Rushmode-peliareenalla jo 3 000 pelaajaa – Sotkamolaisen SJ Gamingin silmissä siintää kansainvälistyminen

Peliareenalla julkaistaan seuraava peli todennäköisesti kesäkuussa.

e-urheilu
SJ Gaming -joukkueen Tuomas Louhimaa pelaa Counter Strike -peliä.
Rushmoden palvelut rullaavat hyvin ja lisää tulee koko ajan. Kuvituskuva. Marko Väänänen / Yle

Sotkamolaisen e-urheiluseura SJ Gamingin keväällä lanseeraama Rushmode-e-urheiluareena on startannut suunnitelmien mukaan.

CS:GO-pelaajia on rekisteröitynyt palveluun jo noin 3 000 ja palvelut laajenevat jatkuvasti. Rushmode aloitti toimintansa helmikuussa. Startti onnistui hyvin Rainmaker Open -turnauksen kautta, johon osallistui lähes lähes 2 000 pelaajaa.

– Turnaukseen osallistuvien pelaajien tekninen suoritustaso tunnetaan jo. Tämä tukee sitä tavoitetta, että pystymme tunnistamaan lahjakkaita nuoria pelaajia, joille voimme tarjota Rushmoden palveluja aina ammattilaisuuteen asti, SJ Gamingin toimitusjohtaja Jari Karlsson sanoo.

Karlssonin mukaan tämän hetkinen pelaajamäärä on tavoitteiden mukainen, mutta silmissä siintää jo kansainvälistyminen. Seuraava Ruhsmoden peli tulee todennäköisesti olemaan kesäkuussa lanseerattava Valorant.

– Yksi kiinnostava polku kansainvälistymiseen on se, kun laajennamme pelivalikoimaa. Haluamme tarjota palveluja muillekin kuin CS-pelaajille. Olemme hyvällä tiellä, Karlsson sanoo.

Tekeillä on myös muita laajennuksia kuten suomalaisten CS:GO-joukkueiden rankinglistaus ja viikoittaiset pienet turnaukset.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus