Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Häkkänen: Hallituksen otettava huomioon alueiden erilainen tautitilanne ravintoloita avattaessa

Häkkäsen mukaan koko maan kattavat rajoitukset olivat tarpeen vain maaliskuussa, kun koronaepidemia oli tulossa Suomeen. 

ravintolat
Antti Häkkänen
Kokoomuksen Antti Häkkänen on perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja.Petteri Sopanen / Yle

Huhtikuun alusta asti suljetut ja vain noutoruokaa myyneet ravintolat ja kahvilat voivat avata ovensa maanantaina. Tähän saakka hallituksen koronarajoitukset ovat olleet koko maassa samat lukuun ottamatta Uudenmaan maaliskuun lopussa alkanutta liikkumisrajoitusta.

Nyt perustuslakivaliokunta on kuitenkin tiukkasanaisesti sitä mieltä, että kun esimerkiksi ravintoloita avataan, tautitilanteen alueelliset erot on otettava huomioon.

Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajan Antti Häkkäsen (kok.) mukaan perustuslakivaliokunta on muistuttanut päätösten alueellisista perusteluista jo edellisviikkoina, mutta maanantain kokouksessa vaatimus kirjoitettiin valiokunnan lausuntoon entistä jyrkempänä.

– Tämä alueellinen porrasteisuus on ihan ytimessä siinä, että onnistuuko Suomi samaan aikaan torjumaan tautia ja minimoimaan talouden alamäkeä, Häkkänen tähdentää.

Häkkäsen mukaan rajoituksia ei voida soveltaa sellaisilla alueilla, joilla se ei ole enää välttämätöntä.

Suomen 21 sairaanhoitopiiristä kymmenessä ei ole ollut viimeisen viikon aikana yhtään koronatartuntaa. Tautitapaukset keskittyvät vahvasti Uudellemaalle ja pääkaupunkiseudulle.

Maanantaina terasseille

Hallitus esittää, että "ravitsemisliikkeiden lähes kaiken toiminnan kattanut väliaikainen kielto loppuu" maanantaina eli 1. kesäkuuta. Lakiteknisesti muutosehdotus tehdään tartuntatautilain väliaikaisena muutoksena.

Perustuslakivaliokunta antoi lausunnon sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, jonka mietinnön eduskunta tiistai-iltana hyväksyi.

Nyt perustuslakivaliokunnassa ja oikeusoppineiden joukossa ollaan hämmentyneitä sosiaali- ja terveysvaliokunnan oikeudellisesta linjauksesta, joka poikkeaa perustuslakivaliokunnan kirjauksista.

Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiaisen mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö on ongelmallinen ja perustuslakivaliokunnan lausunnon kanssa ristiriitainen (siirryt toiseen palveluun).

Hallituksen suunnitelmissa ravintolat ja kahvilat saisivat avata ovensa rajoituksin ensi maanantaina. Rajoitukset koskevat aukioloa eli tarjoilun on loputtava klo 22 ja ravintolan oltava tyhjä klo 23. Sisätiloissa asiakkaita saa olla puolet normaalimäärästä, mutta terasseilla asiakasmäärää ei rajoiteta. Turvavälejä on noudatettava ravintolassakin ja rajoituksista lipsuminen voi sulkea ravintolan kuukaudeksi.

Samalla kun pääministeri kertoi ravintoloiden osittaisesta avaamisesta, hän kertoi myös, että avaamisen seurauksia tarkastellaan ensi kerran vielä ennen juhannusta.

Pääministerin esityksestä sai sen käsityksen, että avaamispykälät ovat samat koko maassa.

Häkkäsen mielestä alueelliset erot on otettava huomioon heti. Se, noudattaako hallitus perustuslakivaliokunnan tiukkoja nuotteja, selviää perjantaina, kun se antaa asiaan liittyvän asetuksen. Se ei enää tule eduskuntaan. Oikeudellisesti kiintoisa on oikeuskansleri Tuomas Pöystin kanta asiaan.