Elegantti pariisitar kulkee nyt verkkareissa – Koronapandemia muutti ranskalaiset tyylisäännöt

Arkea maailmalta: Mukavuus ja käytännöllisyys syrjäyttivät vaatteiden esteettiset arvot, kirjoittaa Ylen Ranskan-toimittaja Annastiina Heikkilä.

muoti
Kirjeenvaihtaja Annastiina Heikkilä
Antti Haanpää / Yle

PariisiKoronakeväänä mukavat trikooasut valtasivat Pariisin katukuvan. Leipomon jonossa seistiin aamulla oloasuissa ja iltapäivällä pariisittaret kävelivät korttelia ympäri juoksutrikoissa ja urheilupaidoissa.

Helsingissä tai New Yorkissa tässä ei olisi ollut mitään kummallista, mutta ranskalaisessa kontekstissa muutos oli vallankumouksellisen.

Ranskassa ja etenkään Pariisissa verkkareita ei ole aiemmin sopinut käyttää muuta kuin salilla tai lenkkipolulla. Ranskalainen eleganssi on varsin konservatiivista ja amerikkalaistyylinen joogahousumuoti on ollut Pariisissa kummastus.

Koronaepidemia muutti kuitenkin ikiaikaisen tyylisäännön, kun vaatteiden mukavuus ja joustavuus nousivat esteettisten arvojen edelle. Se näkyy myös ostoskäyttäytymisessä: ranskalaiset ostavat tällä hetkellä valtavasti urheilutekstiilejä, kun taas useat keskihintaiset muotiketjut keikkuvat asiakkaiden puutteessa konkurssin partaalla.

Onko kyse poikkeusajasta vai tyylisääntöjen ja -arvojen syvällisemmästä muutoksesta? Useat ranskalaistutkijat uskovat, että jälkimmäisestä: koronaepidemia muuttaa radikaalisti käsitystämme tyylikkyydestä. Mukavasta ja tehokkaasta tulee muodikasta.

Pariisilaisnainen kadulla.
Jumppahousut ovat nyt muotia myös Pariisissa.Juha Nurminen / Yle

Yhteiskunnalliset murrokset ovat aiemminkin heijastuneet muotiin: Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen pönäkät vannehameet vaihtuivat keveisiin mekkoihin ja toisen maailmansodan jälkeen naisten tehdastyössä käyttämät housut levisivät Pariisin katukuvaan.

Niinpä urheiluvaatteista saattaa tulla Ranskassa paitsi tyylikkäitä niin myös toimistokelpoisia.

On myös kiinnostavaa nähdä, millaisia kokoelmia ranskalaiset muotitalot syksyllä esittelevät. Joustavista kankaista ja löysistä leikkauksista on povattu isoa trendiä eli Nanso-tyyliset trikoopaitulit saattavat vallata Pariisin catwalkit.

Toisaalta Pariisi ei olisi Pariisi ellei kaduilla olisi nähtävissä myös vastavetoa trikoovallankumoukselle.

Osa rouvista ja herroista juhlistaa ulkonaliikkumiskiellon päättymistä pukeutumalla kapeisiin korkokenkiin ja hyvin istuviin vaaleisiin kesäpukuihin. Mieleen tulee Christian Diorin vuonna 1947 ilmestynyt "New Look" -mallisto, joka juhlisti ylenpalttista naisellisuutta ankarien sotavuosien jälkeen.

Niin ja kasvomaskit – niistä on tietenkin tullut Ranskassa uusi muotiasuste. Maskeja tehtailevat useat muotisuunnittelijat, tavoitteenaan mahdollisimman chic lopputulos.

Esimerkkiä on näyttänyt presidentti Emmanuel Macron, jonka tummansinistä kangasmaskia koristi pieni broderaattu trikolori. Kyseiset maskit myytiin presidentin TV-esiintymisen jälkeen tietenkin heti loppuun.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23:een saakka.