1. yle.fi
  2. Uutiset

Iittiläiset vaativat ambulanssin yöpäivystyksen palauttamista – vetoomus keräsi yli tuhat nimeä

Vetoomus luovutetaan keskiviikkona hyvinvointiyhtymän ja kunnan edustajille.

ensihoito
Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ambulanssi huonokuntoisella tiellä Hämeenlinnan Tuuloksessa.
Nykyisin ambulanssi on hälytysvalmiudessa Iitissä vain päivisin. VIlle Välimäki / Yle

Iittiläisten vetoomus ambulanssin yöpäivystyksen palauttamiseksi on kerännyt lähes 1 300 nimeä.

Allekirjoittajat vaativat, että Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä palauttaisi ensihoidon yöpäivystyksen Iittiin välittömästi. Lisäksi he kehottavat Iitin kunnanjohtajaa ja kunnanvaltuustoa parantamaan terveys- ja hyvinvointipalveluiden edunvalvontaa.

Adressi luovutetaan Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja kunnan edustajille Iitin kunnantalon pihalla tänään keskiviikkona kello 13.30.

Yöpäivystys loppui kolmen päivän varoajalla

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä lopetti ensihoidon yöpäivystyksen Iitissä maanantaina 11. toukokuuta. Siitä lähtien ambulanssi on päivystänyt vain 12 tuntia vuorokaudessa. Aiemmin ambulanssi oli hälytysvalmiudessa Iitin paloasemalla vuorokauden ympäri.

Yöpäivystys on katkolla 27. syyskuuta asti.

Iittiläiset ovat suivaantuneita siitä, että hyvinvointityhtymä teki viranhaltijapäätöksen asiasta vain kolme päivää ennen yöpäivystyksen loppumista.

Myös Iitin kunta on jättänyt oikaisupyynnön hyvinvointiyhtymän päätöksestä.

Lue lisää: Iittiläiset ärähtivät ambulanssin yöpäivystyksen lopettamisesta – kunnanjohtaja syyttää valmistelun salaamisesta, hyvinvointiyhtymän mukaan päätös tehtiin jo viime syksynä

Lue seuraavaksi