Suomalaisvalmistajan hanat käyvät kaupaksi Venäjällä – Koronakriisi painaa silti pahasti koko idänkauppaa

Tuore kysely: Koronakevät kuritti valtaosaa Venäjälle suuntautuvista suomalaisyrityksistä.

Venäjä
Timo Mikkonen
Oraksen Venäjän myynnistä vastaava johtaja Timo Mikkonen kertoo, että verkkokauppa on auttanut yritystä selviämään koronaepidemian sekoittamilla itämarkkinoilla. Marko Melto / Yle

MoskovaNoin 60 prosenttia Venäjän-kauppaa käyvistä suomalaisista yrityksistä kertoo koronaepidemian vaikuttaneen kielteisesti niiden toimintaan.

Tulevaisuuden suhteen yritysten näkemykset eivät sen sijaan ole yhtä synkkiä.

Vastaajista 37 prosenttia arvioi toiminnan Venäjällä supistuvan myös loppuvuoden aikana. Saman verran yrityksistä uskoo tilanteen pysyvän ennalleen ja 20 prosenttia luottaa kasvuun.

– Tämä kuvastaa Venäjällä toimivien suomalaisyritysten sitkeyttä, Suomalais-Venäläisen kauppakamari SVKK:n toimitusjohtaja Jaana Rekolainen kertoo Ylelle puhelimessa.

Rekolainen kuitenkin korostaa, että vastausten neutraalit ja myönteiset odotukset perustuvat siihen, että koronapandemian uskotaan rauhoittuvan.

SVKK:n tuoreeseen jäsenkyselyyn haastateltiin puhelimitse 269 suomalaisyritystä.

Suomalaisyritysten näkemykset Venäjän-kaupasta huhti-toukokuussa 2020
Otso Ritonummi / Yle

Vientinäkymiä painaa Venäjän kaksoisšokki

Kokonaisuudessaan suomalaisten vientinäkymät ovat synkentyneet tuntuvasti aiemmin keväällä julkaistusta Venäjän-kaupan barometrista (siirryt toiseen palveluun). Se pohjautui maaliskuussa tehtyihin haastatteluihin.

Kun koronaepidemia alkoi maaliskuun lopussa levitä myös Venäjällä entistä voimakkaammin, maassa otettiin käyttöön laajoja liikkumisrajoituksia ja muita rajoitustoimia. Samalla Venäjän taloutta on painanut ennätysalhainen öljynhinta.

Vaikeaa tilannetta on kuvattu kaksoisšokiksi.

Venäjän talousministeriön mukaan huhtikuussa maan bruttokansantuote supistui (siirryt toiseen palveluun)nimellisesti 28 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Pudotuksesta kahden kolmasosan arvioidaan johtuneen karanteenitoimista ja loput öljyn hinnan romahduksesta.

Lue lisää: Putin ilmoitti koronarajoitusten hölläämisestä, vaikka epidemia vain pahenee Venäjällä

Presidentti Vladimir Putin lopetti ennen toukokuun puoltaväliä yli kuusi viikkoa kestäneet koko maata koskevat koronavapaat, mutta monet Venäjän alueet jatkavat yhä omia rajoituksiaan. Esimerkiksi Moskovassa ja Pietarissa lähes kaikki vähittäiskaupat ovat pysyneet kiinni ruokakauppoja ja apteekkeja lukuun ottamatta.

Eilen keskiviikkona Moskovan pormestari Sergei Sobjanin ilmoitti (siirryt toiseen palveluun), että kesäkuun alusta lähtien pääkaupungin kaikki kaupat voivat avata jälleen ovensa, mutta esimerkiksi ravitsemisliikkeet pysyvät yhä suljettuina asiakkailta.

Käsi kurottaa vettä virtaavaa hanaa kohti.
Korostuneen käsihygienian aikana kosketusvapaiden hanojen suosio on kasvanut Venäjällä.Rami Koivula / Yle

Verkkokauppa auttanut selviytymään keväästä

Hana- ja suihkutuotteita valmistava Oras on pystynyt vaimentamaan koronaepidemiasta seurannutta iskua itämarkkinoilla verkkomyyntinsä avulla.

Raumalaisyritys on kehittänyt verkkokauppaansa jo vuosien ajan. Venäjällä sen vähittäismyynnistä tehtiin viime vuonna yli puolet internetin välityksellä.

Viimeisen kahden kuukauden aikana netistä on kuitenkin tullut käytännössä ainoa väylä kaupantekoon. Epidemia-aikana etenkin kosketusvapaat hanat ovat kiinnostaneet ostajia.

– Kauppa verkossa on jatkunut jopa hieman tavanomaista korkeampana koko kriisin läpi. Verkkomyynti ei korvaa kokonaistappioita, mutta tätä voi pitää torjuntavoittona, yrityksen Itä-Euroopan myyntijohtaja Timo Mikkonen kertoo Ylelle puhelimitse.

Oras-hanavalmistajan Itä-Euroopan myyntijohtaja Timo Mikkonen
Oraksen Itä-Euroopan myyntijohtaja Timo Mikkonen on uransa aikana kokenut usean talouskriisin Venäjällä. Hänen mukaansa yleensä niistä on noustu nopeasti, mutta tällä kertaa tilanne voi olla poikkeuksellinen koronaepidemian takia. Marko Melto / Yle

Oraksen idänkauppa alkoi 40 vuotta sitten Moskovan olympialaista. Silloin Neuvostoliittoon rakennettiin liikunta- ja majoituspaikkoja, joihin haluttiin uudenaikaista hanateknologiaa.

Mikkosen mukaan Oras on sitoutunut Venäjän markkinoihin vastaisuudessakin, vaikka lähitulevaisuus ei näytä erityisen helpolta.

Öljyn hinta on nyt hieman vahvistunut ja samalla myös ruplan arvo on tasaantunut, mutta venäläisten aiempaa alhaisempi ostovoima saa monet valitsemaan eurooppalaisen tuotteen sijaan halvemman kiinalaisvaihtoehdon.

– Ruplan heikkeneminen on Venäjän talouden krooninen sairaus, mutta toivottavasti tämä akuutti koronakriisi saadaan parannettua nopeasti, Oras-yrityksen Venäjän myynnistä vastaava Timo Mikkonen luonnehtii.

Suomalaisyrityksiä huolestuttaa myös Venäjältä saatavan koronatiedon luotettavuus.

Kauppojen eteen tarvitaan yhä enemmän työtä

Suomen viennissä Venäjälle korostuvat investointituotteet, joiden kysyntään vaikuttaa nopeasti ruplan arvon heittely. Käytännössä kyse on koneista ja laitteista, joita Suomi vie venäläisyritysten tarpeisiin.

Tavaravienti Venäjälle, 15 suurinta osa-aluetta

Lue lisää: Suomen vienti hyötyy vessapaperin ennätyskulutuksesta ja sakkaa turismin pysähdyksestä – Yle selvitti koronakriisin vaikutukset vientinäkymiin

SVKK:n toimitusjohtaja Jaana Rekolainen uskoo, että suomalaisille korkean teknologian tuotteille riittää jatkossakin kysyntää Venäjällä, mutta kauppojen eteen tulee tehdä aiempaa enemmän työtä.

Lisäksi suomalaisten kauppakumppanit voivat olla vastaisuudessa yhä useammin suuryhtiöitä.

– Korona tulee pudottamaan paljon venäläisiä pk-yrityksiä ja yritystoiminta keskittyy suurempiin yksiköihin. Samalla Venäjän valtion rooli kasvaa entisestään, Rekolainen arvioi.

Rekolaisen mukaan Venäjä myös jatkaa protektionistisia toimia turvatakseen markkinoitaan kotimaisille tuotteilleen. Esimerkiksi toukokuun alussa Venäjän hallitus päätti kieltää (siirryt toiseen palveluun) yli sadan ulkomaisen teollisuustuotenimikkeen ostamisen julkisissa hankinnoissa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Jaana Rekolainen svkk
Suomalais-Venäläisen kauppakamari SVKK:n toimitusjohtaja Jaana Rekolainen uskoo, että tulevaisuudessa kilpailu Venäjän markkinoilla on entistä kovempaa.Mikko Ahmajärvi / Yle

Useimmat ennusteet povaavat Venäjän taloudelle tänä vuonna vähintään viiden prosentin laskua. Ensi vuonna talouden uskotaan kääntyvän jo kasvuun, mutta paljon riippuu koronaepidemian lisäksi öljyn hinnan kehittymisestä.

Venäjän keskuspankki julkaisi hiljattain (siirryt toiseen palveluun) ensimmäisen korona-aikana tehdyn ennusteensa. Sen mukaan talous supistuisi kuluvana vuonna 4–6 prosenttia. Vuodelle 2021 keskuspankki lupaa 2,8–4,8 prosentin kasvua.

28.5.2020 klo 10:29 Tarkennettu lukuja kyselyä havainnoivassa grafiikassa.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23:een asti.

Lue lisää aiheesta:

Ylen uusimmat tiedot koronaviruksesta

Erkka Mikkonen: Venäjän todellista tautitilannetta ei tiedä edes Putin