Kovia huumesyytteitä Etelä-Pohjanmaalla – syyttäjä vaatii kahdeksan vuoden tuomioita

Kolme henkilöä on vangittuna huumausainerikoksista ja syyttäjä vaatii heille kovia tuomioita.

huumausainerikokset
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus Seinäjoella
Huumausainerikoksia käsitellään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Hanne Leiwo/Yle

Syyttäjä vaatii kahdeksan vuoden mittaisia vankeusrangaistuksia kolmelle henkilölle mm. törkeästä huumausainerikoksesta, useista huumausainerikoksista, huumausaineiden käyttörikoksista, rattijuopumuksista, vaarallisten esineiden hallussapidosta ja auton luvattomasta käyttöönotosta.

Syytetyt ovat hankkineet jälleenmyyntiin mm. amfetamiinia, marihuanaa ja extaasia, ja myyneet niitä eri puolille Suomea tor-verkossa. Jälleenmyyntitarkoitukseen hankitusta kolmesta amfetamiinikilosta olisi arvion mukaan saanut yli 10 kiloa katukauppavahvuista amfetamiinia.

Syyttäjän perusteena koville rangaistuksille on mm. se, että rikoksen kohteena on ollut erittäin vaarallinen huumausaine ja määrä on ollut suuri. Huumeilla on tavoiteltu suurta taloudellista hyötyä, joten teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rikosten tekopaikkoina ovat olleet mm. Lapua, Kauhava, Kauhajoki, Vantaa, Lahti, Tampere ja Järvenpää. Syytetyt ovat myös kasvattaneet hamppua itse Kauhavalla ja Lapualla.

Kolmikko on ollut vangittuna maaliskuusta lähtien.

Syytteet on luettu Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.