1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Laskuille haetaan nyt maksuaikaa ja lainoille lyhennysvapaata – Ropo Capital palkkaa ihmisten ongelmien vuoksi lisää työvoimaa

Lyhennysvapaata lainaan on hakenut jo 180 000 kotitaloutta.

Kuopiolainen Jani Peltola vastaa päivittäin lukuisiin puheluihin, joissa laskuun pyydetään lisää maksuaikaa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kuopiolaisen Jani Peltolan kesätyöt alkoivat tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Kauppatieteiden opiskelija sai työtä asiakasneuvojana Ropo Capitalissa, joka hoitaa yritysten laskutusta.

Peltola ei ole suinkaan yrityksen ainoa uusi työntekijä. Ropo Capital on palkannut kevään aikana jo runsaat 20 työntekijää hoitamaan laskuihin liittyvää asiakaspalvelua.

Operatiivisen johtajan Liisa Postin mukaan yrityksellä on nyt jatkuva rekrytointi, sillä koronan vuoksi yhteydenotot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

– Maksuaikaa pyydetään ja maksusuunnitelmia tehdään nyt entistä enemmän.

Ropo Capitalin operatiivisen johtajan Liisa Postin mukaan yritys on rekrytoinut alkuvuodesta jo 23 työntekijää. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

"Olemme kaikki samassa jamassa"

Liisa Postin mukaan suomalaiset maksavat laskunsa varsin tunnollisesti. Laskut maksetaan, tosin joskus vasta varsinaisen eräpäivän jälkeen, mutta maksetaan kuitenkin.

Kaikista Ropo Capitalin välittämistä laskuista perintään menee vain 2–3 prosenttia.

Maksuaikoihin ja maksujärjestelyihin liittyviä puheluita on tullut kevään aikana tavallista enemmän, päivittäin jopa 500 enemmän kuin tavallisesti.

Tiiminvetäjä Sini Pentikäisen mukaan ihmisten työtilanne kuuluu asiakaspalveluun tulevien puheluiden sisällössä.

– Olemme kaikki samassa jamassa. Suurin osa on etätöissä ja osa on lomautettuina. Kyllä se kuuluu myös siellä linjoilla.

Uusia asiakasneuvojia kouluttavan Sini Pentikäisen mukaan ihmisten työtilanne kuuluu yhteydenotoissa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Eräpäivää voidaan siirtää viikoilla

Asiakasneuvoja Jani Peltola sanoo, että osa soittajista on ollut epätoivoisia.

– He ovat kuitenkin ymmärtäneet, että heidän pitää hoitaa omat asiansa. Olemme löytäneet ratkaisuja siihen, mitä lähdetään tekemään.

Hänestä itsestään tuntuu joskus pahalta, että ei voi auttaa enempää.

– Mielelläni antaisin maksuaikaa enemmänkin, mutta pitää toimia sääntöjen mukaan.

Jani Peltolan mukaan suurin osa soittajista ymmärtää, kun hän selittää heille maksuasioita. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Operatiivisen johtajan Liisa Postin mukaan maksujärjestelyjä voidaan tehdä vain laskuttavan yrityksen antamissa raameissa.

– Eräpäivää voidaan siirtää ehkä vähän pidempiä aikoja kuin aikaisemmin, mutta ei niin, että maksat laskun sitten vasta kolmen kuukauden kuluttua.

Asiakasta pyydetään myös olemaan uudelleen yhteydessä, jos tilanne jatkuu hankalana.

Lyhennysvapaita maksutta pankeista

Hankala tilanne näkyy myös pankkien luotonannossa. Finanssialan mukaan jo 180 000 kotitaloutta on hakenut lainaansa lyhennysvapaata.

Valtaosa lainoista on asuntolainoja, joiden lyhennysvapaista pankit eivät poikkeuksellisesti peri maksua.

Danske Bank on erottautunut muista pankeista sillä, että se tarjoaa Akavan jäsenille erityistä lomautuslainaa. Pankin mukaan tällaista lainaa on toistaiseksi myönnetty vain muutamalle kymmenelle akavalaiselle.

Nordean Kuopion toimipaikan johtaja Jari-Pekka Raatikainen kehuu oman pankkinsa yhteiskuntavastuuta. Hän uskoo, että tilanteesta selviydytään.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että asiakkaamme selviytyvät hyvin lyhennysvapailla ja muilla arjen joustoratkaisuilla. Me seuraamme aktiivisesti tilannetta.

Nordean toimipaikan johtaja Jari-Pekka Raatikainen luottaa siihen, että pankin asiakkaat pystyvät hoitamaan laina-asiansa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Laskutusta hoitavassa yrityksessä syksy näyttää sen sijaan synkemmältä. Pelkän eräpäivän siirtämisen ei silloin uskota enää riittävän.

– Uskoisin, että syksyllä alkaa näkyä myös perinnän puolella enemmän vilskettä, Liisa Posti sanoo.

Artikkelin sanamuotoa on klo 12.34 tarkennettu perintään menevien laskujen osalta. 2–3 prosenttia on osuus, joka menee perintään kaikista Ropo Capitalin välittämistä laskuista.

Lue lisää:

Huhtikuun työllisyysluvut ovat synkkiä, mutta luottamusluvuissa on pilkahduksia paremmasta

Suomalaisfirmat tylyinä: Koronan aiheuttama talouskriisi hoidettu surkeasti – epidemian hoidossa muutoin pärjätty hyvin

Korona teki nuorten kesätyötilanteesta epävarman, paikkoja avautuu yhä – Matilda Sederholm aloitti kesätyöt muutaman päivän varoitusajalla