Salla Tölli, 25, halusi monta kertaa koulun aikana luovuttaa, mutta sinnikäs opettaja ei antanut – nyt tuore puutarhuri sai heti töitä

Ratkaisevan tärkeää Töllin opintojen etenemisessä oli opettaja, jota aidosti kiinnosti.

valmistuminen
Pian valmis puutarhuri Salla Tölli haravoi Temmeksen kirkkomaata.
Alkavan kesän Salla Tölli tekee töitä Tyrnävän seurakunnan puutarhurina. Työ on kausiluonteista, ja Tölli haluaa jatkaa samoissa hommissa tulevina kesinä.Timo Nykyri / Yle

Ammatillisen tutkinnon suorittaminen on tyrnäväläiselle Salla Töllille, 25, neljän vuoden mittainen työvoitto. Valmistuminen oli monta kertaa vaakalaudalla.

Nyt hän on yksi tänä keväänä ammattiin valmistuvista.

Opintojen alussa vuonna 2014 Töllille kertyi poissaoloja niin paljon, että ammattikoulutaipale käytännössä keskeytyi vuoden opiskeluiden jälkeen.

– Raskainta oli, kun toisaalta halusi olla koulussa hyvä, reipas ja menestyvä, mutta ei jaksanut opiskella. Tuntui pahalta todeta, että taas tulee poissaolo.

Syy opintojen takkuamiseen oli masennus. Vaikeiden aikojen tunteita on edelleen haastavaa pukea sanoiksi.

– Oli asioita, jotka kävivät niin raskaiksi, että opiskelu sen kaiken päälle oli mahdoton ajatus, Tölli kertoo.

Kun hän palasi takaisin opintojen pariin vuonna 2017, oli kerrattavaa niin paljon, että opinnot täytyi käytännössä aloittaa uudestaan.

Mielenterveysongelmat aikaisempaa useammin syynä opintojen takkuamiseen

Tölli ei ole opiskeluaikaisten ongelmiensa kanssa yksin.

Esimerkiksi Oulussa reilun 8 000 oppilaan OSAOsta eroaa vuosittain vajaa 600 opiskelijaa. Tästä eronneiden joukosta noin kymmenen prosenttia eroaa mielenterveysongelmien vuoksi, kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi OSAOsta arvioi.

Töllin tapauksessa kyse on opintojen keskeyttämisestä. Mielenterveysongelmien takia keskeyttäneiden ja eronneiden osuus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana OSAOssa, Paloniemi arvioi.

– Taustalla on monia syitä, kuten esimerkiksi perheiden hajoamista, liiallista pelaamista, yksinäisyyttä.

Ratkaisevassa asemassa opettaja, jota aidosti kiinnosti

Opinnot alkoivat pienin askelin etenemään sen jälkeen, kun Tölli alkoi pärjätä masennuksensa kanssa. Ratkaisevan tärkeää opintojen nytkähtämisessä eteenpäin oli opettaja, jota aidosti kiinnosti, miten oppilaalla menee.

– Viikonkin poissaolon jälkeen se oli opettajan soitto, joka sai minut haluamaan takaisin opiskelemaan.

Salla Tölli kertoo, miksi sinnikäs opettaja sai hänet lopulta jatkamaan koulunkäyntiä ja valmistumaan.

Se, että opiskelija opintojen keskeyttämisen jälkeen palaa alkuperäisen tutkinnon pariin, on tilastojen valossa melko harvinaista.

Opetushallituksen KOSKI-tietokannan tuoreimmat tiedot vuodelta 2018 kertovat, että 12 prosenttia ammatillisen tutkinnon keskeyttäneistä palasi Töllin tapaan alkuperäisten opintojen pariin.

Apua sellaiselta, joka ymmärtää ja kuuntelee

Salla Tölli haravoi Temmeksen kirkkomaata tihkusateisessa säässä, ja kärrää kuolleet lehdet pois hautausmaalta.

– Tämä on kaunis paikka, Tölli kertoo tyytyväisenä. Hän on vastikään saanut töitä Tyrnävän seurakunnalta, jonka maihin Temmeksen kirkko kuuluu.

Kauniiden puitteiden lisäksi Tölli on tyytyväinen siitä, että hän odottaa minä hetkenä hyvänsä saavansa puhelimeensa viestin siitä, että todistus on saapunut.

Kun se saapuu, Tölli on koulutuskuntayhtymä OSAO:n puutarha-alan perustutkinnon suorittanut ammattilainen.

Oululainen Salla Tölli työntää kottikärryjä uudessa työssään puutarhurina.
Töllin mielestä puutarhatöissä on mukavaa muun muassa se, että siinä ollaan paljon ulkoilmassa.Timo Nykyri / Yle

Jos koulu syystä tai toisesta tuntuu tuskaiselta, Tölli kehottaa pyytämään apua opettajalta, kuraattorilta tai keneltä tahansa, joka auttaa, ymmärtää ja ennen kaikkea kuuntelee.

– Loppujen lopuksi voi käydä hyvin, Tölli hymyilee ja jatkaa puutarhurin töitä ammattilaisen elkein.

Jutun keskustelu on auki 30.5 kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Onnea ammattiin valmistuneille! Katso tutkinnon suorittaneiden nimet Ylen amiskoneesta