1. yle.fi
  2. Uutiset

Uudellamaalla sisävesien lämpötila kohoaa ensi viikolla yli 16 asteen

Suomen ympäristökeskuksen mukaan maakunnan sisävesien lämpötilat ovat tällä hetkellä tavanomaisella tasolla.

uimarannat
Lapsia uimassa rantavedessä, Lauttasaaren uimaranta, Helsinki, 18.7.2018.
Uimavesien lämpötilat ovat noususuunnassa, joten kesälomansa aloittavat lapset ja nuoret saattavat päästä polskimaan ensi viikolla kohtuullisissa lämpötiloissa. Arkistokuva.Jari Kovalainen / Yle

Uimavedet ovat vielä melko viileitä, vaikkakin lähellä ajankohdan keskiarvoa. Uudenmaan sisävesien lämpötilat ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan tällä hetkellä tavanomaisella tasolla.

Tuusulanjärven mittauspisteessä lämpötila on hieman yli 16 astetta ja Lohjanjärvellä noin 13 ja puoli. Lämpötilat ovat lähellä ajankohdan keskiarvoja.

Hydrologi Merja Pulkkanen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että ennusteen mukaan Uudenmaan pintavesien lämpötila asettuu yli 16 asteeseen ensi viikolla.

Lue seuraavaksi