Lounasravintola jatkaa vain take away -myyntiä, koska avaaminen ei kannata: "Minun matematiikalla en ymmärrä miten tämä kannattaisi"

Ravintolat saavat avata ovensa kesäkuun alussa monin rajoituksin. Monelle buffet-konseptilla toimivalle ravintolalle tämä ei kuitenkaan tuo helpotusta.

ravintolat
Heidi Vihavainen tiskin takana
Heidi Vihavainen on tehnyt koronarajoitusten ajan lounasta noutoannoksina yksin ravintolassaan. Normaalisti ravintola työllistää hänen lisäkseen kaksi henkilöä.Pasi Takkunen / Yle

Seinäjokelaisessa Cafeteria Salotassa annokset pakataan noudettavaksi kesäkuun alussakin, vaikka hallitus on päättänyt sallia ravintoloiden avaamisen kesäkuun alusta alkaen.

Sisätiloihin saa 1.6. jälkeen ottaa puolet normaalista asiakasmäärästä, mutta asiakkaat eivät saa itse hakea ruokaansa.

Yrittäjä Heidi Vihavainen sanoo että ovia ei kannata avata, vaikka kova halu olisikin palvella asiakkaita.

– Meidän tekemistä hallituksen päätös lähinnä hankaloittaa, kun buffet-ruokailu on täysin kielletty. Kun lisäksi asiakasmäärä puolitetaan niin yksinkertaisesti minun matematiikalla en ymmärrä miten tämä kannattaisi, Vihavainen sanoo.

Vihavaisen mukaan buffet-ravintolan konsepti ei voi toimia tulevien rajoitusten puitteissa. Jos asiakas esimerkiksi haluaisi ottaa ruuan lisäksi toisen lasillisen maitoa, pitäisi työntekijän kaataa se lasiin, kun asiakas ei voi itse koskea mihinkään.

Vihavaisen palkkaamat kaksi työntekijää ovat olleet lomautettuna parisen kuukautta.

Lue seuraavaksi: Ravintoloiden aukeamiselle asetetut rajoitukset hiertävät yrittäjiä –ravintoloitsija: “En tiedä, minkä alan asiantuntijoita siellä on kuultu, mutta ei ainakaan ravintola-alan”

Tasapuolisuutta toivotaan

Samaan aikaan kauppojen salaattibaarien ja irtokarkkihyllyjen käyttöä ei ole rajoitettu määräyksin. Kevään aikana ne ovat olleet monissa kaupoissa suljettuina, mutta poikkeuksiakin on. Ravintolaväestä tämä tuntuu ristiriitaiselta.

– Olen tyrmistynyt siitä että nämä sallitaan. Minä en saa työni puolesta pitää salaattibuffettia auki, mutta kaupassa saa aivan vapaasti salaattibuffetit olla auki. Mielestäni tässä on todella suuri vääryys, Vihavainen toteaa.

Jani Unkeri
MaRa:n Pohjanmaan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jani Unkeri pyörittää Seinäjoella Juurella ja Äärellä ravintoloita. Pasi Takkunen / Yle

Samankaltaista viestiä on kuullut alan edunvalvojan MaRa:n Pohjanmaan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jani Unkeri. Yrittäjät kokevat, että hallituksen päätökset eivät kohtele kaikkia ravintoloita tasapuolisesti. Lisäksi kaupat saavat kilpailuetua väljemmistä määräyksistä.

– Nimenomaan tilanne ei ole tasapuolinen. Me näemme että hygieniataso on ravintolassa kauppaa parempi, jos siellä käy lounaan aikana esimerkiksi 150 asiakasta ja kaupassa käy päivässä 1000 – 1500 asiakasta.

Monet ruokaravintolat kamppailevat kannattavuuden kanssa rajoitusten osittaisen purkamisen jälkeenkin, koska ravintolat saavat ottaa sisään vaan puolet asiakaspaikkojen edellyttämästä määrästä.

– Raha saadaan kiertämään ravintolan kassassa, mutta edelleenkään sitä ei sinne jää, Unkeri sanoo.

Alalla toivotaan mahdollisimman nopeaa palaamista koronan jälkeiseen normaalitilaan. Taudin mahdollinen toinen aalto voisi kuitenkin olla monelle ravintolalle kohtalokas.

– Hallitusti normaaliin tilaan pääseminen on tärkeää. Vielä vaarallisemmaksi tilanne muuttuu, jos ravintoloita joudutaan uudelleen laittamaan kiinni. Silloin useat ravintolat ajautuvat konkurssiin, Unkeri sanoo.

Lue seuraavaksi:

Näin oluthanat, terassit ja ravintolat avataan kesäkuun alussa – katso hallituksen päätökset tiivistetysti tästä

Ravintola-alalla pohditaan nyt kiivaasti palaavatko asiakkaat ensi viikolla – uudenlainen epävarmuus vaikuttaa koko tuotantoketjuun

Kierretäänkö ravintoloissa kesällä määräyksiä? Yökerhon omistaja löysi rajoituksista porsaanreiän