luokituksen jälkeen työtä Saint-Louis'n rakennuskannan luetteloimiseksi ja asui kaupungissa vuosia.

Rahapulan sijaan Saint-Louis'ssa kyse on pikemminkin puutteista suojelukohteen hallinnoinnissa, siis johtajuuden puutteesta, Hirschi kirjoittaa sähköpostissa Ylelle.

Hyvistäkään suunnitelmista ja sääntelystä ei ole hyötyä, jos niitä ei panna toimeen.

Saint-Louis'ssa asioita mutkistavat myös talojen omistussuhteet. Siirtomaa-aikaisilla taloilla voi olla kymmeniä perijöitä, ja osa heistä on hajallaan maailmalla.

Lisäksi kulttuuriin vielä kuuluu konfliktien välttäminen. Se voi johtaa siihen, että lopulta ei tehdä mitään, sanoo Marie-Caroline Camara.

Camara on senegalilaisen isän ja ranskalaisen äidin tytär, joka osti ja kunnosti vanhan talon isänsä suvun kotikaupungista vuonna 2007 ja pitää siinä nyt majataloa. Camara on myös Saint-Louis'n kulttuuriperintöä vaalivan Entre'vues-kansalaisjärjestön perustajajäsen.

Kuvassa on Marie-Caroline Camara.
Marie-Caroline Camaran mukaan yksi Saint-Louis'n tärkeistä arvoista liittyy kaupungin historiaan uskontojen ja kulttuurien kohtaamispaikkana.Maria Tolsa / Yle

Arkkitehti Hirschin lailla Camara toivoo, että kaupungin johto tarttuisi ohjaksiin. Ihan ensimmäiseksi kaikki kaupunkilaiset pitäisi ottaa mukaan talojen suojeluun, Camara sanoo.

– Ihmiset kysyvät, mitä hyötyä tästä meille on. Jälkiviisaana voi sanoa, että tällaisia kysymyksiä aliarvioitiin aiemmin, Camara sanoo kotonaan Saint-Louis'ssa maaliskuussa.

Senegalin hallitus nimittäin ajoi Saint-Louis'n Unescon luetteloon ilman, että asukkaita otettiin mukaan prosessiin.

Camaran mielestä kaupunkilaisille pitäisi selittää paremmin esimerkiksi se, miten restauroinnin seurauksena mahdollisesti kasvavat matkailutulot valuisivat hotelliyrittäjien lisäksi monille muillekin ammattiryhmille: taksinkuljettajille, räätäleille, torikauppiaille, käsityöläisille, kokkikursseja vetäville naisille.

Ja miten Saint-Louis'n toinen tärkeä elinkeino kalastus ei voi elättää kaikkia ikuisesti, vaan talouskehitykseen vaaditaan muitakin vipuja.

Kuvassa on taustalla siirtomaa-aikainen rakennus ja edessä hedelmä- ja vihannestori, myyjiä ja asiakkaita.
Saint-Louis'n siirtomaa-aikaisen rautatieaseman paikalla on nykyään tori. Junaliikenne kaupunkiin loppui kauan sitten.Maria Tolsa / Yle

Selittämistä epäilemättä riittää, sillä suinkaan kaikki kaupunkilaiset eivät koe Unescon hehkuttamaa kulttuuriperintöä omakseen.

Koko juttu on joidenkin mielestä uuskolonialismia.

Miksi historiaa pitää vaalia ulkomaisten asiantuntijoiden voimin? Ja miksi osa faktoista jää kertomatta? Näin kysytään Saint-Louis'ssa samoin kuin monissa muissa Unesco-kohteissa.

Tämän päivän Saint-Louis on paljon muutakin kuin siirtomaa-aikainen saari. Lännessä Atlantilta suojaavalla Langue de Barbarien kannaksella asuu aktiivinen kalastajayhteisö, ja idässä mantereella levittäytyvät uudet kaupunginosat vilkkaine toreineen, betonitaloineen ja hiekkakujineen.

Kaupunkiin muuttaa koko ajan ihmisiä etsimään uusia mahdollisuuksia.

– Monille vanhat talot ovat jäänne menneisyydestä, jota ei haluta muistella. Se ei kiinnosta, se ei ole meidän perintöämme, kuvaa Marie-Caroline Camara ajatuksia.

Jos rakennusperintö ei kiinnosta suurta osaa äänestäjistä, ei kaupungin päättäjilläkään välttämättä ole kovaa kiirettä ryhtyä toimeen.

Kuvassa on rautakaarisilta ja kaksi hölkkäävää miestä.
Ranskalaiskuvernööri Louis Faidherben mukaan nimetty silta on osa Unescon suojelukohdetta. Senegalissa on ehdotettu sen nimeämistä uudelleen toimittaja Alioune Badara Diagnen mukaan.Maria Tolsa / Yle

Tänä kesänä Saint-Louis'ssa on virinnyt uudelleen keskustelu myös sellaisista siirtomaa-ajan symboleista kuin patsaista ja paikannimistä.

Kun maailmalla on vastustettu rasismia ja kaadettu orjakauppiaiden patsaita, Saint-Louis'ssa on kysytty, miksi esimerkiksi ranskalaiskuvernööri Louis Faidherben (1818–1889) patsas saa seistä keskustassa.

– Faidherbeä pidetään kuvernöörinä, joka teki paljon pahaa Saint-Louis'n asukkaille. Patsaan voisi viedä museoon ja paikkoja voisi nimetä uudelleen sellaisten henkilöiden mukaan, jotka tekivät paljon Senegalin hyväksi, sanoo bloggaaja ja aktivisti Bamba Faye ranskalaisen uutismedia RFI:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Patsaan poistamista ovat esittäneet myös jotkut historioitsijat (siirryt toiseen palveluun) ja pormestariksi tähtäävä poliitikko, mutta toistaiseksi kyse ei näytä olevan kovin suuresta kansanliikkeestä.

Majatalon omistaja Marie-Caroline Camara ajattelee, että keskustelussa kannattaa erottaa toisistaan kaksi asiaa: siirtomaahistoria ja historia ylipäänsä. Etenkin nuoret haluavat uudistaa kaupunkia, ja silloin kaikki menneisyyteen kuuluva voi tuntua painolastilta, liittyipä siihen kolonialismia tai ei, Camara sanoo.

Kuvassa on vanha siirtomaa-aikainen rakennus ja sen edessä keltamusta auto.
Unescossa kiinnitetään nykyään aiempaa enemmän huomiota asukkaiden osallistamiseen suojeluun jo alkuvaiheessa. Kuvan vanhassa linnoituksessa toimii Saint-Louis'n kaupunginhallintoa. Maria Tolsa / Yle

Vaikka suojelu yhtäkkiä harppaisi eteenpäin, Unesco-leimasta seuraavaa turistitulvaa saa Saint-Louis'ssa vielä odottaa.

Kaupunkiin ei esimerkiksi ole säännöllisiä lentoja eikä raideyhteyttä, vaan sinne on körötettävä autolla monta tuntia Dakarista. Senegalin hintatasokaan ei ole yhtä matala kuin vaikkapa Kaakkois-Aasiassa.

Vetovoimaa ovat heikentäneet myös levottomuudet Senegalin lähimaissa ja vuosien 2013–2016 ebolaepidemia, joka tosin levisi lähinnä muualla Länsi-Afrikassa.

Viime talvena näytti jo siltä, että marraskuussa alkaneesta matkailusesongista oli tulossa hieman aiempaa vilkkaampi (siirryt toiseen palveluun), mutta sitten kaiken mullisti uusi epidemia.

Koronaviruksen takia Senegalissakin suljettiin maaliskuun puolivälissä koulut ja yliopistot, kiellettiin kokoontumiset ja seisautettiin ulkomaanlennot ja kaupunkien välinen liikenne.

Saint-Louis'lle tärkeä matkailu pysähtyi kuin seinään. Se vei tulot monelta ammattiryhmältä.

Kuvassa on vanhan kivitalon seinä Saint-Louis'ssa.
Saint-Louis katu
Saint-Louis'n kanssa samaan aikaan Unesco-listatussa Luang Prabangissa kävi ennen koronapandemiaa satojatuhansia turisteja vuodessa. Saint-Louis'ssa määrä lasketaan kymmenissätuhansissa. Alempi kuva on vuodelta 2017.Ylin kuva Maria Tolsa / Yle, alin kuva Heli Pekkonen

Kesäkuussa Senegal alkoi pikku hiljaa höllätä rajoituksia, ja esimerkiksi ravintolat saivat taas avata ovensa. Mutta kansainvälisen lentoliikenteen aloittamista vasta suunnitellaan (siirryt toiseen palveluun) eikä ole varmaa, miten epidemia Länsi-Afrikassa kehittyy.

Kukaan ei tiedä, koska turistit voivat palata ja mihin kaikkeen kaupungissa on jatkossa varaa.

Kannattaa olla optimisti, ajattelee Saint-Louis'n kulttuuriperinnön säilyttäjä Marie-Caroline Camara. Hän haluaa uskoa, että koronapandemia voi olla kaupungille mahdollisuus.

– Kriisi on pakottanut Senegalin ajattelemaan uudelleen sitä, mitkä ovat sen matkailuvaltteja, Camara kirjoittaa sähköpostissa kesäkuussa.

Koskaan ei ole liian myöhäistä, sanoo myös tv-korjaaja Souleymane Seye maaliskuussa Saint-Louis'ssa. Hänen mukaansa niiden, joilla on rahaa, pitäisi järjestäytyä rahoittamaan restaurointitöitä.

Sitä odotellessa hän tekee oman osansa säilyttääkseen menneisyyttä.

Seyen korjaamon nurkassa on hienojakoisen tomun peittämä peltilipasto. Yhdestä laatikoista paljastuu pieniä esineitä, jotka muistuttavat hieman hehkulamppua.

– Nämä ovat elektroniputkia noin 60-luvulta, Seye sanoo.

Lipastossa niitä säästetään siksi, että ne ovat osa liikkeen ja suvun historiaa.

Ja elektroniikan kehityksen historiaa, Seye selittää, ja myös osa Saint-Louis'n historiaa.

Toimittaja Maria Tolsa kävi Saint-Louis'ssa helmi-maaliskuussa 2020. Juttuun on haastateltu myös muun muassa Museoviraston erikoisasiantuntijaa Stefan Wessmania sekä matkaopas Birame Seckiä ja hotelliyrittäjä Jean-Jacques Bancalia Saint-Louis'sta.

Kuuntele myös Areenasta sarja, jossa neljä Saint-Louis'ssa asuvaa nuorta naista puhuu urasta, rahasta ja vapaa-ajasta:

Saint-Louis'n tytöt

Voit keskustella aiheesta 5.7. klo 23 saakka.

Lue lisää:

Saint-Louis'n maailmanperintökohteen kuvaus Unescon sivuilla (siirryt toiseen palveluun) (englanniksi)

Mielenosoitukset täyttivät Ranskan – Macron puhutteli kansaa: "Historiankirjoista ei poisteta yhtään nimeä eikä kaduilta yhtään patsasta"

Blodig belgisk kolonialkung satsade på gummi och grundade imperium 60 gånger större än hemlandet - nu störtas hans statyer

Miksei Porvoon historiallinen keskusta kelpaa maailmanperintökohteeksi – Museovirasto: "Linjausten mukaan Suomen ei pitäisi ehdottaa sitä"

Suomalainen Jarmo perusti Senegaliin kahvilan, jonne Helsingin hipsterit jonottaisivat – "Ihmiset jäävät vähän koukkuun parempaan kahviin"