Ruokavirasto pyytää lopettamaan suosittujen Dipper-karkkien myynnin – äidin somepäivitys sai muutkin vanhemmat huolestumaan

Maahantuojayrityksen mukaan tuotteet ovat turvallisia kohtuullisesti nautittuna.

makeiset
Lapsen sininen kieli Dipper-karkin syömisen jälkeen.
Kielenvärjäävät Dipper-patukat nousivat keväällä ilmiöksi Tiktok-videoiden kautta.Suvi Turunen / Yle

Vanhemmat ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa kokemuksiaan lasten oireista, joiden aiheuttajaksi epäillään kevään aikana ilmiöksi nousseita Dipper XL TonguePainter -patukoita. Sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu sai nopeasti useita vanhempia ottamaan yhteyttä terveysviranomaisiin.

Patukat nousivat lasten ja nuorten parissa suosituiksi Tiktok-videoiden kautta. Espanjalaisen Vidalin valmistavat toffeemaiset karkit värjäävät kielen esimerkiksi punaiseksi tai siniseksi.

Ruokavirasto on saanut tietoja, joiden mukaan sininen patukka on aiheuttanut esimerkiksi päänsärkyä ja pahoinvointia. Nyt Ruokavirasto pyytää maahantuojia ja vähittäismyyjiä lopettamaan patukoiden myynnin toistaiseksi. Myös kuluttajia suositellaan välttämään tuotteen syömistä.

Syytä oireisiin ei vielä tiedetä, mutta Ruokavirasto on alkanut selvittämään asiaa paikallisten valvontayksiköiden saatua useita yhteydenottoja karkkien aiheuttamista oireista.

Siniset karkit saivat oksentamaan

Vantaalainen Leena Fredriksson oli yksi ensimmäisistä vanhemmista, jotka ovat kertoneet lastensa Dipper-patukoista saamista oireista sosiaalisessa mediassa. Fredrikssonin poika oksensi pitkin iltaa syötyään Dipper-patukoita ensimmäistä kertaa.

Fredrikssonin mukaan hänen yhdeksänvuotias poikansa söi kaksi patukkaa ja hänen kaverinsa muutaman enemmän. Alle tunti syömisen jälkeen, kesken koripalloharjoitusten pojille tuli huono olo. Fredriksson kuvailee oman poikansa muuttuneen valkoiseksi, ja sen jälkeen hän alkoi oksentamaan ja kärsi päänsärystä.

Kasvokuva Leena Fredrikssonista.
Leena Fredriksson toivoo, että kaupasta ostettavat tuotteet ovat varmasti turvallisia.Leena Fredriksson

Pojan oireet jatkuivat seuraavaan päivään. Äiti toivoo, että patukoiden turvallisuus tutkitaan, sillä tiedossa ei ole, että poika olisi millenkään ruoka-aineelle allerginen.

– Lapset saavat viikkorahaa, jolla voivat ostaa karkkia. Ei voi olla lapsen vastuulla lukea tuotesisältöä, vaan turvallisuus täytyy olla aikuisten ja valvovan viranomaisen vastuulla.

Leena Fredrikssonin ei ilmoittanut oireista viranomaisille, mutta hänen päivityksensä sai pyörät liikkeelle: pian asiasta kirjoitti Kemikaalicocktail-blogiinsa (siirryt toiseen palveluun) Noora Shingler. Shingler kysyi ihmisten kokemuksia karkeista myös Facebook-sivuillaan (siirryt toiseen palveluun). Päivitys sai nopeasti yli sata kommenttia, joissa vanhemmat kertoivat lastensa kärsineen esimerkiksi kalpeudesta, ihottumasta, pahoinvoinnista ja päänsärystä.

Shingler kertoo, että moni alkoi yhdistämään lapsen oireet karkkiin vasta törmättyään keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Nyt useat vanhemmat ovat olleet yhteydessä elintarviketurvallisuudesta vastaaviin viranomaisiin.

– Ihmettelen, jos näitä ei vedetä myynnistä kunnes tiedetään, mistä on kysymys, Shingler sanoo.

Ruokavirasto suosittelee sinisten patukoiden välttämistä

Ruokavirasto on aloittanut selvityksen sinisten Dipper-patukoiden turvallisuudesta saatuaan useita yhteydenottoja oireista.

Ruokavirasto pyytää maahantuojia ja vähittäismyyjiä lopettamaan kyseisen tuotteen myynnin toistaiseksi. Kuluttajia myös suositellaan välttämään tuotteen syömistä toistaiseksi.

Ruokavirasto pyytää tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun) kuluttajia, jotka kokevat saaneensa tuotteesta oireita, säilyttämään pakkaus ja ilmoittamaan asiasta oman kunnan terveystarkastajalle.

Ruokaviraston elintarviketurvallisuusosaston ylitarkastaja Kirsi-Helena Kanninen kuvailee patukoiden ainesosia samanlaiseksi, mitä useissa muissa karkeissa käytetään. Sinisen, vadelmanmakuisen patukan sisällysluettelo näyttää tätä: glukoosisiirappi, sokeri, hapot: sitruunahappo; maltodekstriinit, palmurasva, kosteudensäilyttäjä: glyseroli, sakeuttamisaine: arabikumi, emulgointiaine: E471, auringonkukkalesitiini, aromit, värit: E133.

– Kaikki ainesosat näyttävät tutuilta ja EU:ssa sallituilta, toteaa Kanninen.

Yhteydenotot ovat koskeneet Kannisen mukaan patukoita, joissa käytetään briljanttisinistä väriainetta E133. Väriaine ei kuulu atsoväreihin, joita sisältäviin tuotteisiin täytyy laittaa varoitusmerkintä. Kanninen kertoo, ettei briljantinsinisestä väristä ole tullut tutkimusta, jonka perusteella väri olisi vaarallinen.

Noin kymmenen vuotta sitten Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA teki EU:ssa värien turvallisuusarvion, jonka perusteella briljanttisinisen turvallisten saantimäärien rajoja laskettiin hieman. Lisäainelainsäädännössä arvot huomioidaan niin, ettei tavallisella ruokavaliolla lisäaineita saa liikaa.

Dipper-karkkeja läjässä.
Dipper-patukat ovat olleet niin suosittuja, että perheet ovat käyneet ostamassa jopa niitä muista kaupungeista. Karkkeja tilataan nettikaupoista laatikoittain.Petri Niemi /Yle

Väriaineen turvallinen päiväsaanti on vuorokaudessa 6 milligrammaa henkilön painokiloa kohti. Karkeissa ei kuitenkaan kerrota, kuinka paljon ne sisältävät väriainetta.

Kanninen selittää, että raja-arvojen mukaisesti kiloon makeisia saa lisätä enintään 300 milligrammaa väriainetta. Tällöin 30 kiloa painava lapsi saisi syödä 600 grammaa Dipperejä ennen kuin sallitut rajat ylittyvät.

Yksi Dipper painaa 10,5 grammaa, joten lapsi voisi syödä annettujen ohjeiden mukaan hieman yli 57 patukkaa.

Dippereitä tuo maahan useampi yritys, yksi suurimmista on Urjalan makeistukku, joka otti tänään kantaa some-keskusteluun. Urjalan makeistukku toteaa tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), etteivät edusta valmistajaa tai virallista maahantuojaa. Yritys pitää tärkeänä, että asiaa tutkitaan vaikka ainesosat ovatkin EU:ssa hyväksyttyjä ja turvallisia kohtuullisesti nautittuna.

Tuotteiden turvallisuudesta vastaa valmistaja

Markkinoille tulevia elintarvikkeita ei tutkita viranomaisten toimesta ennen niiden myytäväksi tuloa. Se, että tuotteessa on vain sallittu määrä lisäaineita, on valmistajan vastuulla. Jos tuote paljastuukin terveydelle vaaralliseksi, voi viranomainen vetää sen markkinoilta.

– Makeisten tarkkaa väriainemäärää emme tiedä, mutta sitä on alettu tutkimaan. Oletettavaa on, että enimmäismäärärajoja ei ylitettäisi, mutta asiaa selvitetään, Kanninen toteaa.

Kemikaalimaailmaa pitkään seurannut Noora Shingler toivoo, että tuotteita tuotaisiin markkinoille eri logiikalla.

– Markkinoille pääsee aivan liian helposti. Tuotteiden turvallisuus pitäisi tutkia ennen myyntiä eikä jälkikäteen vetää markkinoilta.

Näytteet Dipper-patukoista on viety Suomen Tullin laboratorioon. Kanninen ei vielä osaa sanoa, kuinka nopeasti tiedot patukan ainesosista saadaan. Kanninen suosittelee, ettei patukoita syötäisi ennen kuin asiasta saadaan tarkempaa tietoa.

– Kun oireita on tullut näin paljon, varmasti on perusteltua, ettei näitä toffeita nauttisi. Erityisesti on noussut tämä sinisessä pakkauksessa oleva toffee esiin.

Voit keskustella aiheesta torstaihin klo 23:een asti.