Viitasaaren Seutu: Potilashuoneen verhopalo oli sytytetty tahallaan, eikä verho ollut palosäännösten mukainen

Hoitajat saivat viime yönä syttyneen palon nopeasti sammutettua.

Viitasaari
Läheltä
Yle

Viitasaaren terveyskeskuksen vuodeosan potilashuoneessa oli poikkeuksellinen tulipalo keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Katosta roikkuva, vuoteita erottava verho syttyi palamaan puoliltaöin.

Hoitajat saivat palon nopeasti sammutettua jauhesammuttimella.

Palo oli tahallaan sytytetty, kertoo Viitasaaren Seutu (siirryt toiseen palveluun) (tilaajille).

Lehden mukaan poliisi tutkii tapahtunutta rikoksena.

Ylikonstaapeli Jari Tikanoja toteaa lehdelle, että verho oli sytytetty tulitikuilla tai muilla tulentekovälineillä. Tupakointia ei epäillä syttymissyyksi.

Poliisi toteaa Viitasaaren Seudussa myös, ettei verhomateriaali ollut paloturvallisuussäännösten mukainen.

– Se ei tukahtunut, vaan paloi pienellä liekillä ja muodosti jonkin verran savua. Telineestä riippuvasta verhosta ehti palaa yhdestä nurkasta ehkä 20 prosenttia, kertoo Tikanoja lehdelle.

Vuodeosaston kaikki vastaavat potilashuoneiden väliverhot on poistettu tutkinnan ajaksi.