Äidin viimeinen tahto oli luovuttaa ruumiinsa tieteelle, sen sijaan hän unohtui sairaalan kylmiöön – ruumishuoneella viestit kulkevat paperilapuilla

HUSin ruumishuoneella viestit kulkevat paperilla, sillä vainajasäilytyksessä ei ole sähköistä tietojärjestelmää.

kuolema
Ulla-Marja Lehtonen oli niin kiitollinen saamastaan syöpähoidosta, että halusi testamentata ruumiinsa lääketieteelle.
Ulla-Marja Lehtonen oli niin kiitollinen saamastaan syöpähoidosta, että halusi testamentata ruumiinsa lääketieteelle.Kaisa-Maria Anttilan kotialbumi

Kaiken piti olla selvää. Ei hautajaisia. Ei siunausta kirkkomaalla.

Jostain äiti oli keksinyt, että ruumiin voi luovuttaa tieteen käyttöön ja niin äiti halusi, tytär Kaisa-Maria Anttila kertoo.

Ja niin Anttila kuvitteli tapahtuneen, kunnes sai puhelinsoiton kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin.

– – –

Kaisa-Maria Anttila puhuu kuolemasta hyvin luontevasti. Hän on paitsi sairaanhoitaja, niin ehti myös seurata läheltä äitinsä Ulla-Marja Lehtosen viimeisten vuosien ylä- ja alamäet verisyövän kanssa.

Vuonna 1945 syntyneen Ulla-Marja Lehtosen sairaus löytyi sattumalta, ikäkausitarkastuksessa, kuutisen vuotta sitten. Ärhäkän verisyövän ennuste oli huono.

Iäkkyydestään huolimatta Lehtonen pääsi mukaan useisiin lääkekokeiluihin, sai luuydinsiirron ja jopa paranikin hetkeksi, kunnes tauti iski entistä rajumpana takaisin.

– Hän ei valittanut turhasta, ja oli aina valmis mihin vaan mitä lääkärit keksivät ehdottaa, tytär Kaisa-Maria Anttila muistelee.

Viimeisten vuosien aikana Ulla-Marja Lehtonen muuttui yhä kiitollisemmaksi sekä lääketieteelle sekä Meilahdessa sairaalassa saamastaan hyvästä hoidosta.

– Hän alkoi miettiä, että miten voisi korvata tämän kaiken.

Lehtonen päätti luovuttaa ruumiinsa lääketieteelle.

"Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee opettaessaan elämää"

Vielä viitisen vuotta sitten, Ulla-Marja Lehtosen sairastumisen aikaan, Helsingin yliopistolla oli pulaa vainajista.

Lääketietellisen tiedekunnan anatomian osaston johtaja, professori Matti Airaksinen kehuu kyllä nykyisiä 3D-mallinnuksia ja anatomian oppikirjoja, mutta korostaa dissektion eli anatomisen ruumiinavauksen merkitystä lääkärikoulutuksessa.

– On ihan absoluuttisen välttämätöntä oppia anatomia lääkärikoulutuksessa. Jos sitä ei näe konkreettisesti, siitä ei saa tuntumaa.

Muun muassa Yle Uutiset ja Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) uutisoivat vainajapulasta vuosina 2015-16. Kaisa-Maria Anttila arvelee äitinsä nähneen uutisoinnin aiheesta, sillä lääketieteellisen tiedekunnan äidille lähettämä kiitoskirje ruumiinluovutustestamentista on päivätty tuolle ajanjaksolle.

Ulla-Marja Lehtosella oli tapana uusiokäyttää papereita ja yliopiston kiitoskirjeeseenkin hän on tehnyt muistiinpanon tyttärelleen.
Ulla-Marja Lehtosella oli tapana uusiokäyttää papereita ja yliopiston kiitoskirjeeseenkin hän on tehnyt muistiinpanon tyttärelleen.Kaisa-Maria Anttilan kotialbumi

Uutisointi oli koskettanut ilmeisen monia, sillä lääketieteelle tehtyjen ruumiinluovutustestamenttien määrä kasvoi tuntuvasti Helsingin yliopistolla.

Professori Matti Airaksinen arvioi, että testamentteja tulee tiedekunnalle nyt toista sataa vuosittain. Opetuskäyttöön anatomian osasto voi ottaa viitisentoista vainajaa.

Kyse on resursseista. Anatomian opetuksessa on rajattu määrä opettajia ja dissektion jälkeen yliopisto huolehtii myös vainajan tuhkaus- ja hautauskuluista.

Vaikka lääketieteelle testamentattuja vainajia on tällä hetkellä enemmän kuin mitä Helsingin yliopisto pystyy vastaanottamaan, professori Airaksinen toivoo, että testamentteja tehtäisiin jatkossakin.

Siitä muistuttaa tärkeä latinaksi kirjoitettu teksti dissektiosalin oven yllä, ja se on painettu myös kiitoskirjeeseen.

"Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee opettaessaan elämää.”

Viimeiset hyvästit eivät jääneetkään viimeisiksi

Ulla-Marja Lehtonen kävi säännöllisesti veritankkauksessa Meilahdessa, mutta sairaalan ja kaupunkikaksion hän jätti taakseen aina kun mahdollista.

Mökkipihaltaan Pertunmaalta Lehtonen jaksoi muistuttaa tytärtään, jotta hänen viimeinen tahto ruumiinsa luovutuksesta lääketieteelle toteutuisi.

– Sanoin, että millä minä sinut yliopistolle kuskaan, jos kuolet siellä mökillä? Niin hän vielä vähän naureskeli siinä, että pistä etupenkille turvavyössä ja aja Helsinkiin, että ei sitä kukaan huomaa, tytär muistelee nauraen.

Kaisa-Maria Anttila kertoo pitkään sairastaneen äitinsä suhtautumisen kuolemaan olleen niin luonteva, että se näkyi jopa huumorissa. Äiti lupasi ajoittaa kuolemansa Helsinkiiin, ettei tyttären tarvitsisi autoilla ruumiin kanssa.

– Ja niin hän ajoittikin.

Ulla-Marja Lehtonen kuoli Meilahden sairaalassa massiivisen aivoverenvuodon seurauksena viime helmikuun lopussa.

Tytär oli äitinsä luona kuolinhetkellä. Katsoi kellonajan, irrotti happiviikset, asetteli hänet kauniisti ja käveli hoitajien luokse sanomaan, että äiti kuoli.

– Hoitaja alkoi kertoa, että mitkä ovat [kuolemaa seuraavat] käytännöt. Sanoin, ettei tässä ei tule niitä käytäntöjä, koska ruumis ei tule meille, sillä se on testamentattu yliopistolle.

Koska paikalla oli myös kuoleman virallisesti todennut lääkäri, Anttila ajatteli, että asia on selvä.

Hän kävi vielä isänsä kanssa hyvästelemässä äidin.

Tytär ei kuitenkaan osannut aavistaa, etteivät nämä hyvästit jäisi viimeisiksi.

Hauturit käyvät kylmiössä omilla avaimilla ja vainajaliikenteestä viestitään paperilappusilla

Meilahden sairaalakampuksella, patologian laboratorion kellarikylmiössä lepää toista sataa vainajaa. Pöydällä on vainajakansio, johon on kirjattu olennaiset tiedot ja vainajan kaappipaikan numero.

HUSLABin patologian vastuualue hoitaa vainajasäilytystä pääasiassa silloin, kun vainajalle on tarkoitus tehdä ruumiinavaus eli obduktio, mutta osa vainajista on kylmiössä ainoastaan säilytyksessä.

Patologian kylmiöiden kautta kulkee toista tuhatta vainajaa vuosittain.

Määrä on niin iso, että käytännössä kylmiössä asioivat hautausurakoitsijat tulevat ja menevät oman kulkuavaimensa avulla, jotta vainajaliikenne rullaisi sujuvasti, obduktion vastuupatologi Jonas Kantonen kertoo.

– Hauturit jättävät paperilapun. Ilmoittavat meille kenet he ovat vieneet ja minne - tai kenet he ovat tuoneet ja mille paikalle vainaja on laitettu.

Vastuupatologi Kantonen myöntää, ettei paperilappujen avulla pyöritettävä vainajaliikenne suju aina mallikkaasti.

– Joskus ollut tilanne se, että meille ei vaan koskaan tullut ilmoitusta, että hauturi on käynyt hakemassa vainajan meiltä.

Kantolan kertoman mukaan ongelmia tiedonkulussa on myös sairaalaosastojen ja patologian kylmiöiden välillä, vainajia kuljettavien tahojen kanssa sekä myös omaisten ja muiden osaltaan hautausta edistävien kanssa.

– Näitä papereita kirjoitellaan käsin ja joskus ne ovat vaikeatulkintaisia. Ei ole tietokonetta, mille hauturit voisivat kirjoittaa, jolloin ne olisivat kaikki samoilla merkeillä kirjattu.

Käytännössä A5-kokoiselle lomakkeelle kirjataan vainajan tiedot, kuljettaja ja paikka. Paperit kulkevat preparaattoreille "lähtevät" ja "saapuvat" -korien kautta. Kirjaus vainajasta tehdään myös käsin vainajakansioon. Näistä tiedot näppäillään patologian laboratorion järjestelmään.

Vastuupatologi Kantosen mielestä tilanne paranisi, jos käytössä olisi tietojärjestelmä, johon kylmiössä asioivilla hautureilla olisi rajattu käyttöoikeus vainajan kirjaamiseksi.

– On ollut tilanteita, että esimerkiksi nimi tai henkilötunnus ei täsmää, eli tietojärjestelmistä ei löydy sellaista henkilöä kuin mitä on kirjattu papereihin ja näitä sitten tietysti selvitetään sitä mukaan kun näitä ilmenee.

Ulla-Marja Lehtosen lapsenlapset kävivät tervehtimässä mummaa sairaalassa.
Ulla-Marja Lehtosen lapsenlapset kävivät tervehtimässä mummaa sairaalassa.Kaisa-Maria Anttilan kotialbumi

Ruumiinavauksissa avustajina työskentelevät preparaattorit joutuvat päivittäin selvittelemään vainajan säilytykseen liittyviä merkintöjä tai muita epäselvyyksiä.

Sähköisen tietojärjestelmän puuttuessa kylmiön järjestystä täytyy ylläpitää käsipelillä. Kaappien sisältö käydään läpi noin kerran kuussa.

– Fyysisesti pitää käydä papereita ja toisaalta kaappien sisältöä läpi, joka on aikaa vievää.

HUSin radiologian ja patologian toimialajohtaja Kaisa Salmenkivi myöntää tilanteen, joka on seurausta tietojärjestelmän puuttumisesta.

– Patologian ja tämä koko meidän laboratorion tietojärjestelmä on vime vuodet ollut vaihto-operaation alla.

Toimialajohtaja Salmenkivi kertoo, että keskusteluja vainajansäilytystietojärjestelmistä on käyty. Hänen arvionsa mukaan eri järjestelmien yhteensopivuudessa on kuitenkin ollut ongelmia.

– Hyvä asia, että tämä tuli taas tapetille, niin ilman muuta tässä asiassa täytyy aktivoitua, ja jatkaa selvitystyötä. Ja kun nämä ovat isoja ja kalliita systeemejä, niin siihen liittyy oma hankinta- ja kilpailutusprosessi. Mutta sen ehdin jo käynnistää, että ruvetaan keskustelemaan asiasta.

Toimialajohtaja Kaisa Salmenkivi arvioi, että vainajansäilytystietojärjestelmä saattaisi olla käytössä ensi vuonna.

"Äitinne voisi tulla noutamaan"

Elettiin koronakevättä. Oli kotikoulua ja etätöitä. Kaisa-Maria Anttila vatkasi kotona kakkutaikinaa, sillä 6.5. on paitsi hänen poikansa syntymäpäivä, myös edesmenneen äidin syntymäpäivä.

Kesken leipomisen Anttila sai soiton HUSin neurologiselta osastolta. Puhelimessa ollut lääkäri sanoi, että äidin voisi tulla noutamaan.

– Minä sanoin, että eeeeeen usko, sillä hän on kuollut, Kaisa-Maria Anttila kertaa.

Epäuskoisten puheluiden perusteella selvisi, että Ulla-Marja Lehtosen ruumis oli ollut kolmatta kuukautta Meilahdessa, Haartmaninkadun kylmiössä.

Kaisa-Maria Anttila puhui osastonlääkärin kanssa asiasta puhelimitse vielä toistamiseen. Lääkärin mukaan ruumista ei oltu voitu antaa yliopistolle kuolinsyynä olleen massiivisen aivoverenvuodon vuoksi.

Osastonlääkäri oli erittäin pahoillaan, ettei vainaja ollut päätynyt yliopistolle eikä omaisille oltu ilmoitettu.

Anttila puolestaan on hyvillään, jos asiaa on ylipäänsä kysytty yliopistolta. Hän kertoo tosin jääneensä tiedonkulun puutteiden vuoksi ristiriitaiseen tunnelmaan.

Vainaja on toimitettava lääketieteelliselle tiedekunnalle kolmen päivän kuluessa ja jos se, syystä tai toisesta, ei ole ollut mahdollista, omaisten olisi tullut saada tietää siitä välittömästi.

Helsingin yliopiston professori Matti Airaksisen mukaan yleisesti puhuen ainoastaan tartuntataudit, kuten esimerkiksi hiv tai hepatiitti, voivat olla esteenä ruumiinluovutukselle.

"Ei kukkia haudoille vaan kukkia eläville"

Syy sille miksi tieto sairaalasta ei kulkenut Ulla-Marja Lehtosen omaisille on jäänyt epäselväksi.

Myöskään Kaisa-Maria Anttila ei itse ollut yhteydessä sairaalaan äitinsä kuoleman jälkeen, sillä hän uskoi tapahtumien kulkeneen tämän viimeisen tahdon mukaisesti.

Anttila ei ole asiassa syyttävällä mielellä. Hän sanoo ymmärtävänsä, että inhimillisiä erehdyksiä tapahtuu.

Helsingin yliopiston anatomian osaston johtaja, professori Matti Airaksinen ei tunne tapausta, mutta pitää ylipäänsä koskettavana, että ihminen tekee päätöksen auttaa lääketiedettä kuolemansa jälkeen.

Ruumiinluovutustestamentti (siirryt toiseen palveluun) löytyy yliopiston anatomian laitoksen verkkosivuilta. Tiedon tehdystä testamentista voi lisätä Omakanta-palvelun (siirryt toiseen palveluun) vapaaseen tekstiosioon kirjoittamalla "Olen tehnyt ruumiinluovutustestamentin Helsingin yliopistolle".

Kaisa-Maria Anttila sanoo, että jos yksikin ihminen tämän jälkeen antaa ruumiinsa lääketieteelle, niin se olisi varmasti äidistä hieno asia.

- Yksi koirapuiston mummo lähetti jo yliopistolle kirjeen, että hän antaa itsensä, koska minun äiti meni nyt sivu suun.

Kesämökin kukkapenkki oli Ulla-Marja Lehtoselle rakas. Hän halusi tuhkansa siroteltavaksi tälle paikalle.
Kesämökin kukkapenkki oli Ulla-Marja Lehtoselle rakas. Hän halusi tuhkansa siroteltavaksi tälle paikalle.Kaisa-Maria Anttilan kotialbumi

Lopulta Kaisa-Maria Anttila järjesti itse äitinsä tuhkauksen. Hän kertoi äitinsä seurakunnan kirkkoherralle miksei tuhkauksen yhteyteen haluttu siunausta.

– Äiti sairasti kuusi vuotta. Siinä oli monta kertaa pappi ja psykologi paikalla kysymässä, että haluatko keskustella kuolemasta. Hän oli niin sinut sen asian kanssa, tilit olivat selvät.

Ulla-Marja Lehtonen oli myös jo toistakymmentä vuotta sitten täyttänyt hautaustoimistoista saatavan "Näin minä haluan" -vihkosen. Siihen hän oli kirjannut, että haluaa tuhkansa siroteltavan kesämökin kukkamaalle ja näin perhe nyt toukokuussa, helatorstaina, teki.

– Hän aina painotti, että eläessä hoidatte asiat – ei kukkia haudoille, vaan kukkia eläville!

Kukkiin liityy myös äidin kuoleman aikaan tapahtunut sattumus.

Koska hautajaisia ei järjestetty, tytär ja leski saivat valtavasti suruvalittelukukkia kotiinsa. Kaisa-Maria Anttila päätti laittaa hyvän kiertämään ja jakoi kimppuja eteenpäin omille ystävilleen, jotta niistä saatava ilo leviäisi.

Kun hän avasi äidin jäämistöstä löytyneen silmälasikotelon, putosi sieltä pieni lehtileike:

"Ystäväni! Älä suotta osta suurta kukkavihkoa haudalleni, mutta jos muistat hyvällä, vie yksi kukka kulkiessasi. - - - Mutta - ystäväni - ojenna kukka vielä elossaolevalle lähimmäisellesi ja sano hänelle muutama kaunis sana."