1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Uusikaupunki

Verotulojen lasku pakottaa Uudenkaupungin seurakunnan irtisanomisiin

Diakoniatyössä lisätään vapaaehtoisten työpanosta.

Uusikaupunki
Anonyymi valokuva hautajaisista, Virtain kirkko, Jyväskylä, 22.3.2019.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän talous jäi plussalle viime vuonna. Kuvituskuva.Jari Kovalainen / Yle

Uudenkaupungin seurakunta irtisanoo kappalaisen, kaksi diakonia ja kaksi toimistotyöntekijää sekä muuttaa seurakuntamestarin viran osa-aikaiseksi.

Taustalla on seurakunnan huono taloustilanne verotulojen laskun myötä. Säästöä on löydettävä 400 000 euroa.

Kirkkoneuvosto päätti helmikuussa irtisanomismenettelystä talouden tasapainottamiseksi.

Seurakunta lomautti kaksi vuotta sitten koko henkilökuntansa. Seurakunnassa on jatkossa runsaat 30 työntekijää.

Vapaaehtoisten rooli kasvaa

Kirkkoherra Juhana Markkulan mukaan henkilökunnan vähentäminen tulee näkymään muun muassa laitoshartauksissa supistamisessa.

– Yleisen trendin mukaisesti työntekijät tulevat olemaan jatkossa vapaaehtoistyöntekijöiden opastajia, jolloin diakoniatyön määrää pystyttäisiin ylläpidettyä.

Uudenkaupungin seurakunta ottaa käyttöön Kirkon palvelukeskukselta taloushallintapalvelut. Lakisääteiset virkatodistukset ja jäsenrekisteriasiat ulkoistetaan aluerekisterikeskukselle.

Lue seuraavaksi