Ammattikorkeakoulut valmiita ottamaan lisää opiskelijoita nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseksi – Lappiin 150 lisäpaikkaa, jos valtiolta tulee rahaa

Suomen ammattikorkeakoulut ovat kertoneet voivansa ottaa yli 2000 opiskelijaa suunniteltua enemmän jo ensi syksynä.

nuorisotyöttömyys
Lapin amk, Kivikon kampus
Lapin ammattikorkeakoulu on ilmoittanut, että se voi lisätä aloituspaikkoja syksyllä yhteensä 150:llä liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan ja liikunta-alan koulutuksiin.Karoliina Marttala / Yle

Nuorisotyöttömyys uhkaa paheta tuntuvasti koronaepidemian vuoksi. Muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö on haastanut korkeakouluja lisäämään nopeasti opiskelupaikkoja.

Ministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson totesi Ylen A-studion haastattelussa hiljattain, että korkeakoulut voisivat koronatilanteen vuoksi ottaa aiottua suuremman määrän opiskelijoita sisään kouluihin ja ehkäistä siten nuorisotyöttömyyden nousua.

Suomen ammattikorkeakoulut ovat kertoneet voivansa ottaa yli 2000 opiskelijaa suunniteltua enemmän jo ensi syksynä, jos siihen löytyy rahoitus valtion seuraavasta lisätalousarviosta. Arvio perustuu Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen korkeakouluista keräämiin tuoreisiin tietoihin.

Lapin ammattikorkeakoulu on ilmoittanut, että se voi lisätä aloituspaikkoja syksyllä yhteensä 150:llä liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan ja liikunta-alan koulutuksiin.

Ammattikorkeakoulut pitävät erillisrahoitusta välttämättömänä

Korkeakoulupalvelujen johtaja Jouko Tiirola sanoo, että Lapissa siis otettaisiin sisään uusia ryhmiä, mikä merkitsisi välttämättä myös uuden henkilöstön rekrytointia.

– Tämä täytyy pystyä rahoittamaan erikseen. Ammattikorkeakoulukenttä lähti ottamaan tällaista haastetta vastaan ja olemme valmiita venymään, jos se on taloudellisesti mahdollista toteuttaa.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto viittaa omassa tiedotteessaan laskelmaan, jonka mukaan opiskelupaikka ammattikorkeakoulussa maksaa yhteiskunnalle noin 8000 euroa vuodessa ja opiskelijan opintotuki mukaan lukien noin 10 300 euroa. Kelan maksama työttömyysetuus ilman korotuksia maksaa vuodessa 8700 euroa.

Jouko Tiirola pitää tärkeänä, että nuorisotyöttömyyden kasvua nyt ehkäistäisiin koulutukseen panostamalla.

– Kyllähän tämä nuorten kannalta on äärimmäisen tärkeää. Tällä hetkellä lomautettujen määrä on merkittävän suuri ja myös irtisanomisia on tullut, se heijastuu ilman muuta nuorten työllistymismahdollisuuksiin. Ja se, jääkö laakereilleen lepäämään vai lähteekö opiskelemaan ammattia, niin onhan se aivan merkittävä tekijä.

Korkeakoulut odottavat tietoa koulutuksen laajentamisen rahoituksesta lähiaikoina. Valtion neljännestä lisätalousarviosta päätetään kesäkuussa.