Herätys: Asiantuntijat arvioivat Suomen kriisivalmiutta, korona painaa idänkauppaa, valokuvat kertovat kotien koronakeväästä

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Vanha mies kävelee tien yli kasvosuojain päässä.
Suojainsotkuista huolimatta Suomen kokonaishuoltovarmuus ja välttämättömien palveluiden tila ovat asiantuntijoiden mielestä hyvällä tasolla: Kraanasta tulee puhdasta vettä, kaupasta saa ruokaa ja kiireellinen terveydenhuolto toimii.Arttu Timonen / Yle

Koronapandemia on osoittanut Suomen kriisivalmiuden – asiantuntijat löytävät myös korjattavaa

Koronakriisi on merkinnyt poikkeuksellista testiä niin suomalaisten henkiselle sopeutumiskyvylle kuin koko yhteiskunnan kriisivalmiudellekin. Yle kysyi kahdelta asiantuntijalta, miten päättäjät ja kansalaiset ovat toistaiseksi pärjänneet.

Hanat käyvät kaupaksi, mutta koronakriisi painaa pahasti koko idänkauppaa

Timo Mikkonen
Oraksen Itä-Euroopan myyntijohtaja Timo Mikkonen on uransa aikana kokenut usean Venäjän talouskriisin. Yleensä niistä on noustu nopeasti, mutta tällä kertaa tilanne voi olla poikkeuksellinen koronaepidemian takia. Marko Melto / Yle

Noin 60 prosenttia Venäjän-kauppaa käyvistä suomalaisista yrityksistä kertoo koronaepidemian vaikuttaneen kielteisesti niiden toimintaan.

Yritysten näkemykset tulevaisuudesta eivät ole yhtä synkkiä. Suomalais-Venäläisen kauppakamarin kyselyssä vastaajista 37 prosenttia arvioi toiminnan Venäjällä supistuvan myös loppuvuoden aikana. Saman verran yrityksistä uskoo tilanteen pysyvän ennalleen ja 20 prosenttia luottaa kasvuun.

Kunta-alan neuvottelutulos tänään osapuolten hallintojen käsiteltävänä

Kuvassa keskustelevat Olli Luukkainen, Millariikka Rytkönen ja Markku Jalonen.
JUKOn ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja Kuntatyönantajien (KT) työmarkkinajohtaja Markku Jalonen joulukuussa 2019.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kunta-alalle eilen illalla syntynyt neuvottelutulos on tänään kuntatyönantajien ja palkansaajapuolen hallintojen käsittelyssä. Tulos siis joko hyväksytään tai hylätään tänään. Liitot viestittivät kuitenkin jo keskiviikkoiltana, että neuvottelutulos on niin kutsutun yleisen linjan mukainen.

Kunta-alan sopimusten piirissä on yli 420 000 palkansaajaa.

Valokuvat paljastavat: koronakevät oli ikkunatreffejä, kalsaripäiviä ja tiskivuoria

Susanna Pesosen kuva tiskeistä ammeessa
Susanna Pesonen ikuisti tiskit ammeessa osana Poikkeustila 2020 -valokuvaprojektia.Susanna Pesonen

Harva meistä asuu valkoisessa designkodissa, jaksaa siivota tai laittaa aina edes vaatteita päälleen. Tämän voi huomata valokuvaajien ottamista korona-arjen valokuvista. Kevään poikkeusajasta on kertynyt jo 15 000 valokuvaa, jotka on tarkoitus arkistoida.

Yhdysvalloissa yli 100 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen

John Sileo halasi isoäitiään muoviverhon läpi Wantaghissa, New Yorkissa sunnuntaina.
John Sileo halasi isoäitiään Mary Grace Sileota muoviverhon läpi Wantaghissa, New Yorkissa sunnuntaina.Al Bello / AFP

Yhdysvalloissa on kuollut 100 047 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, ilmenee Johns Hopkinsin yliopiston tilastoista. Maassa on todettu yhteensä lähes 1,7 miljoonaa koronavirustapausta. Jos pandemian vastaista taistelua ohjaa enemmän poliittinen kuin kansanterveydellinen etu, voittaja on virus, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.

Trump aikoo antaa presidentin asetuksen someyhtiöistä

Donald Trump puhuu edessään olevaan mikrofoniin ja osoittaa etusormellaan yleisön suuntaan. Hänellä on tumma puku ja punainen kravatti.
Viestipalvelu Twitter lisäsi tiistaina kahteen Trumpin julkaisemaan twiittiin merkinnän, jossa viestien sisältöjen kerrotaan olevan perättömiä.Oliver Contreras / Pool / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo allekirjoittaa pian presidentin asetuksen liittyen sosiaalisen median yhtiöihin. Asetuksen sisällöstä ei ole kerrottu. Tiettävästi Trumpin on määrä allekirjoittaa asetus torstain aikana. Trump on uhannut sosiaalisen median yrityksiä voimakkaalla sääntelyllä tai jopa sulkemisella.

Sää viilenee hieman

Torstain sääkartta.
Yle

Torstaina sateet väistyvät idästä ja maan eteläosiin syntyy sadekuuroja. Lämpötila on laajoilla alueilla 15 ja 20 asteen väillä, Pohjanmaalla ja Lapissa on vajaat 15 astetta. Perjantaina liikkuu Koillismaalla ja Itä-Lapissa sadekuuroja, muualla jatkuu poutasää.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.