1. yle.fi
  2. Uutiset

Kauppahalli tulossa uuteen paikkaan Joensuun torilla

Kauppahallin korvaava liikerakennus on tulossa lähelle kauppakeskus Iso Myytä. Kahvilat joutuisivat siirtymään.

Joensuu
Joensuuhun uusi kauppahalli
Joensuuhun uusi kauppahalli
Havainnekuva Joensuun torille tulevasta liikerakennuksesta.
Havainnekuva Joensuun torille tulevasta liikerakennuksesta.Arcadia

Joensuun kauppahallin korvaava uusi liikerakennus on tulossa torin pohjoislaitaan, Silta- ja Torikadun kulmaukseen.

Rakennus avautuisi terassien kautta Kauppatorille, ja siitä olisi kulkuyhteys Ison Myyn Siltakadun puolen sisäänkäyntiin. Tilaa rakennukseen on tulossa kahteen kerrokseen tuhat neliömetriä.

Pitkään puhututtanut kauppahallin paikka sisältyy ehdotukseen torin ja sen ympäristön asemakaavaksi.

Kauppahallin siirtäminen merkitsee muuttoa esimerkiksi Marttakahviolle. Kaavehdotuksessa kausiluonteisille kahviloille on osoitettu tilaa Kauppatorin kävelykadun puoleiselle sivulle ja Keskuspuistoon.

Torin länsireunalla sijaitseva 8-kerroksinen, 1950-luvulta oleva Pankkitalo esitetään suojeltavaksi.

Asemakaavaehdotus on esillä kaupunkirakennelautakunnassa ensi tiistaina, ja mikäli lautakunta asettuu kaavan kannalle, se asetetaan julkisesti nähtäville.

Kaupunginvaltuustoon kaava tulee aikaisintaan elo- tai syyskuussa.

Kauppahallin korvaavan liikerakennuksen rakentaminen voisi alkaa ensi vuonna. Rakentamisen on arvioitu kestävän vuoden verran, ja työt eivät sulkisi toria kokonaan.

Kauppatorin asemakaavan muutosta haki Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, joka toimii liikerakennuksen rakennuttajana.

PKO lupaa, että liikerakennuksesta tulee kaupungin sydän, jossa paikalliset yrittäjät ja tuotteet pääsevät hyvin esille.

Lue seuraavaksi