1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronakriisi kaksinkertaisti työttömyyden Pohjanmaalla – Kokkolassa on vielä paljon avoimia työpaikkoja

Lomautettujen määrä kasvoi 1311,5 prosentilla vuodentakaiseen verrattuna.

työttömyys
Suljettu ravintola-alue Espoon Tapiolassa.
Ravintolat ja kahvilat ovat joutuneet lomauttamaan laajasti työntekijöitään koronarajoitusten vuoksi.Henrietta Hassinen / Yle

Työttömyys on koronaepidemian takia kaksinkertaistunut viime vuoden huhtikuuhun verrattuna Pohjanmaan TE-keskuksen alueella.

Erityisesti lomautettujen määrä on kasvanut. Kun viime vuonna kokoaikaisesti lomautettuna oli Pohjanmaalla nelisensataa työntekijää, viime kuussa heitä oli liki kuusi tuhatta. Myös lyhennettyä työviikkoa tekevien määrä on yli kolminkertaistunut, nuorisotyöttömyys lisääntyi lähes 90 prosentilla ja myös pitkäaikaistyöttömyys kasvoi noin 15 prosentilla.

Naisten työttömyys kasvoi enemmän kuin miesten.

Kokkolan seutukunnan työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 12,7; Kaustisen seutukunnan 10,6 ja Pietarsaaren seutukunnan 9,2 prosenttia. Pohjanmaan TE-keskuksen alueen työttömyysaste oli 11,9 prosenttia, se on Manner-Suomen alhaisin.

Maaliskuusta työttömien määrä kasvoi liki neljällä prosenttiyksiköllä, vielä helmikuussa Pohjanmaan työttömyysaste oli 6,6 prosenttia.

Tilaston mukaan avoimien työpaikkojen määrä on kuitenkin Kokkolassa yli tuplaantunut viime vuoden huhtikuuhun verrattuna, Kokkolassa avoimia työpaikkoja oli huhtikuun lopussa 814 kun koko Pohjanmaan alueella niitä oli vain vähän yli 2 000.

Kokkolan kaupunki arvioi: Työttömyys voi kaksinkertaistua

Lue seuraavaksi