Nuoria auttava Sihti-vastaanotto ruuhkautui Kuopiossa – korona lisää nuorten ahdistusta

Sihdistä nuoret on tarkoitus ohjata tarvittaessa eteenpäin, mutta jatkohoitopaikatkin ovat kiven alla.

mielenterveys
Yleiskuva
Nuorten avun tarve on lisääntynyt koko maassa viime vuosina ja ongelmat ovat aiempaa vakavampia.Mikko Koski / Yle

Nuorten mielenterveysasioissa auttava Sihti-palvelu on ruuhkautunut Kuopiossa. Sen vuoksi Sihdin ajanvaraus on suljettu 1.–12. kesäkuuta. Ohjausta ja neuvontaa ajanvarausnumerosta on seuraavan kerran saatavilla tiistaina 16. kesäkuuta kello 12–13.30.

Sihdin ollessa kiinni Kuopion kaupunki ohjeistaa nuoria olemaan tarvittaessa yhteydessä oman alueensa tiimihoitajaan ja tiimilääkäriin, koulu- tai opiskeluterveydenhuoltoon tai työterveyshuoltoon.

Kiireellisissä asioissa tulee olla yhteydessä päivystykseen. Virka-ajan ulkopuolella asiakkaita palvelee päivystysapu puhelinnumerossa 116117.

Nuorten vastaanotto Sihti palvelee kuopiolaisten ja Kuopiossa opiskelevien 13–22-vuotiaiden nuorten aikuistumiseen ja yleisesti mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Sinne voi hakeutua esimerkiksi koulunkäyntiin, opiskeluun, aikuistumiseen ja ihmissuhteisiin sekä mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa.

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden ma. palvelupäällikkö Anneli Reinikaisen mukaan nuorten avun tarve on lisääntynyt koko maassa viime vuosien aikana ja ongelmat ovat aiempaa vakavampia.

Sihdin työntekijämääräkään ei ole ollut täysin riittävä.

– Jatkohoitopaikat eivät vedä kovin hyvin. Tuolloin syntyy tilanteita, että nuorta joudutaan kannattelemaan muun muassa Sihti Nuorten vastaanotolla arvioitua pidempään, Reinikainen sanoo.

Koronatilanne on näkynyt Reinikaisen mukaan nuorten lisääntyneenä ahdistuneisuutena. Kontaktit on hoidettu pääsääntöisesti puhelin- ja videovastaanottoina.

– Nuoret ovat käyttäneet aikansa lähes sataprosenttisesti, Reinikainen kertoo.

Sihdissä pohditaan ratkaisuja nuoren mieltä askarruttaviin ongelmiin sekä selvitellään tarvetta jatkotutkimukseen ja hoitoon. Käyntikertoja voi olla yhdestä kymmeneen.

Sihdissä työskentelee terveydenhoitaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykologi, sosiaalityöntekijä ja lääkäri. Se sijaitsee Kuopion pääterveysasemalla.

Lue myös:

Moni nuori kantaa korona-aikana huolta vanhempiensa jaksamisesta ja perheen toimeentulosta – vähävaraisten perheiden nuorilla hankalinta

Kouluterveydenhuollon käynnit romahtivat, kun oppilaat siirtyivät etäopetukseen – "Lapset ja nuoret jätettiin aika yksin"

“Olisi luultavasti pitänyt yrittää itsemurhaa, että olisin päässyt hoitoon” – Nuorten mielenterveysongelmien hoitotarve rajussa kasvussa