Rauman mäntysahan rakentaminen alkuun – Metsä Fibreltä 200 miljoonan euron jätti-investointi

Sahan rakentamisen työllistävä vaikutus on Raumalla noin 1 500 henkilötyövuotta.

Metsä Fibre
Metsä Groupin Rauman uuden sahan louhintatyömaa
Uusi saha rakennetaan Rauman sataman tuntumaan. Katja Halinen / Yle

Metsä Fibren uuden mäntysahan maanrakennustyöt ovat alkaneet Raumalla Maanpäänniemessä.

Aluksi tehdään maanalaisia sähkö- ja putkitöitä. Noin kahden kuukauden kuluttua alkaa sahan perustusten teko. Louhinta alueella jatkuu vielä kesän ajan. Noin 200 miljoonaa euroa maksava saha valmistuu vuonna 2022.

Rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 1 500 henkilötyövuotta.

Metsä Group julkisti Metsä Fibren jätti-investoinnin Raumalle maaliskuun lopussa.

Tuotanto menee pääasiassa vientiin

Rauman mäntysahasta tulee teknologialtaan ja tehokkuudeltaan edelläkävijä maailmassa. Vuotuinen Suomesta hankittavan tukin käyttö sahalla on noin 1,5 miljoonaa kuutiota.

Saha tuottaa vuodessa noin 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Tuotanto myydään pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan.

Valmistuttuaan saha työllistää Suomessa suoraan noin 100 ja välillisesti noin 500 henkilöä.

Metsä Fibren Rauman uusi mäntysaha.
Havainnekuva uudesta sahasta. Metsä Group

Sahan sijainti Raumalla on Metsä Fibren mukaan logistisesti erinomainen.

Sijainti mahdollistaa tehokkaan integroinnin sellutehtaaseen ja sahatavara kulkee sujuvasti asiakkaille Rauman sataman kautta.